Puol vuot

Ollaan pidetty Kokin kanssa yhtä jo puoli vuotta – hitto aika juoksee! Olen edelleen joka päivä kiitollinen siitä, että sain vihdoin löytää hänet. Hän on osoittautunut kiltiksi, älykkääksi ja rehelliseksi mieheksi.

Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten on selvinnyt niin monta vuotta ilman kosketusta ja hellimistä. Muistan tätä kyllä miettineeni yksin ollessanikin: surin sitä, että olen muuttunut kovaksi ja kylmäksi. Vaikka en kaivannut usein niinkään seuraa kaipasin kipeästi kosketusta. Että olisi joku, joka piru vie koskisi ja suukottaisi! Kokki on onneksi yhtä kova koskemaan kun meikäläinen, se on minulle tärkeää.

Tämä on jännää aikaa – samaan aikaan olen jotenkin jo niin tottunut Kokkiin, etten ajattele asiaa sen enempää. Saatan röllöttää hänen sylissään sohvalla ja nukahtaa hänen syliinsä niin, että kuorsaan ja kuola valuu. Olen pieraissut hänen edessään (vahinko, vahinko!!) ja olen ollut vatsataudissa hänen luonaan. Vaihdan muitta mutkitta yöpaidan hänen edessään enkä häpeile isoa mahaani. Jos olen krapulapäivänä hänen luonaan enkä ole tajunnut ottaa röllöttelyvaatteita mukaan oleilen hänen pitkissä kalsareissaan, tukka pystyssä ja meikittä.

Ja kuitenkin, vatsa kiertyy solmulle jännityksestä aina, kun hän tulee luokseni avaimillaan. Meinaan räjähtää onnesta kun hän kokkaa minulle. Koitan valita erityisen kivat alusvaatteet kun tiedän, että olemme näkemässä. Sydän sykähtää kun hän laittaa ihanan viestin. Kadulla käsi kädessä kävely on sikajännää.

Samaan aikaan ollaan kuin vanha aviopari ja kuitenkin vielä jännittää. Yksi ilta vähän harmiteltiin, että se supermegakipinävaihe meni niin kamalan nopeasti – ehkä koska lösähdimme niin nopeasti tälle villasukkalinjalle. Toisaalta, se oli meidän tapa. On kuitenkin silti ihanaa, että asiat tuntuvat vielä jännittäviltäkin.

Puoli vuotta. Ei voi ymmärtää. <3