”Sori, mut mä oon varattu”
Jokainen sinkku tietää sen kun on menovaihe päällä ja baarissa uskaltautuu juttelemaan jollekin kiinnostavalle tyypille. TAI parhaassa tapauksessa joku tulee juttelemaan sulle! Siinä sitten turistaan ja flirtataan tuntitolkulla, päässä syntyy jo ajatuksia treffeistä, vautsi toikin tykkää tästä jutusta, onpas toi hauska, jes kerrankin käy flaksi! Jaaa sitten pilkun tienoilla heppu toteaa ”Jaaha, taitaa vaimo jo kotona ihmetellä mis oon. Moro, oli kiva jutella!”
Aivan, moikka moi (JA TERVEISIÄ PERSEESEEN!!) Muutamankin illan olen uhrannut viihdyttämällä ja kuuntelemalla potentiaalista miestä, joka sitten yllättäen viisi tuntia myöhemmin mainitsee perheensä/vaimonsa/tyttöystävänsä. Mm. Ja kyllä, tsekkasin aina sormuksen. Valitettavasti ei ole röntgenkatsetta, jolla olisi sinne taskun pohjalle nähnyt. Kiitos, etten viettänyt hauskaa iltaa kaverini kanssa vaan tutustuin sinuun, sinä ällöttävä varattu egonpönkittäjä! Mistään jää niin paskan maku suuhun.
No hyvänä kakkosena tulee ne, jotka jututtavat sua koko illan, flirttaavat ja viihtyvät. Illan päätteeksi keräät kaiken rohkeutesi ja kysyt ”hei vitsi onpa ollut kivaa, pitäskö käydä joskus toistekin kaljalla?” -MÄ EN TODELLAKAAN VOI SITOUTUA NYT MIHINKÄÄN, MÄ SAATAN MUUTTAA PARIN VUODEN SISÄLLÄ JYVÄSKYLÄÄN, ENKÄ TIIÄ TYÖKUVIOITA ENKÄ TIIÄ MITÄ KAIKKEE TÄSSÄ NYT ON NI MÄ EN VOI SITOUTUUUU!” ja paukkaa pois paikalta. Vaikkakin ärsyttävää, nostin aina miehille hattua – tuollainen itseluottamus kelpaisi itsellekin! Pyysin kaljalle älykääpö, en kihloihin. Jos olisi päästy kaljalle asti todennäköisesti herra ei olisi edes kelvannut. Mutta eheei. Jos kaljakin on liikaa niin hyvä ettei tullut haaskattua aikaa.
Kolmas kategoria oli ne, joille baarissa vaikka baaritiskillä tai röökillä sanoo moikka. -No moi. ”Mites sun ilta on mennyt?” -ANTEEKS MUT MÄ OON VARATTU!” näyttävät kihlasormustaan ja paukkaavat kiiresti pois paikalta. Anteeksi. En tiennyt, että sinkkuna en saa enää jutella eri ihmissuhdestatuksella olevien kanssa. Tai että parisuhde, kihlat tai naimisissaolo estää röökikoppi small talkin.
No, lähtökotaisesti sinkkuaikana pokausyrityksiä puolin ja toisin oli yhden käden sormilla laskettava määrä.
Mutta hei – viime perjantaina olin ystäväni kanssa kaljalla ja meitä tultiin pokaa! Huomasin, että miehet olivat vilkuilleet meitä jo pitkin iltaa (he eivät tehneet sitä kovin hienovaraisesti), mutta olin syventynyt jutteluun ystäväni kanssa. Ja olemme molemmat varattuja (on niiiin asurdia sanoa näin!!), joten eipä tullut edes katseltua. Lopulta yksi miehistä tuli moikkaamaan. Hänellä oli aivan fantastinen avaus, jokin hauska tarina sukujuuristaan ja miten hän on päätynyt tänään tänne. Mies oli kivannäköinen, hauska ja sopivan itsevarma, ei mikään macho besserwissermoukka, vaan symppiksen oloinen kaveri. Naureskelin kaverin jutuille, hauska tyyppi! Kun tyypin kaverikin tuli iloisesti hymyillen morjenstamaan ja kyselemään neitien illanvietosta tajusin, että nehän koittaa pokaa meitä!
Voi ei! Mitä nyt? En halua heti toitottaa, että olen varattu (koska mielestäni ihmiset voivat keskustella keskenään, olivat he sinkkuja tai varattuja, (vrt. kategoria 3). Toisaalta en halunnut poikien turhaan jatkavan ja innostuvan (vrt kategoria 1). Niinpä aika pian muutaman heken rupatetuamme sivulauseessa toin selvästi ilmi, että olen varattu, kuten ystävänikin. Ajattelin, että sitten se on kaikille tiedossa ja jos he silti haluavat jäädä kaljalle niin sehän sopii, minusta on aina kiva tutustua hauskoihin tyyppeihin, mutta ketään ei johdeta harhaan. Pojat pettyivät ”no voi perkeleee!”, olivat haku päällä, joten jatkoivat sitten iskusuunnitelmien tekoa omassa pöydässään.
Jäin pohtimaan mihin kategoriaan nämä kaverit olisivat menneet. Jos olisin ollut sinkku olisin ollut riemuissani, mutta olisiko ilta silti päättynyt taas turhautumiseen ja pettymykseen, kun edes numeroita ei voi vaihtaa. Vai olisivato nämä olleet hyviä tyyppejä.
Kuinka jännää oli ekan kerran sanoa, että sori, mutta mä olen varattu.