Me psykopaatit

Mistä valonlähteestä pidät eniten?

a.) auringonvalosta

b.) kuunvalosta

c.) kynttilänvalosta

Romantikon mieli teki tästäkin kysymyksestä draamaa, kun takana on päivän täydeltä uuvuttavia valintoja. Aamulla tahdonvoima riittää napakkaan päätöksentekoon, mutta illalla ovat mehut tiristetty. Auringonvalo joka heinänkorsilla hohtelee kesäillassa ja liplattavilla laineilla, tai joka saa hanget timanteille pakkasella. Vai kuunvalo joka luo lauluihin taianomaisia siltoja ja paljastaa salaisuuksia joita ei päivällä näe. Sei Shõnagonin aikaan itse keisarit soittivat huilua kuunvalossa. Voi haikea, kylmä ja kaunis kuunvalo. Mutta entä kynttilänvalon tunnelma jota ei edes muista kaipaavansa ennenkuin syksy tulee.

Koko päivän ajatus oli lähtenyt omille teilleen, karkaamaan kuin tahdonvoima olisi näyttänyt  ”low batteryä”. Stressitilanteissa kaikki tekemättömät asiat juoksevat mielessä, mistään ei saa kunnolla kiinni, mutta siellä ne ovat. Lopulta mieli suojautuu sulkemalla ympäriltä kaiken muun paitsi yksinkertaiset asiat. Eräs päivä tein tärkeän huomion siitä kuinka vessanovet ovat kuin mitä tahansa ovia. Niihin vain laitetaan sellainen tarra symboliksi, mutta ei ole erikseen olemassa WC-ovitehdasta (ei kai edes täällä Helsingissä jossa kaikelle muulle taitaa putiikki löytyä). Nyt ei riittänyt ajatusta muuhun kuin ”Minkä värinen värinen on nimesi” -testiin. Hyödyllistä.

Amy teki ennen työttömäksi jäämistään psykologisia testejä. Haluan uskoa, että ne olivat parempia kuin ”Minkä värinen on nimesi”. Amy kuka? Kerroin elokuvasta Gone Girl  kun sen ilmestyttyä teattereihin ja nyt se on luvun alla. Karkaan kesken kirjan usein lukemaan arvosteluja. Yhtä tärkeää kuin loppupuinti ja kokonaisuuden käsittely on pohtia kirjaa, kun sen maailmassa on sisällä. Sehän lukemisessa on ideanakin? Ei tukkimiehenkirjanpito kuinka monta määrällisesti vaan itse elämyksen laatu.

Elokuva sai hyviä arvosteluja, ihana Rosamund Pike Oscar-ehdokkuuden ja lippukassa kilisi Suomessakin, mutta kirja tuntuu herättäneen enemmän inhoa ja ahdistuksen tunteita kuin leffa. Juoni kulkee melko uskollisena kirjalle ja onhan kirjailija itse toiminut käsikirjoittajana. ”En tykännyt” kommentoi useampi lukija. Olen itse edelleen sitä mieltä, että psykopaattisessa mielessäni jotenkin ymmärrän Amya. En kerro enempää kuin että teos kuvaa trillerin rinnalla parisuhdedraamaa. Vaikken hyväksy niin vähän peukutan ja nyökkäilen salaa. Kukaan kirjassa ei oikeastaan ole mukava. Mutta se ei tee kirjasta huonoa. Henkilöt ovat silti taitavasti rakennettuja, eivät onttoja. Jokin hiottu ja karmean kaunis molemmissa on. 

Ehkä kirjan tunnelma pääsee eri tavalla iholle kuin elokuva. Kirjassa mielikuvitus ja oma visualisointi luo miljöön, pukee henkilöt ja päästää heidät lähelle. Leffaan toimii todellisuuden ja tarinan suojaverkkona. Miksi kirja muuten saisi aikaan voimakkaita tuntemuksia jos se ei olisi niin hyvin kirjoitettu?

Auringonvalo jos on pakko vastata. Jos haluat testata oletko psykopaatti, kurkkaa vaikka tänne, sillä vauva/mamma/kaksplus sivut tuntuvat tietävän kaiken.. Jos haluat luettavaa, tartu Kilttiin tyttöön. Päätöksiä nekin.