Hei,olen Tiina 27vuotias,kahden pojan yksinhuoltaja. Esikoiseni on 3vuotias ja pikkuiseni jo 1vuotias.. Minusta tuli yksinhuoltaja Toukoossa 2012,päätimme poikien isän kanssa muuttaa erilleen,aluksi oli vain tarkoitus elää asumuserossa mutta se ei sitten onnistunutkaan,kävimme jopa parisuhdeterapiassa mutta sieltä en saanut sellaista “apua” jota olisin toivonut saavani,neuvoja kyllä saatiin paljon mutta se olikin aina toinen asia laittaa niitä käytäntöön,siis suhteemme ei toiminut. Ehdimme olla avopari 6vuotta josta kokonaiset 2-3vuotta oli ihanaa mutta eikös se aina ole jokaisen suhteen alussa,kunnes muutimme yhteen asumaan ja kaikki muuttui ylös alaisin,mikään ei ollut niinkuin ennen …,mutta siitä vaikka lisää myöhemmin.

2011 elokuussa kun toinen poikani syntyi,siitä ensimmäiset 4kk oli upeaa saada nauttia pikkuisesta pojastani kunnes aloin miettimään että miksi olen päivästä toiseen alakuloinen,surullinen ja aloin saada voimakkaita ahdistus “kohtauksia” kunnes huomasin OIREENI ja tajusin olevani masentunut,neuvolassa käytyäni poikani kanssa,terv.hoitaja teki minulle masennustestin josta sain “hurjat pistee” ja terv.hoitaja totesi että OLET VAKAVASTI MASENTUNUT,eli “kärsin synnytyksenjälkeistä masennusta. Siinä ehti mennä Joulukin totaalisesti ohi minulta,uudestavuodesta puhumattakaan!! Olin varannut ajan Terv.asemani Psykologilleni ajan ja se valitettavasti meni Tammikuulle 2012 mutta äkkiä se aika tuli eteeni. Se päivä koitti,en saanut sanotuksi mitään,itkin ja itkin kunnes sain sanotuksi APUA !!! ja siitä asti olen saanut apua. Sain jopa niin paljon apua että pääsin jaloilleni synnytyksenjälkeisestä masennuksesta,olin saanut lääkityksen masennukseeni ja ahdistuskohtauksiin myös. Taas olin voittanut yhden masennuksen.. Kunnes minulla meni sukset ristiin lasteni isän kanssa! 2012 Toukokuuta kirjaimellisesti heitin “mieheni” ulos.. Masennuin uudestaan..(koska olen “herkkä” masennukselle) Eli suomeksi sanottuna minulla on toistuva mesennus. Tähän päivään asti minulla on ollut paljon ylä ja ala mäkiä ja tämä “prosessi” vie oman ajan,kuntoutukseni on vasta alussa mutta jos olen selvinnyt tähän päivään asti niin selviän jatkossakin,vaikka itsetuhoisia ajatuksia onkin ollut mielessäni mutta siitä lisää toisella kertaan. OLEN YLPEÄ ITSESTÄNI kun olen hakenut itselleni ja pojilleni apua,enkä ole näiden asioiden kanssa yksin <3