teinkö jotain väärää??

Kerta toisen jälkeen mietin että teinkö väärän päätöksen? Päivästä toiseen kadun ja en kadu tekemääni päätöstä ja sisimmissäni tiedän että tämä päätös oli kaikkien kannalta paras mahdollinen,niin minun itseni kuin lastenikin kannalta. Vaikka sitä päivästä toiseen kadunkin mutta tiedän tehneeni oikein. Tälläisen päätöksen kanssa eläminen EI OLE HELPPOA varsinkaan kun viimeisimpään 6vuoteen en ole ollut/elänyt yksin,nämä 69neliöä tuntuvat näin yksinään aika suurilta,tyhjiltä ja hiljaisilta joka päivä vain enemmän ja enemmän,ehkä jonain päivänä opin elämään ja nauttimaan tästä hiljaisuudesta ja enenkaikkea arvostamaan tätä kaikkea ja päätöstäni. Mielessäni on valtava paljon asioita,varsinkin mitä on tapahtunut viimeisimmän 3vuoden aikana,on ollut raskaita päätöksiä kaksi ja niistä seurannut pelkkää surua,surematonta surua enkä osaa niitä yksinääni käsitellä!! Apua saisin jos vain rohkeasti pyytäisin mutta minkäs teet kun olen tottunut pohtimaan kaikkia yksinään,vaikka minulla on ollut mahdollista jakaa kaikki asiani jonkun kanssa mutta se mitä siitä on seurannut ei ole ollut hyväksi minulle. Se on taas ihan toinen juttu kerrotavaksi (jossakin vaiheessa) mutta ei nyt. Toisaalta kaipaan viimeistä kuluneita viikkoja kun tiesin olevani turvassa ulkomaailmalta,itseltäni ja niiltä huonolta ratkaisuilta. Kaipaan sitä osaston turvallisuutta ja sitä vertaistukea sielä! Nämä päivät ovat raskaita,tuskaisia ja ahdistavia yksinään,joo tiedän seuraa saa hakea mutta minulle se on oma kynnys kohdattavaksi. Tukiverkostoni on hyvä ja luotettava mutta aika pieni,ystäviä minulle ei kovin moltaa ole enkä niistä kutsu ystäväkseni kuin yhtä ja ne loput ovat vain kavereita joihin en voi aina tukeitua. Eli käytännössä olen aika yksin asioideni kanssa.