Riitasointuja.

Kuukaus takaperin menin tekemään suurenvirheen tai tein aivan oikean ratkaisun. Kerroin suuren salaisuuden, josta olin luvannut pitää pääni kiinni. Olin parin kuukauden ajan tehnyt idioottimaisuuksia, olin ollut pettämisessä mukana. Aluksi ajattelin vain, että mikäs siin, saan viettää hyvän ystävän kanssa aikaa ja päällimmäiseki saisin vielä seksiäkin. Tällainen suhde oli ollut minulle uutta, mutta jännittävää, aluksi tein kaiken tuon vain mielenkiinnosta. Se oli virhe.

Rupesin puolitoista kuukautta sitten miettimään, kun oma niin sanottu parisuhteeni ”Prinssin” kanssa oli kinkkinen ja vaikea, etten voi enää salata niinsanotulta kumppaniltani tätä pettämisasiaa, koska olimme luvanneet, että olemme toisillemme uskollisia, että suhteemme oli kehittynyt jo niin pitkälle. Päätin vihdoin kertoa pettämisestä. Oikeastaan kaikille osapuolille.

Kerroin ystäväni tyttöystävälle ”Mirrille”, että hänen poikaystävänsä ”lohikäärme” oli pettänyt häntä monta kuukautta minun kanssa. Se oli Mirrille suuri shokki ja järkytys, tietenkin, olivathan he jo kihloissa ja elämä oli heillä kohdillaan. Kerroin myös pettämisestä Prinssille joka myönsi, että oli myös pettänyt minua. Silloin tajusin, että se suhde olisi tuhoon tuomittu, jos kumpikaan osapuoli ei ollut uskollinen.

Menin käymään Prinssin luona, koska halusin keskustella hänen kanssaan kasvotusten pettämisasiasta. Juttelimme koko illan, miksi petimme toisiamme ja miten saisimme asiat skulaamaan taas. Minä heitin idean. Joko ollaan tai ei olla, et siinä välivaiheessa oltiin jo monta kuukautta sohittu. Hän halusi pari päivää miettimisaikaa. Olihan se iso päätös miehelle, jolle on jäänyt seurustelusta isot haavat.

Lohikäärme, kenen kanssa olin pettänyt Prinssiä, ilmoitti Mirrin kautta, ettei halua enää ikinäkoskaan olla kanssani missään tekemisissä. Maailmani meni hiukan shokkiin, tämä oli yksi syy miksi en uskaltanut kertoa tästä pettämisestä, pelkäsin, että menettäisin yhden parhaimmista ystävistäni. Ja niin menetinkin. Pian tämän jälkeen Mirri ja Lohikäärme erosivat. Tuntui aivan vitun pahalta. Ei minun ollut tarkoitus pilata kenenkään parisuhdetta. 

Istuin huoneessani selailemassa internetin ihmeellistä maailmaa, kunnes sain ihmeellisen tekstviestin. se oli prinssiltä. ”mie haluan olla vaan aja ainoastaan sulle uskollinen, mä välitän susta vitusti ja haluan että olisin mun tyttöystävä, ja tää saattaa tulla aika äkkiä, mut haluan et muutat mun kanssa yhteen. ISO IKÄVÄ <3” Olin aivan sekaisin, vihdoin ihmissuhteeni oli kunnossa, saisin ihan oman poikaystävän ja pystyisin huutamaan koko maailmalle, miten onnellinen olen. Noh, onneksi seuraavana päivänä tuli sit testiviesti prinssiltä ”sori siit viestits, en tarkottanu..” siin vaihees mulla kilahti. Tein Prinssille selväks, että meidän juttu olisi ohi, mie en aijo odottaa sitä kun kuuta nousevaa, jos se ei koskaan ota mua toisssaan, ja aina kun sitä tarvitsen, se ei ole antamassa tukeaan. Joten ennen kun niin sanottu rakkaustarinamme kerkesi alkamaan, se loppui. 

Eilen sain viestin Lohikäärmeeltä. Olin aluksi hämilläni, hän pystyy antamaan minulle anteeksi. Jouduin lukemaan viestin moneen otteeseen läpi, ennen kuin uskoin. Laitoin Lohikäärmeelle viestiä facebookissa, ja saimme asiat selvitettyä. Olin niin onnellinen, olin aivan satavarma, että menetin Lohikäärmeen kokonaan elämästäni. Noh, vaikeutin monien elämää, satutin ja pilasin oman parisuhteeni, mutta elämä on.


http://www.youtube.com/watch?v=u4QHL0hex9c

olen pahoillani kaikesta

 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *