Käsitteitä

Tässä postauksessa avaan hiukan eri käsitteitä, jotta kirjoituksiani on helpompi ymmärtää. Tiedostan, että ihmisillä voi olla eri näkemyksiä siitä, miten kukin käsite pitäisi selittää. Käytän kuitenkin tässä omaa arviointikykyäni ja kerron asiat siten, kuinka olen ne omaksunut ja oppinut näiden vuosien varrella, jota matkaani olen kulkenut. 


Shamanismi 

Shamanismi on yksi maailman vanhimpia filosofioita. Sitä ei luokitella uskonnoksi, vaan nimenomaan filosofiaksi. Suomessa on ollut todella vahvat perinnekulttuurit, jotka ovat olleet nimenomaan shamanistisia. Kristinusko kitki hyvin vahvasti kaiken shamanismin pois kulttuuristamme uskonpuhdistusten aikaan. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut vuosisatoja kestävä prosessi. Silti yhä tänä päivänä Suomalaisesta kulttuurista löytää paljon kytköksiä shamanistisiin perinteisiin. Baltian maissa on edelleen jäljellä paljon shamanistisia perinteitä huomattavasti näkyvämmin kuin Suomessa. Tähän todennäköisesti syynä on Neuvostoliitossa valinnut ortodoksilaisuus, joka on hyvin paljon sallivampi muita uskontoja ja filosofioita kohtaan, mitä kristinusko puolestaan on.
Shamanismin ominaispiirteitä on animismi eli ajatus siitä, että kaikella elävällä ja olevalla on sielu. Siinä on sama filosofia kuin panteismissa, jossa kaikkea elävää ja olevaa kunnioitetaan saman arvoisina.

Shamanismin perussääntöjä on, että sääntöjä ei ole. Siinä harjoitetaan useita eri rituaaleja, joilla saattaa olla yhteisön määrittämiä yhteisiä piirteitä, mutta perimmäinen filosofia on, että jokainen ihminen tietää itse sisimmissään, mikä on oikea tapa tehdä kutakin asiaa.
Luterilaisuus on opettanut meille käsitteen, jossa määritellään hyvin tarkkaa oikea ja väärä. Shamanistisen ajattelun mukaan, ei ole olemassa oikeaa tai väärää, sillä jokaisen ”oikein” on ihan yhtä oikein kuin muidenkin. Tässä kohtaa on kuitenkin syytä muistuttaa, että kaikki on oikein niin kauan kun ei satuta itseään tai muita! 

Shamanismiin kuuluu muun muassa unien tulkinta, visioiden ja enteiden näkeminen, ennustaminen, luonnonlääkintä, luonnonmukainen elämäntapa, henkimaailman kanssa keskusteleminen, ja ergiatyöskentely.

Shamaani

Shamaani on ihminen, joka toimii henkimaailman ja näkyvän maailman välikappaleena.  Kuka tahansa ihminen, joka harjoittaa shamanismia, ei kuitenkaan voi kutsua itseään shamaaniksi, sillä shamaani on arvonimi, jonka yhteisö henkilölle antaa.

Näkijä

Näkijä on ihminen, joka pystyy aistimaan energioita ja lukemaan niitä joko suoraan tai erilaisten symbolien kautta. Sanotaan, että näkijän kyky on usein geenien kautta periytyvä ominaisuus.
Kuitenkin samaan aikaan jokaisella ihmisellä on kyky tulkita erilaisia viestejä, jos on valmis avaamaan mielensä niille.

Henkiopas

Henkiopas, on yleensä ihmisen muodossa esiintyvä opas, jonka tarkoituksena on auttaa ihmistä tämän elämässä. Oppaalta voi kysyä erilaisia neuvoja ja apuja.

Shamanirumpu

Shamanirumpu on väline, jota käytetään matkaamiseen henkimaailmaan. Rummun soitto resonoi ihmisen kehoon siten, että se helpottaa transsiin pääsyä. Rumpua voidaan käyttää myös ritualistissa seremonioissa ja parantamisessa. Rummutus voi toimia myös rentouttavana välineenä, ilman syvempää transsiaikomusta.

Rumpumatka

Rummun soiton avulla tehdään matkaa henkimaailmaan hakemaan vastauksia kysymyksiin. Jos asian haluaa selittää tieteellisestä tai ”ymmärrettävämmästä” näkökulmasta voidaan puhua siitä, että rummun avulla vaivutaan syvään meditatiiviseen tilaan, ja sen tarkoitus on löytää vastaukset oman itsensä sisältä. Sanotaan, että jokaisessa meissä on olemassa kaikki vastaukset, on vain löydettävä keinot löytää ne. Siihen rumpumatkaaminen on oiva mekanismi.

Matkaaminen

Matkaaminen on yleisnimitys rumpumatkalle. Matkata voi tosin myös ilman rumpua esimerkiksi tanssin avulla. Matkaaminen on varsinaisesti nimenomaan meditaatio tai transsitilaan vaipumista.

Rumpupiiri

Rumpupiiri muodostuu useamman ihmisen kokoontumisen kautta, joilla kaikilla on sama tahtotila: päästä matkaamaan. Piireissä on usein sääntöinä ehdoton luottamuksellisuus ja kunnioitus jokaista piirin jäsentä kohtaan. Yleensä rumpupiirit ovat myöskin päihteettömiä. Ne saattavat olla suljettuja piirejä, jolloin mukaan pääsee ainoastaan kutsutut henkilöt, mutta myös avoimia piirejä järjestetään.

Rummun vihkiminen

Uusi rumpu on tapana vihkiä sen ”omistajan” käyttöön. Näin rummusta tulee henkilökohtainen ja se toimii nimenomaan kyseisen henkilön käytössä. Henkilökohtaiseen rumpuun ei saa koskea ulkopuoliset ihmiset, sillä sitä pidetään erityisen tärkeänä, että rumpu pysyy ”omistajansa” energiassa ja siten myös toimivana energiatyöskentelyyn. Rumpu voidaan vihkiä halutessaan myös yhteisön käyttöön. Vihkimätöntä rumpua voi puolestaan käyttää kuka tahansa.

Voimaeläin

Suomessa harjoitettavassa shamanismissa käytetään voimaeläimiä. Tämä on käytössä myös muualla maailmassa, mutta ei kaikkialla. Esimerkiksi Norjassa ei käytetä voimaeläimiä, joten voimaeläin ei ole välttämätön osa rumpumatkaamista, vaikka meillä Suomessa usein sitä painotetaankin hyvin hartaasti.
Voimaeläimen tarkoitus on toimia suojana ja tukena matkan aikana. Se auttaa siinä, että matkalla ei joudu vahingossa eksyksiin. Voimaeläimiä voi olla myös useita erilaisia. Itse koen, että minulla on mahdollisesti ”päävoimaeläin tai -eläimet”, joiden lisäksi saatan kohdata muita voimaeläimiä matkoilla sen mukaan millaisia voimia, milloinkin tarvitsen. Voimaeläimiin liittyy vahva symboliikka.
Mm. Markku Backman on tehnyt kaksi kirjaa voimaeläimistä, joissa avataan eri voimaeläimien tuomia viestejä. Maaretta Tukiaiselta löytyy puolestaan Pohjolan voimaeläimet, jossa on kerrottu paljon nimenomaan meidän luonnostamme löytyvien eläinten merkityksiä.

Vapaa tanssi

Kutsun vapaaksi tanssiksi kaikkia niitä eri tansseja, joissa keskitytään kehon vapaaseen liikkeeseen ohjattujen koreografioiden sijaan. Vapaan tanssin metodeja löytyy useiden eri nimien alta, mutta ideologia ja useimmat tekniikat niissä on paljolti samoja.
Kun ihminen päästää irti suorittamisesta ja keskittyy kuuntelemaan kehon tarpeita, toimii tämä todella voimakkaana terapiana. Tästä on olemassa myös useita tutkimustuloksia ja kokemuksia, joissa ihminen on parantunut useista eri sairauksista.
Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan aiheesta enemmän oman artikkelinsa alla.
Lanseeraamani workshopin kautta voi halutessa lukea vähän lisäinfoja aiheesta.
Tanssi on myös yksi vanhimpia shamanimatkaamisen eli transsiin vaipumisen metodeja.

Sielunsopimus

Sielunsopimuksen mukaan kukin sielu on tehnyt sopimuksen ennen uudelleen syntymäänsä uudessa kehossa, jossa määritetään tulevan elämän matkalle koituvat ihmiset, asiat ja opit.

Kommentit (2)
  1. OULA – Minun matkani | Lily
    23.8.2020, 14:34

    […] sitä ennalta tietää: minun oli käveltävä juuri se tie, tullakseni siksi ihmiseksi, jonka olin sielunsopimuksessani […]

  2. Energioita ja armollisuutta – Minun matkani | Lily
    10.8.2020, 00:04

    […] Kaikki elementit olivat aina olleet elämässäni läsnä: unet ja niiden tulkitseminen, ennustaminen, astrologia, symboliikka ja sen tulkinta, itämainen viisaus, taide monimuotoisuudessaan, luonto ja sen eri elementit, eläimet, kaiken elävän ja olevan kunnioitus. Nyt olin kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että tälle kaikelle tuli otsikko, joka piti sisällään kaiken: shamanismi*. […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *