Nyt on vähän ehtinyt sulatella ensimmäisen ultran jälkeisiä tunnelmia.. Mulla oli ultra aika Bathissa 13.3. ja siellä selvisi, että raskaus oli kaksi päivää oletettua pidemmällä, eli silloin rv oli 12+6. Tänään kun kirjoitan tätä tekstiä rv on siis 13+5. Vauvalla oli kaikki hyvin. Sikiön niskaturvotus oli 1.1mm. Tein yhdistelmäseulonnan eli ultran lisäksi multa otettiin verikoe. Mulle olisi pitänyt keskiviikkona viimeistään tulla puhelu, jos tuloksista olisi ilmennyt korkea riski kromosomi poikkeavuuksiin. Muuten testitulokset tulee kirjeenä postissa kahden viikon sisällä, eli vissiinkin senkin suhteen kaikki on ns. normaalia. Kätilö kehui myös painoani hyväksi.

Sitä tunnetta on hankala kuvailla mitä tuntee, kun näkee sikiön ensimmäistä kertaa. Olisin voinut tuijotella näyttöä monta tuntia kyllästymättä, mutta onneksi saatiin kuvia kotiin katseltavaksi. Kätilö selosti jokaisen ruumiinosan yksitellen, jalat, selkäranka, sydän, kädet, pää, korvat, aivot… Koska tuijottelin vauvaa niin haltioituneena samalla kun pidin kumppanini kädestä kiinni, en kauheana muista mitä kätilö tarkalleen sanoi, mutta sen muistan kun hän sanoi ”this baby is straight from the text book”. Jälkeenpäin kun katselen kuvia, en voi muuta kuin ihmetellä miten mikään tai kukaan voi olla niin kaunis.

Viikonlopun jälkeen kerroin töissä raskaudesta. Kaikki tuntuivat olevan innoissaan ja iloisia uutisista. Vein työpaikalle pari rasiaa suklaata ja viereen kirjoitin korttiin ”Eat up! I can’t be the only one growing a bump. Baby arriving September 2021” ja loppuun oma nimi. Musta se oli ihan hauska keino kertoa, kun en oikein tiedä miten muuten olisin kertonut. Mulle on aina ollut hankalaa tehdä itsestäni numeroa, enkä jotenkin nähnyt itseäni kertovan jokaiselle yksitellenkään.. Toi oli jotenkin niin helppo tapa kertoa 🙂

Kohta vissiinkin töistä pitäisi tulla enemmän sellaista virallista tietoa raskauteen liittyvistä jutuista sähköpostina. Äitiysloma, äitiyspäiväraha, omat oikeudet työpaikalla, riskit työpaikalla/työssä raskauteen liittyen tms.. Parasta tässä on ettei mun tarvitse yhtäkään hakulomaketta täyttää yhtään minnekään, vaan kaikki tehdään mun puolesta työpaikalla.

Seuraava neuvolakäynti on 7.4. Silloin kuullaan vauvan sydämenlyönnit ensimmäistä kertaa. En malta odottaa.

Noniin taas on menty muutama viikko eteenpäin. Tämä raskaus on vieläkin pysynyt vähä oireisena, muutosta viime kertaiseen postaukseen on kasvaneet rinnat ja masu. Huomaa ihan selkeästi että rinnat on jotenkin ”kiinteämmät” ja painavammat. Housutkin alkaa mahan kohdalta puristamaan. Yhtenä päivänä kokeilin vanhoja housuja jotka oli ennen isot, niin nyt ne olikin sopivat. Enää ei jäänyt nyrkin kokoista tyhjää tilaa mahan/lantion seudulle. Täytyy varmaan jossain välissä rueta ostamaan uusia vaatteita.

Ensi viikon lauantaina meillä olisi sitten ensimmäinen ultra-aika varattuna. Jännittää. Täytyy vain toivoa, että vauva on terve ja sillä on kaikki hyvin. Onneksi saan ottaa kumppanini mukaan vaikka onkin tämä korona aika.

Olen koittanut viime aikoina miettiä synnytystä ja mitä toiveita minulla olisi. Päällisin puolin on ollut sellainen olo, että mistä minä voin tietää mitä minä haluan, onhan tämä kuitenkin ensimmäinen raskauteni. Tämä saattaa olla joillekin ihan hölmöltä kuulostava juttu, mutta enhän minä edes tiennyt että synnytysasentojakin on vaikka miten monenlaisia. Jotenkin sitä on aina luullut, että ainahan ne kaikki synnyttää siinä samassa asennossa. Mitä enemmän olen lukenut synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta, tulee vain sellainen olo, että miksi näistä ei puhuta tämän enempää. Tai miksei edes sitten vaikka siellä telkkarissa näytetä joitain muitakin synnytys asentoja. Miksi vesisynnytyksestä puhutaan Suomessa paljon vähemmän mitä täällä Englannissa. Mutta niin, takaisin niihin toiveisiin. Mitä te laitoitte omiin synnytys toiveisiin? Tällä hetkellä olen sitä mieltä että jos mä nyt jotain toiveita keksin listata niin isoimpana toiveena pidän silti sitä, että kätilöt ja lääkärit tekevät kaikkensa, jotta minä ja vauva säilytään mahdollisimman hyvä vointisina. Silläkin uhalla, että joudun tekemään kompromisseja toiveideni suhteen. Koska sehän se tärkeintä on. Mulla on aika kova luotto ihmisten ammattitaitoon sairaalassa, varsinkin nyt kun en vielä tiedä mitään synnyttämisestä. Mä olen myös aika tunne pohjainen ihminen, niin luulen että tulen elämään aika hetkessä synnytyksenkin ajan, enkä sen mukaan, mitä jossain paperilla lukee.