Ellenin avulla päivä käyntiin
Ellen DeGeneres Show on alkanut jälleen. Ellenin hostaama show on kyllä niin hyvän mielen ohjelma, että yleensä nauran ja joskus myös tirautan pari kyyneltäkin onnesta. Tänäkin aamuna katselin metrossa työmatkalla edellisen jakson kohokohdat ja päivä ei olisi voinut alkaa paremmin. Ellen on ainutlaatuisen lämminsydäminen ja hauska host. Erityisesti ihailen suuresti Ellenin taitoa tavata vieraitaan juuri sellaisina kuin he ovat, ei ole väliä onko vieras 5-vuotias lapsi vai maailman kuulu diiva. Me kaikki voisimme ottaa mallia Ellenistä ja olla rohkeasti omia itseämme ja kohdella toinen toisiamme kauniisti.
Näistä asioista olen myös tullut hyvälle tuulelle tällä viikolla:
Uusi tukka. Kävin piristämässä hiusteni väriä ja leikkasin vähän lyhyemmäksi. En tiedä mitä taikoja hiuksilleni tehtiin, koska eivät ole tuntuneet näin liukkailta ja sileiltä aikoihin.
Saunailta sateisena syysiltana. Viimeksi kävin saunassa juhannuksena.
Helsingin Sanomien päivätietokilpailut tätini ja hän miehensä kanssa. Aina tiukka tappio tätini miehelle. Ikuinen kakkonen.
Huomenna on viimeinen työpäivä.
Tämän iltainen after work työkavereiden kanssa viinin ja sushin parissa.
Vanhempani ovat hankkineet uuden koiranpennun ja näen sen lauantaina.
Löysin ehkä reissukaverin Australiaan. Facebookin matkaseuraa maailmalle ryhmä ei petä koskaan.
Annoin minulle turhaa tavaraa ystävälleni, joka tarvitsikin niitä. Itse sain ystävältäni passin suojan, jota tarvitsen. Passini on alkanut rispaantumaan kulmista ja se on vielä muutaman vuoden voimassa.