Mitä Suomesta tiedetään ulkomailla?

mitä suomesta tiedetään ulkomailla.jpg

 

Suomi on maailman mittakaavalla pieni maa pinta-alaltaan ja myös asukasluvultaan. Suomalaiset pitävät itseään rehellisinä, täsmällisinä ja ahkerina, ja me elämme kauniissa maassa, jossa on neljä vuoden aikaa. Uskoisihan näiden asioiden myös kiirivän maailmalle. Mutta mitä Suomesta oikeasti tiedetään maailmalla?

Todella usein Suomesta ei tiedetä yhtään mitään, kirjaimellisesti. Jotkut osaavat sijoittaa Suomen Eurooppaan, mutta toisinaan ihmisillä ei ole pienintäkään haisulia missä Suomi on. Aika usein olen ensimmäinen suomalainen, jonka keskustelukumppanini on tavannut. Näin esimerkiksi Australian työmarkkinoilla olet osa massaa ja työnantajalla ei usein ole mitään mielikuvaa minkälaisia suomalaiset ihmiset ovat työntekijöinä ( tai ihmisinä). Täten suomalaisuus ei välttämättä ole etu, koska kaikki tuntematon aina vähän pelottaa tai vähintään arveluttaa.

Kuitenkin joitakin asioita Suomesta tiedetään ja usein ne on kuultu tarunhohtoisina väittäminä ja usein kysytään, että onko tarina tosi.

Suomen maailman parhaasta opetus – ja koulutusjärjestelmä tiedetään aika usein. Olen käynyt monia keskusteluja tähän aiheeseen liittyen.  Suomalainen koulutus on ilmaista ja peruskoulun lounaat ovat maksuttomia, jo tämä on ihmeellistä muihin maihin verrattuna. Hämmästys vain kasvaa yleensä, kun kerron että koulutus on ilmaista myös yliopistotasolla. Sitten kuulen aina välillä  ihmeellisiä väittämiä kuten, että suomalaisissa koulussa ei annettaisi läksyjä; ainakin minä sain jo ala-asteelta asti läksyjä.

Suomalaisesta teknologiasta tunnetaan Nokia, olihan se joskus aikoinaan maailman suosituin puhelin. Suomalainen pelimaailma on myös omassa arvossaan. Angry birds muistetaan edelleen. Tapasin Balilla yhdysvaltalaisen tyypin, joka työskentelee pelien parissa. Kun hänelle oli annettu vapaus valita oma tiimi, oli hän valinnut tiimin jäsenet Suomesta. Nyt hän sitten lentelee Jenkeistä aina muutaman kerran vuodessa Suomeen tapamaan suomalaista tiimiään.

Varsinkin japanilaiset arvostavat suomalaista designia ja rakastavat muumeja.  Sillä tällöin myös osa tapaamistani japanilaisista ovat jopa käyneet Suomessa tai haluaisivat käydä siellä.

Suomen vuodenajat herättävät ihmetystä. Aika usein ihmiset tietävät,  että Suomessa on kylmä talvi. Yleinen kysymys on, että kuinka kylmää silloin on. Tämän jälkeen seuraava kysymys on, että kuinka lämmintä sitten kesällä on, jos talvella voi olla jopa -25 astetta. Myös yötön yö juhannuksena on monelle tuttu, mutta kun kerron pohjois-Suomen kaamoksesta, yleisesti luullaan, että huijaan. Miten voi olla, että aurinko ei nouse ollenkaan päivän aikana? Toisinaan myös kysellään olenko koskaan nähnyt revontulia ja kuinka helppo niitä on bongailla Suomessa.

Välillä on ollut naurussa pidättämistä. Yksi absurdeimmasta tarinoista kuulin brsilialaiselta kaveriltani, kertoi minulle, kuinka Suomessa kaikki asuvat iglussa ja ratsastamme jääkarhuilla kouluun. Ihan selvästi brassiparka oli joutunut huojauksen uhriksi ja joku toinen suomalainen oli häntä vähän höynäyttänyt. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *