Mutta ne Australian eläimet, vaarahan vaanii kaikkialla! Vai vaaniiko?

vaaralliset australian eläimet.jpg

 

Australiasta on monenlaisia mielikuvia ja ennakkoluuloja ja näitä kuulee aina silloin tällöin. On kateellista huokailua, koska Australiahan on täynnä vain hyväkroppaisia auringonpaahtamia surffareita. Ne jotka eivät surffaa, painivat krokotiilien kanssa ja syövät lepakoita päivälliseksi (tämä on kai sitten peräisin Crocodile Dundee -leffoista). Utelua miten ihmeessä pääsin edes maahan, koska Australian rajalla on aina aivan tajuton syyni, että onko jotain laitonta mukana. Ja sitten on myös kauhistelua, miten uskallan edes lähteä koko maahan, kun kaikki eläimet ovat myrkyllisiä ja kuolema vaanii kaikkialla. 

Onhan se totta, että Australiassa on paljon myrkyllisiä ja ihmisenkin henkeä uhkaavia eläimiä. Suomessa tällaista ei tarvitse juuri miettiä, koska puolet vuodesta maa on syväjäässä, kirjaimellisesti, ja toiset puolet vuodesta vaarallisin eläin on ampiainen. Näistä lähtökohdista lähtiessä Australian myrkyllisten ja tappavien eläinten määrä tuntuu ylitsepääsemättömältä ja niistä näkee painajaisia kuukausia ennen kuin edes on maassa. Ajattelin vähän aukaista, että onko Australian eläimet oikeasti niin vaarallisia kuin kuvitellaan ja kertoa mikä eläin aiheuttaa eniten kuolemantapauksia ihmisille vuosittain.

Kauhistelujen kärkipäässä ovat hämähäkit ja hyvänä kakkosena ovat käärmeet. On totta, että Australiassa on maailman myrkyllisimpiä eläimiä, kuten aavikkotaipaani, joka on maailman myrkyllisin maalla elävä käärme. Aavikkotaipaanin pureman myrkyn määrä riittää tappamaan useamman ihmisen.  Itse en ole koskaan nähnyt käärmettä Australiassa, vaikka tiedettävästi olen ollut autossa, joka ajoi pythonin yli. Käärme oli niin iso, että koko auto hyppäsi ilmaan. Olen myös ollut sadan metrin päässä paikassa, jossa tiedän löytyneen brown snake (myös yksi kuolettavimmista käärmeistä). Kuitenkin vuosien 2008-2017 aikana käärmeen aiheuttamia kuoleman tapakausia on ollut 23 eli keskimäärin 2,3 kuolemaa vuodessa. Käärmeet yleensä pakenevat paikalta, kun tuntevat maan värähtelyn. Jos kuitenkin joudut vastatusten käärmeen kanssa, jätä käärmeelle pakoreitti, koska ne yleensä hyökkäävät vain ainoastaan, kun tuntevat itsensä uhatuksi ja heillä ei ole reittiä minne paeta. 

 

spider in the orchad.JPG

 

Minulle varsinkin hämähäkit aiheuttavat kylmiä väristyksiä ja niiden kanssa on tullut tehtyä enemmänkin tuttavuutta. Farmilla työskennellessä ei voi välttyä kontaktista hämähäkkien kanssa, ja yritin luoda mielenrauhaa toitottamalla mielessä, että farmari sanoi, että täällä ei ole myrkyllisiä hämähäkkeja. Olin kuitenkin varma, että farmari sanoi sen vaan siksi, että säikyt tytöt tekisivät kunnolla töitä. En tiedä sitten olivatko hämähäkit myrkyllisisä vai ei, mutta minulle ne eivät ole aiheuttaneet terveydellisiä ongelmia, vaikka olenkin löytänyt välillä hämähäkin hiuksista ja paidan sisältä (nämä farmilla siis, ei mitään normaalia elämää kuitenkaan). Olen myös nähnyt usein redback spider, joka on Australian yksi vaarallisimmista hämähäkeistä. Australiassa elää paljon erilaisia myrkyllisiä hämähäkkejä, mutta suurin osa on kuitenkin vaarattomia ihmiselle. Viimeisin kuoleman tapaus on vuodelta 2016 (redback spider) ja siitä seuraava 1979 (Sydney funnel-web). Hämähäkit purevat harvoin ja näin kuoleman tapauksia on myös vähän (ja myös se vaikuttaa, että vaarallisimmille hämähäkeille on kehitetty vastalääkkeet), vaikka hämähäkkeja esiintyy sekä luonnossa että urbaaneilla city alueilla. On yleisesti tiedossa, että ampiaisen pistokset aiheuttavat kuolemantapauksia vuodessa enenmmän kuin hämähäkkien tai käärmeiden puremat.  

 

Australian beach.JPG

 

Kun maalla saa väistellä myrkyllisiä hämähäkkeja ja käärmeitä, meressä elelee vielä vaarallisimpia eläimiä. Meduusat ovat vaarallisuusluokaltaan kaikkein korkeinta; kuutiomeduusan myrkky voi tappaa ihmisen jo minuuteissa. Kuutiomeduusa luokitellaan usein myös kaikkein vaarallismmaksi Australiassa esiintyväksi eläimeksi. Vaikka meduusat kantaa Australian myrkyllisimman ja vaarallisimman eläimen viittaa, kuolemia se aiheuttaa vuodessa keskimäärin yksi tai kaksi.

Lisäksi merestä löytyy haikaloja, krokotiilejä, myrkyllisiä mustekaloja ja tappavia kivikaloja. Näistä suurinta pelkoa minulle aiheuttaa hait. Varsinkin jos mieli tekee lähteä kokeilemaan Australian surffiaaltoja sitten, kun pääsen itärannikolle. Tunnustan, että olen traumatisoitunut Tappajahai -elokuvista lapsena ja kuvittelen, että hai käy aina popsimassa päivälliseksi surffaajan line-upista. Tämähän ei todellakaan ole totta. Viime vuonna hain tekemiä hyökkäyksiä tapahtui koko Australiassa 27, joista 20 loukkaantui ja yhdelle henkilölle hyökkäys oli kohtalokas. Kuitenkin luku tulee suhteuttaa siihen kuinka paljon jengia vedessä on, surffaamassa ja uimassa, ja tämän jälkeen luku tuntuu todella pieneltä.  

Kaikista näistä mainituista vaarallisista eläimistä ainoastaan krokotiili on sellainen, joka tietoisesti haluaa metsästää ja tappaa. Asun tälläkin hetkellä alueella, missä on arvioitu elävän noin 300 000 krokotiiliä eli todella paljon enemmän kuin ihmisiä. Silti en ole koskaan nähnyt villiä ja vapaata krokotiilia. Ja todellakin haluan pitää tilastoni samana! Pohjois-Australiassa on paljon upeita rantoja, mutta suurin osa tyhjänä, koska ne ovat krokotiilien kansoittamia. Krokotiilien aiheuttamia kuolemia on yleensä noin pari vuodessa.

Yhteenveto voi sanoa, että vaikka Australiassa elää maailman vaarallisimpia eläimiä, eivät ne aiheuta massakuolemia vuosittain. Yllättäin hevoset ja lehmät aiheuttavat enemmän kuolemantapauksia kuin käärmeet, hait ja krokotiilit yhteensä. Vuosien 2008-2017 hevosten ja lehmien aiheuttamia kuolemtapauksia oli 77 kappaletta eli 7,7 kuolemaa vuosittain. Jopa ampiaiset tilastolliset aiheuttavat enemmän kuolemia kuin yksikään tässä aikaisemmin listattu Australiassa elävä myrkyllinen tai vaarallinen eläin. Jos olet erittäin huono onninen, kohtaloksi todellakin voi käydä joku Australian myrkyllinen eläin, mutta suuremmalla todennäköisyydellä elät rikkaan ja pitkän elämän ja kuolet vanhuuteen. Totta kai sydämen tykytyksiä välillä on, varsinkin kun kohtaan hämähäkkejä, koska noita perkuleita on joka paikassa, mutta kohtaamiset yleensä menevät rauhallisissa merkeissä. Tai yleensähän hämähäkille käy huonosti, koska en ole vielä löytänyt itsestäni suurempaa ihmistä ja olisin alkanut siirtämään hämähäkkeja toiseen ympäristöön.

Totta kai on hyvä olla tietoinen vaaroista ja riskeistä ja ottaa selvää miten tulle käyttäytyä esimerkiksi jos onkin yhtäkkiä silmät vastakkain krokotiilin kanssa (juokse siksakkia!). Australiassa on paljon myös hellyyttäviä ja lutusia eläimiä, mitä ei tapaa missään muualla maailmassa, kuten koalia, vesinokkaeläimiä, vompatteja, kenguruja ja quokkia. Ja näitä tulee useammin bongattua kuin noita viheliäitä hämähäkkejä. Joten pelko pois ja Australiaa kohti vain!

 

looking.JPG

 

South Western Australia.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *