Kutsumus kilpailemiseen ja kisaunelmia

Istun tällä hetkellä kassarilla salaatilla ja siemailen limoncello spritziä ja tuoksuttelen rannalta kantautuvaa grillin tuoksua. Ajattelin kirjoitella tässä mukavasti terassilla löhötessä vähän ajatuksia kilpailumaailmasta.

Miksi kilpaileminen tällä alalla kiinnostaa?

Ensimmäiset kilpailut, joihin osallistuin, oli varmaan 2019 tai 2020, kun olin vielä Rosterissa töissä. Ilmoittauduin Rotisseur Nuori kokki karsintaan ja voitin. Matka siitä olisi jatkunut SM-kisaan, mutta suuren elämänmuutoksen myötä jätin kisat välistä. Seuraavana vuonna osallistuin taas ja voitin aluekarsinnan. Tällä kertaa SM-kisat oli Raisiossa eli Turusta matka oli lyhyt. Vaikka sanotaan, että hopea ei ole häpeä, niin kyllä se silti harmitti. Tosin voitto oli ansaittu, mutta kyllähän se kilpailuhenkisenä kismitti. Nykyisin olen yli-ikäinen näihin karkeloihin.

Olen luonteeltani aika perfektionisti ja jos päätän tehdä jotain, niin teen sen täysillä. Luulen, että tämä toimintamalli tulee kotoa etenkin isältäni, joka insinöörin tavoin tekee asiat just eikä melkein ja viimeisen päälle. Mulle on pienestä asti opetettu, että sen minkä teet, tee kunnolla. Töissä, treeneissä, kotona. Siispä pienet Nuori kokki kisatkin olen aina ottanut tosissaan ja treenannut kuin ammattilainen.

Kisaamisen maailman mut on myös tutustuttanut entinen kumppanini, jolla on vahva tausta kokkimaajoukkueessa. Hän opetti kaiken maailman niksejä liittyen kisasuorituksen kulkuun, misalistoihin, timingiin, pakkaamiseen…you name it. Hän panosti huoltajana ja koutsina mun Nuori kokki kisoihin paljon. Lisäksi sivusta seuraajana opin kilpailumaailmasta kuuntelemalla tunteja ja tunteja selitystä treeneistä ja kilpailusuorituksesta arvokisoista. Näin ehkä kiinnostus kilpailemista kohtaan on kasvanut.

Mulla on kilpaurheilutausta ja kisaaminen urheilussa on ollut mukana noin 10-vuotiaasta asti. Olisin halunnut jo kokkikouluaikana osallistua kisoihin, mutta koska kävin yo-pohjaisena, olin vuodella yli-ikäinen pari SM-kisaan, Taitajista puhumattakaan. Harmi, että meille ”väliinputoajille” ei oikeen kouluaikana ole mitään kisoja. Nuori kokkien jälkeen seuraava on käytännössä Vuoden kokki, jossa taso nouseekin sitten huimasti.

Täytyy myöntää, että oli todella lähellä, että olisin hakenut Vuoden kokkiin jo tämän vuoden alussa. Kuitenkin…koin henkisen väsähtämisen alkuvuodesta ja sen myötä oli pakko lyödä jarrua itselleni. Huono henkinen vointi näkyi töissä ja koin, että vaikka kuinka haluaisin hakea Vuoden kokkiin ja samaan aikaan San Pellegrinon kisoihin ja tehdä sitä sun tätä, ei se tässä kohtaa olisi järkevää, vaan työt menee kaiken edelle. Miksi tehdä paskasti monta asiaa, kun voi tehdä vähemmän asioita, mutta kunnolla. Eikä mikään projekti, kilpailuun valmistautuminen tms ole oman terveyden arvoinen.

Olen päättänyt, että ensi vuonna (mikäli tilanne sallii) haen ehdottomasti mukaan Vuoden kokkiin. Innostun pelkästä ajatuksesta suunnitella ja treenata alkukarsintatehtävää. Voihan se olla, että taidot ei vielä riitä semifinaaliin tai finaaliin, mutta ei musta koskaan tule Vuoden kokkia, ellen koskaan yritä. Jostain on lähdettävä. On vain mentävä ja tehtävä! Koen, että kilpaileminen kannattaa vaikkei välttämättä pärjäisikään.

Kilpailuita varten treenatessa tulee pakostakin mentyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta samalla myös selkeentyy ajatus omista heikkouksista ja vahvuuksista. Paineensietokyky, sisu ja motivaatio kasvaa myös työelämässä. Lisäksi kilpailut ja kilpailumaailma on todella hyvä mahdollisuus kontaktoitua ja tutustua uusiin ihmisiin ja oppia muilta. Parhaimmillaan kilpaileminen antaa lisäboostia omaan päivittäiseen työhön.

Valitettavasti naisia ei ole nähty montaakaan Vuoden kokeissa viime vuosina. Toivotaan, että ensi vuonna asia muuttuisi 😉Tästä aiheesta on puhuttukin paljon ja aina kysellään, että miksei naisia ole enemmän kisakeittiöissä, vaan suurin osa on miehiä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että todennäköisesti naisia ei vaan hae kilpailuihin niin paljon suhteessa miehiin. Naiskeittäjien keskuudessa on kyllä potentiaalia ja todella kovia kokkeja, mutta kaikkia ei kilpaileminen vaan kiinnosta ja se on fine. Eikä loppujen lopuksi sillä ole väliä, onko voittaja nainen vai mies kokki, kunhan paras voittaa. Toisaalta olisi hieno edustaa ”vähemmistöä” kisoissa ihan silläkin, että haluan omalla toiminnallani aina inspiroida muita ja rohkaista muita yrittämään.

Mulle on ollut aina  tärkeää tietyllä tapaa näyttää, että kyllä täältä pesee ja tää mimmi on kova! Kuitenkaan kenenkään ei pitäisi voittaa taustojen takia, kuten työpaikan, sukupuolen tai erilaisten suhteiden ansiosta, vaan yksinkertaisesti taitojen. En haluaisi koskaan voittaa kisoja, koska voittajaksi haluttaisiin nainen, vaan haluan voittaa, koska olisin paras! Kilpailuissa kaikkien tulee olla samalla viivalla, edustaa ylpeydellä firmaansa ja etenkin itseään.

Tässä on onneksi pitkä syksy aikaa kehitellä ajatusta seuraavista Vuoden kokki karsinnoista ja treenata niitä silmällä pitäen ja miksei, ehkä tämä aina yksilöurheilijana tunnettu löytää joskus tiensä esim.kokkimaajoukkueeseen?

Ihanaa kesäistä viikonloppua!

-Maikki, Vuoden kokki vuosimallia XXXX ?? 😉