Vaiettu salaisuus

Nyt tulee suoraa ja avointa tekstiä. Lukee ketä lukee..ehkä tää on tietyllä tapaa mun oma päiväkirja samalla ja kirjoittaminen omanlainen tapansa käsitellä asioita. Julkaisun otsikoksi olisin voinut laittaa ”High functioning:sta akuuttiin sairaslomaan”.

Usein niin vaiettu salaisuus burn out, loppuun palaminen, romahdus, tipahtaminen (rakkaalla lapsella on monta nimeä) tuli kylään munkin luo. Vielä maanantaina fiilistelin ihan täysiä tanssitunneilla upeita koreografioita ja tiistai-iltana lähti ns. jalat alta, kun henkilökohtaisessa elämässä tuli yhtäkkinen muutos. En väitä, että burnout tai mielenterveyden romahtaminen olisi tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Merkkejä siitä on ollut; mieli on ollut synkempi, vanhat traumat ja pelot nousseet aika ajoin pintaan ja uupumuksen oireita ollut ilmassa. Ne on vain helppo piilottaa ja jättää kytemään.

Olen tuntenut tietynlaista merkityksettömyyden tunnetta jo hetken aikaa. Tunnetta, että olen vuodesta toiseen tässä samassa oravanpyörässä. Se pyörä nitisee ja natisee kuukaudesta toiseen. Tää vuosi on ollut myös rankka. Paljon isoja elämänmuutoksia on tapahtunut, hyviä ja huonoja. Elämänmuutos tai iso tapahtuma elämässä, olkoon se positiivinenkin, on aina kriisi. Tän opin jo lukion terveystiedon tunnilla. On olemassa posit.kriisejä ja negat.kriisejä. mut keho ei aina yksinkertaisuudessaan tajua onko kriisi positiivinen vai negatiivinen. Stressireaktio siitä silti seuraa.

Musta tuntuu, että jatkuvasta stressistä on tullut normi. Osa ihmisyyttä. Ja vuosi vuodelta se ns.vakiostressin määrä vain kasvaa. Joka vuosi joko itsemme tai ympärillä olevan maailman toimesta kasataan hieman lisää harteille kannettavaksi. Syy miksi avaan omaa tarinaa ja viimeaikaisia kokemuksia, on se että haluan ehkä omalla tarinallani inhimillistää tätä raflaskeneä ja näyttää, että kaiken high functioning super power womanin tai supermiehen takana voi olla vaiettu salaisuus.

Mä olen pyrkinyt olemaan oman elämäni superwoman. Koen, että verrattain nuorena kokkina joudun todistamaan paikkani tässä ravintolayhteisössä ja koko skenessä, ja kapuan askel askeleelta ylemmäs ja aina tunnetummaksi ja taitavammaksi. Mutta tällä superwomanilla on kääntöpuoli. Tää superwoman lähti ystävän kyyditsemämä viikko sitten Meilahteen päivystykseen, kun mielenterveys vaan romahti. Tuli se kauan pelkäämäni pohja.

On outoa miten nopeasti työmoodista ja arjen pyörteestä voi tipahtaa kamppailemaan niin alkukantaisista asioista, kuten saanko itseni ylös sängystä, käytyä suihkussa tai syötyä edes vähän. Voin kertoa, että kaukana oli se maanantainen tanssi-Maikki joka reivasi täysiä, kun jalat hädin tuskin kantaa keittiöön ja ruuan lämmittäminen mikrossa vaati huutoitkut. Sanomattakin selvää, että sairaslomalla tässä ollaan. Koitetaan keskittyä perus asioihin ja siihen, että on turvassa oman pään kanssa.Keittiöön palaan toivottavasti heti joululoman jälkeen, mutta selvää on, että tämä on pidempi prosessi kuin vain ”Ota saikkua ja koita jaksella”.

Olen suunnattoman onnellinen, että akuutteihin mielenterveyden ongelmiin on saatavilla apua Helsingissä niin hyvin. Ilman Meilahden psykiatrisen ihanien ihmisten ja HelsinkiMission toimijan apua tilanne voisi olla hyvinkin toinen, mitä se nyt on. Heti ekasta hetkestä lähtien puhuin tosi suoraan myös esihenkilöilleni. Kerroin tilanteen parhaani mukaan, vaikkei niistä viesteistä varmaan kauheena selvää saanut. Pidin kokoajan kartalla mitä tapahtuu ja he kyseli päivittäin missä mennään. Olen aiemminkin kehunut, mutta en voi kehua liikaa Albertin roolia johtajana, esihenkilönä, roolimallina ja ystävänä. Hän omalla esimerkillään rikkoo niitä vaiettuja salaisuuksia ja tabuja, mitä tulee kokkien ja ravintola-alan työntekijöiden mielenterveyteen ja hyvinvointiin, sekä toksisiin työympäristöihin.

Tapa millä hän otti minut hädässä vastaan on uskomaton. En hetkeäkään kokenut huonoa omaatuntoa, että jätän muut töissä pulaan, vaan hän painotti, että millään muulla ei ole väliä, kuin sillä että minä olen turvassa ja kunnossa. Tämän parempaa esihenkilöä ja läheistä en voisi toivoa. Olemme päivittäin puhuneet tilanteestani ja hänen ja muun keittiön konkreettinen tuki ja tsemppi on ollut korvaamatonta. Se on yllättänyt minut täysin. Ei lähimmät ystävänikään ole pystyneet samaan tukeen, mitä keittiökolleegoiltani olen saanut. Kiitos heille siitä 🙏

Vaietut salaisuudet rikkoutuu, kun ne puhuu auki. En tiedä kuinka yleistä mielenterveyshaasteet on ravintola-alalla, mutta kaiken kuulemani, kokemani ja näkemäni perusteella yleisempiä kuin osaamme aavistaakaan. En yhtenä ihmisenä pysty aloittamaan mitään #metoo somekampanjaa, enkä sellaista aiokaan. Ehkä tietynlaisena tavoitteenani on kuitenkin (rohkeallakin) puheellani tuoda esille aihetta, joka voi koskettaa juuri sinuakin. Että minäkin olen romahtanut, minäkin kamppailen. Tätä tapahtuu. Antaa taas yhdet kasvot tai ääni sille. Rikkoa tabuja ja sitä ”Pakko jaksaa” kulttuuria. Tiedän järjelläni, että mun mieli ei ole heikko, ei sen heikompi kuin kenenkään muunkaan, mutta se on vain erilainen, ja ei terve. Se vaatii hoivaa ja hoitoa. Se ei tee musta paskempaa kokkia tai vähemmän taitavampaa johtajaa.

Mun vaiettu salaisuus on se, että pohja tuli vastaan viime viikolla. Sieltä ei olla vielä noustu, mutta tulen nousemaan.

Jos sinä rakas kolleega tai lukija kärsit nyt mielenterveyden haasteista tai olet henkisesti väsynyt, tiedä, että apua on aina saatavilla. Mieli ry kriisipuhelin palvelee 24/7 numerosta 09 2525 0111

ja netissä www.mieli.fi

Samoin meille pääkaupunkiseutulaisille Helsinkimissio www.helsinkimissio.fi

Ja muista kaikissa akuuteimmissa tilanteissa yleinen hätänumero 112 tai hakeutuminen lähimpään päivystykseen.

Kiitos jos jaksoit lukea tämän mun tarinan🤍