Vuoden vaihto ja muutoksen tuulet
Paljon on ehtinyt tapahtua muutamassa viikossa!
Koiravanhus kävi kaksi kertaa kuoleman porteilla: molemmille kerroilla sille varattiin eutanasia- aika, mutta se ehti aina piristyä ja muuttua parempivointiseksi ennen h-hetkeä, ja lopulta kummallakin kerralla eläinlääkäri liputti sen puolesta, että lääkitystä päälle ja katsotaan kuinka käy. Ja kuinka sitten kävi? Vanha kuuraparta sai elämänilonsa ja keveän hengityksensä takaisin ja on nauttinut pakkastalvesta ja vuodenvaihteen pyhistä täysin sydämin ja hyvin voinnein. Voi miten meillä iloitaan tästä jatkoajasta!
Joulun pyhät menivät täysin vanhempien helmoissa ja minulla satunnaisia työvuoroja tehden. Aatosta tapaniin valvoin yöt ja pienten unien jälkeen juhlin päivät. Koira sai joulupukkinsa ja lahjansa, me vauvalle ihana muumibody (kiitos mummi!) ja leppoisa perhejoulu enkä minä jäänyt paitsi juuri mistään muusta kuin maksalaatikosta (uskalsin syödä aattoiltana isini omin käsin tuoreesta kalasta graavaamaa lohta, eikä mitään pahaa tapahtunut).
Välipäivinä kävin tekemässä pari aamuvuoroa töissä ja uudenvuoden aatolta jäin 11 päivän vapaille. Vihdoin! Työnteko oli alkanut tuntua jo hitusen raskaalta, ehkä enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti. Varsinkin aamuvuorot tekevät tiukkaa, kun unta tarvitsisi saada vähintään se 10h yössä mutta uni ei tule silmään vielä kahdeksalta illalla.
Vuosi vaihdettiin vanhempieni luona muiden ampumia raketteja katsellen, naapureiden kanssa hytisten ja koiran rakettiriemusta nauttien. Meidän vanhuksemme ei ole koskaan pelännyt raketteja, vaan on niistä varsin innoissaan – siinä määrin, että eräänä uutenavuonna päätti ampua yhden itsekin ja karkasi narusta, onneksi saimme paukun pois hurjapään suusta ennenkuin se räjähti. Tällä kertaa superkoira tyytyi vain haukkumaan, hyppimään kuin kaksivuotias ja heiluttamaan häntää kuin järjetön koko sen ajan kun lähistöllä paukkui.
Uuden vuoden kunniaksi lähdimme ostamaan alennusmyynneistä vauvalle vaatteita. Kun samaan aikaan äitiyspakkauskin kolahti kotiin, tuntui että vauvanvaatteita on nyt enemmän kuin tarpeeksi, vaikka vaatteiden määrä per koko on itseasiassa aika vaatimaton, mikä tarkoittaa aika ahkeraa pyykinpesua. No, omaa aikaahan sekin on :D Heti perään lähdimme myös pk -seudulle samanlaisiin hankintahommiin, minkä seurauksena mieheni hakee meille parhaillaan uutta sänkyä, olohuoneessa on koottuna pinnasänky tykötarpeineen, keittiössä komeilee uusi astiahylly ja vessassa nakottaa pieni vanna ja seinään kiinnitystä odottava hoitotaso. Itsestä tämä koko homma tuntuu edelleen vähän Sims:n pelaamiselta, vaikka mahan puolella natiaisen liikkeet ja potkut muuttuvat jatkuvasti vaativammiksi, selvemmiksi ja säännöllisemmiksi, ja se yrittää kovasti vakuuttaa minut siitä, että keväällä näitä kaikkia vaatteita ja tavaroita oikeasti käyttää joku ihminen. Ehkä se alkaa tuntua oikeasti todelta sitten lähempänä h-hetkeä..
H-hetkestä puheenollen, koiran vointiongelmista viikolla 23 alkaneet supistelut ovat sitkeästi jatkuneet niin levossa kuin liikkeessäkin, ja stressi, erityisesti edelleen puuttuvien vaunujen ajatteleminen, tuntuu pahentavan niitä. Yksi päivystävä lääkäri ehti ennen joulua jo kurkistaa sen verran, ettei ennenaikaisuuden uhkaa silloin ollut, mutta nyt kolmatta viikkoa kivuttomina mutta napakoina jatkuneina noista ei uskalla varmaksi sanoa.. ajattelin varmuuden vuoksi käydä näytillä jonkun käsissä ensi viikolla, kuitenkin. Vaikka kuvittelisi, että kaikista maailman ihmisistä minä olisin jo puoliksi paniikissa ennenaikaisuuden (kuvitteellisesta) uhasta näillä viikoilla, niin jostain syystä en silti jaksa uskoa, että tämä vielä ainakaan kuukauteen kotiutuisi kohdun ulkopuolelle. Lieneekö sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai pelkkää tyhmää uskoa, aika näyttää.