Harmaan eri sävyjä

Tekemistä riittäisi, energiaa juuri nyt ei. Flunssa on jatkunut jo yli kuukauden, välillä parempana, välillä (kuten nyt) paheten. Aiheita ja ideoita kirjoittamiseen olisi enemmän kuin jaksamista itse kirjoittamiseen. Ehkä luonnostelen jotain talteen ja kirjoitan paremmalla ajalla. 

Armollisuus itseä kohtaan meinaa unohtua liian helposti. Flunssaisena, raskaana, työssäkäyvänä, supistelevana, koiraa surevanakin ruoskin itseäni siitä etten jaksa suunnitella ruokalistoja, kokata monipuolista ruokaa, päivittää blogia tiheämmin, nähdä ystäviä useammin tai opiskella espanjaa tehokkaammin (”sitten kun tulen raskaaksi, mulla on kuitenkin vielä 9kk aikaa paneutua siihen kieleen ihan kunnolla!” – niinpä niin.. ). En muista kiittää itseäni siitä, että jaksan tiskata käsin, leipoa välillä itsekin, pitää asunnon kohtalaisen siistinä ja käydä viikottain kuitenkin niillä espanjantunneilla. Jaksan auttaa Miestä kouluhommissa, hakemusten teossa ja kieliopin kanssa, ja helliäkin silloin tällöin. Jaksan melkein joka päivä venytellä ja lepuuttaa työn ja raskauden uuvuttamaa kroppaa. Ja silloin tällöin käyn kaupassakin, kokkaan jotain helppoa tai ostan jotain uuniin työnnettävää. Mietin lähikuukausina pidettäviin moniin juhliin liittyviä yksityiskohtia, huolehdin monesta asiasta vain koska kukaan muu ei tunnu viitsivän. Vien roskatkin ainakin kerran viikossa. Riittäähän siinäkin jo tekemistä. 

Muita osaan ymmärtää loputtomiin asti, mutta itselle ei ymmärrys riitä yhtä pitkälle. Itseltäni vaadin enemmän kuin muilta ja kun en jaksakaan niin paljon, pidän itseäni laiskana. Kaahotan sata lasissa puoli päivää ja makaan toisen puolen sohvalla veto poissa ja syytän itseäni laiskuudesta. Häh? Nyt kun tuota työtä on oppinut organisoimaan siten, ettei siellä pala loppuun ihan niin helposti ja töissä jaksaa käydä, niin vielä kun oppisi organisoimaan tämän muunkin elämän niin että pysyisi tasapaino.