Jälleen flunssassa & helpon pataleivän ohje
Meillä on eletty viime aikoina sellaista elämää, että minä olen jälleen flunssassa, vaapero ripuloi ja tekee hampaita, ja mies paahtaa kouluhommia minkä ehtii. Päiväuniajat olen kääriytynyt vilttiin kuuman teen kanssa katsomaan Netflixiä, ja kotona ollessaan mies on hoitanut ulkonukutukset ja ruoanlaiton. Blogiin päin en ole vilkaissutkaan enkä kotihommiinkaan, minkä seurauksena meiltä oli viikonloppuna talosta loppu aivan kaikki ruoka, lukuunottamatta paria yksinäistä papupurkkia, joista ei juuri ruokaa saanut. Päätimme ryhdistäytyä ja lähdimmekin sunnuntaina kauppaan, mutta jotain aamupalaa oli kuitenkin saatava. Onneksi olin juuri bongannut Cebicin keittiö -blogista pataleivän ohjeen, ja näköjään se kiertää muuallakin. Varmaan kaikilla on aina kaapissa jauhoja, suolaa ja kuivahiivaa, right? Tämä leipä oli niin helppo nakki, että päätyy kyllä meidän repertuaariin viikonloppu- ja hätävararuoaksi. Meillä loppuivat jauhot vähän kesken, joten sovelsin. Kas näin:
- 2 tl suolaa
- 1 tl kuivahiivaa
- 5 dl vehnäjauhoja
- 1dl kaurahiutaleita
- 1dl kotikaljamaltaita
- 3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)
”Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele nopeasti palloksi (älä vaivaa!) ja jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, nakkaa taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paistaa leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä.”
Ohje on suoraan Cebicin blogista. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu siis 7dl vehnäjauhoja, mutta koska meillä loppuivat jauhot, korvasin lopun kaurahiutaleilla ja kotikaljamaltailla, joita kaapista löytyi syksyisten kotikaljasessioiden jäljiltä. Kaljamaltaat ja kaura antoivat leivälle mukavan rustiikkisen maun, mutta ensi kerralla laittaisin maltaita hitusen vähemmän, ehkä ½-¾dl, ja vastaavasti enemmän jauhoja tai kauraa. Erilaisilla siemenillä ja jauhoseoksilla saa helposti vaihtelua, jos ei halua syödä pelkkää vehnäleipää. Tämä oli oikeasti toooodella helppo leipä! Näytti ja maistui aivan leipomon leivältä, ja ah mikä nautinto oli vetäistä aamupalaksi lämmintä leipää voinokareella. Myös vaapero fanitti tätä, sillä rapea kuori tuntui ilmeisen kivalta ikenissä, ja pehmeä sisus oli helppo mussuttaa menemään vähemmilläkin hampailla. Ehkä teen pienen suolattoman version hänelle joku päivä, viipaloin ja pakastan. Siinäpä idea!
Ilmeisesti luovuuteni on alkanut taas kukkia, sillä aloin heti ideoimaan, miten ihana valmistujaislahja kotoa pois muuttavalle voisi olla pata, jonka sisältä löytyisi lasipurkissa kuivat aineet tähän leipään sekä ohje. Tiedä minkälaisen elinikäisen leiväntekoinnostuksen sitä saisi istutettua nuoreen ihmisenalkuun. Jos olisin tiennyt leivänteon olevan näin helppoa, olisin aloittanut jo kauan sitten! Aikoinaan annoin muuten ensimmäiseen omaan asuntoon muuttavalle kaverille tuparilahjaksi (pizzeriasta haetun, puhtaan ja käyttämättömän) pizzalaatikon, jonka sisältä löytyi pizzalautanen ja -leikkuri. Olen vieläkin hyvin tyytyväinen tähän keksintöön. Saa muuten ottaa käyttöön.
Nyt lienee ryhdyttävä pikasiivoukseen (koska koti saatiin yhteistuumin eilen siivottua, viimein) ja sitten viltin alle kuuman teen kera. Toivottavasti muiden alkuvuosi on lähtenyt liikkelle vähän taudittomammin!