Tunnustus
Blogin päivitystahti on hiljentynyt tasaiseen yhteen-kahteen kertaan per kuukausi, ja seurattuja blogeja seuraan kyllä edelleen, mutta kommentointi on jäänyt ihan jäihin. Osasyynä on muutto takaisin Suomeen, kun paluushokista ja sen puutteesta voi kirjoittaa vain tiettyyn pisteeseen toistamatta itseään, ja jotenkin tuntuu tylsältä kirjoittaa samoista kesistä, syksyistä, Halloweeneistä ja muista mistä joka toisessa blogissa kerrotaan. Muitakin syitä bloginpidon takkuamiselle löytyy kuitenkin runsain mitoin, ja kun ne kaikki ovat kauniisti kasaantuneet yhteen, on tuloksena kirjoitusblokki.
Oikeasti paluumuuton lisäksi suurin syy hiljaisuuteen on kuitenkin tulevan kevään ja kesän matkat. Tuntuu tyhjänpäiväiseltä kirjoittaa ihan jostain muusta kuin siitä, mistä tekisi mieli kirjoittaa eniten!
Kevään matka on oikeastaan useamman kuukauden mittainen, on jo alkanut ja tarkemmin sanottuna päättyy keväällä, jos kaikki menee hyvin. Olemme nimittäin ottaneet hypyn tuntemattomaan – olemme parhaillaan matkalla vanhemmiksi. Ideana olisi, että huhtikuussa meitä olisi tätä opiskelijakaksiota jakamassa kolmaskin tyyppi. Suoraan sanottuna sulattelemme vielä itsekin asiaa.
Blogi ei suinkaan muutu raskaus-/odotus-/äitiys-/vauva-/perheblogiksi, mutta kieltämättä sellaisia elementtejä tulee lisääntyvässä määrin näkymään nyt, kun jännintä mitä elämässä seuraavaan puoleen vuoteen tapahtuu on tämä perheenlisäys. Koska suutarin lapsilla ei ole kenkiä, epäilemättä kätilön lapseltakin jotakin jää uupumaan. Tarkastelen omaa odotustani toki lähinnä omasta, objektiivisesta näkökulmastani, mutta pyrin tuomaan esille millaisia ajatuksia alapään ammattilaisella nousee, kun nakki napsahtaa omalle kohdalle. Koska en ole koskaan ollut raskaana niinsanotusti maallikkona, en osaa sanoa mitä ummikko ensikertalainen ajattelee. Pidän tätä aikamoisena henkisenä matkana meille, joten matkakertomuksia satelee totuttuun tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Kesän matka taas on ihan oikea fyysinen ulkomaanmatka. Tarkoituksena on nimittäin lähteä parikuukautisen muksun kanssa ensimmäistä kertaa reissuun Atlantin yli, jotta tyyppi pääsee tutustumaan toiseenkin puoleen sukuaan ja vice versa, ja raportoida kyseisen keikan suunnittelua ja toteutumista täälläpäin. Ja siitä eteenpäin juttua saattaa riittää kersan kanssa matkustelusta, elleivät hihat pala heti ekalla reissulla niin että a) emme enää koskaan lähde minnekään kotoa, b) lähdemme jatkossa reissuun vain kaksin eli kun kersa on jotain +1-2 vuotta (?) ja siitä ylöspäin, c) palautamme sen synnärin löytötavaralaatikkoon ja jatkamme elämäämme muina miehinä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tervetuloa mukaan uuteen atmösfääriin jos yhtään nappaa :) Saatan koittaa jaksaa tiputella sekaan vielä niitä kesän liftauskertomuksia, jos tämä tappoväsymys jossain vaiheessa helpottaa, ja pääsen olotilaan jossa kukaan edes harkitsee minun kuvailemistani sanalla ”hehkeä”.