Elämäntaparemonttia, osa 1: liikunta.
Olen pikkuhiljaa alkanut remontoida rempallaan olevia elämäntapojani, jotta mieli ja kroppa pysyisivät paremmassa kunnossa. Riittävän armollinen en oikein vieläkään osaa itselleni olla, mutta yritän nyt lähteä siitä ajatuksesta, että onhan kaikki kulkupelit huollettava ja hoidettava, jos niiden haluaa toimivan hyvin ja pitkään.
Mistään uudenvuoden lupauksista ei suinkaan ole kyse (sitä kokeilin jo vuosi sitten tammikuussa). Tällä kertaa ryhdistäydyin liikunnan suhteen jo loka-marraskuussa ja liityin kuntosalille. Liittymistarjoukseen kuului kolme personal trainer -tapaamista, joista ensimmäisen käytin heti. Tehtiin kehonkoostumusmittaus ja otettiin mitat – sekä paino että rasvaprosentti olivat korkeammalla kuin koskaan. Noloa, muttei yllättävää. PT tiedusteli toiveitani ja tavoitteitani ja laati minulle sitten harjoitusohjelman. Kävimme läpi liikkeet, jotta osaan tehdä ne oikein, ja tarkistettiin sopivat painot – kappas, olin Suomessa treenannut liian matalilla painoilla. Noloa, muttei yllättävää, tämäkään. PT kehotti minua tekemään parhaani ja varaamaan uuden ajan noin neljän viikon päähän.
As if. Ehdin tutustua ohjelmaan kaksi kertaa, ja sitten tulivat vanhempani käymään – tuli tauko. Ehdin jatkaa ohjelmaa viikon verran, sitten tuli työn aloitus ja heti perään loma – piiiiitkä tauko. Nelisen viikkoa hyviä ruokia ja minimaalisesti liikuntaa, ja lopputuloksena oli pari kiloa lisää lähtöpainoon ja vetämätön olo. Hupsista.
Kotiin palattuani aloitin uudella tsemppiksellä. Merkkasin kalenteriin päivät, jolloin käyn salilla vaikka mikä olisi. Ymmärsin kuitenkin ottaa vähän iisimmin, ja lievensin ensimmäisellä viikolla tavoitteita sen verran, etten vetänyt itseäni piippuun. Pikkuhiljaa lisäilin vauhtia, pituutta ja painoja, kunnes olin taas siinä kunnossa, että alkuperäisen ohjelman noudattaminen oli mahdollista. Muokkasin myös hieman tapoja, joilla ohjelmaa toteutin: vaihdoin muutamasta laitteesta toiseen, kun treenaminen tuntui kaatuvan teknisiin hankaluuksiin joka kerralla.
Nyt voin sanoa löytäneeni jonkinlaista liikunnan iloa. Itse liikuntasuoritus tuntuu edelleen ihan typerältä (silloin kun sitä tekee). Jaksan kuitenkin, kun jaksotan sen itselleni pätkiin: kohta on mennyt jo neljäsosa, nyt ollaan puolessa välissä, kohta jo melkein lopussa. Joka kerta tunnen itsen voittajaksi, kun pääsen maaliin. Liikunnan jälkeen olo on hyvä, ja olen ylpeä itsestäni. Ja paino on alkanut hiipiä alaspäin, pikkuhiljaa niin kuin sen kuuluukin, vähän kerrallaan takaisin lähemmäs normaalipainoa (en siis ole mitenkään valtavan lihava, vaan ylipainoa on laskutavasta ja näkökulmasta riippuen sellainen 5-10kg, ja se näkyy ja tuntuu lähinnä vyötäröllä ja lanteilla). Varmasti vielä viikko tai pari menee siihen, että pääsen syksyn lähtöpainoon, ja ehkä vielä jokunen viikko sen jälkeen, ennen kuin katson tarpeelliseksi (lue: ennenkuin kehtaan) varata uutta aikaa PT:lle.
Mutta parhaalta tuntuu se, että kunto on selvästi parantunut. Jaksan enemmän, pidempään ja paremmin, paitsi kuntosalilla, myös ihan oikeassa elämässä, vapaa-ajalla ja töissä. Erävoitto!