Isin tyttö

Työttömyys on harvoin hyvä asia, mutta jos joskus sille on paikkansa, niin silloin, kun perheeseen syntyy vauva (ei toki pitkäaikaistyöttömyys, joka yhdistettynä kotiäitiyteen on aika, noh, pienituloinen vaihtoehto).

Toki olisi vielä siistimpää, jos isä pystyisi olemaan jotenkin palkallisesti kotona viikkokausia yhdessä äidin kanssa. Nykyinen kolmen viikon isyysloma on cool, mutta kukaan ei tietenkään halua pitää koko lomaa heti alussa – vaikka silloinkin sitä isiä tarvitaan – kun silloin vauva vielä kommunikoi niin vähän ja enimmäkseen huutamalla. On toki mielekkäämpää säästää osa siitä myöhemmäksi. Mutta onneksi voi myös valmistua työttömäksi, jolloin on pakotettu olemaan kotona puolison ja lapsen kanssa (mikä kamala kohtalo). 

Mielestäni jokaisen isäksi vanhemmaksi tulevan olisi hyvä pystyä rauhoittumaan kotiin aluksi, mutta erityisesti esikoisen saatuaan. Monestakin syystä. 

Minä synnytin alateitse melko helpon raskauden jälkeen. Silti ensimmäiset viikot olin melko kipeä ja uupunut sekä yllättävän heikossa kunnossa. Jaksoin hädin tuskin syöttää vauvan ja syödä itse, ja kaikki muu oli extraa (en osaa edes kuvitella tilannetta vaikean raskauden ja/tai sektion jälkeen!) Puoliso kotona oli korvaamaton kaikilla tavoin, mutta yhtä tärkeänä kuin fyysistä apua, pidän hänen henkistä läsnäoloaan.

Olemme onnekkaita, sillä miehelläni on ollut ainutlaatuinen tilaisuus olla läsnä joka hetki, ihastella pientä ihmettä mielin määrin, nähdä jokainen uusi kehitysaskel (itse asiassa usein tyttö esittelee taitojaan ensin isälleen) ja sylitellä, hoitaa ja rakastaa rajoituksetta, ilman aikatauluja ja muita velvollisuuksia. Hän on hoitanut paljolti vaipan ja vaatteiden vaihdot ja tykkää höpötellä, höpsötellä ja laulella tyttärensä kanssa. Hän tuntee lapsensa alusta saakka läpikotaisin tavalla, jota en usko mahdolliseksi, jos joutuu viettämään töissä ison osan päivistä ja viikosta. 

Isi ja tytär

Ja toisaalta olen myös tyytyväinen siihen, että Mies on nähnyt alusta saakka, millaista vauva-arki on: sen kun vauva syö ja nukkuu kiltisti, sen kun imetyksen kuluu tuntikausia ja sen jälkeen vauva ei suostu nukkumaan kuin sylissä jos siinäkään, sen kuinka nopeasti se sotkee koko vaatekertansa monesti päivässä, kuinka monet haisevat vaipat yhdessä päivässä ehtii vaihtaa, kuinka monia asioita on opeteltava tekemään yhdellä kädellä. Kuinka kauan asioissa kestää, ja kuinka vähän voi saada aikaiseksi päivän aikana ja olla aivan uupunut, vaikka ”on vaan kotona yhden lapsen kanssa”. Koska on aivan eri asia tietää kuin todella kokea se – minä tiedän, sillä teoriassa tiesin kaiken sen, eikä minulla silti ollut aavistustakaan millaista tämä on, ennenkuin sen itse koin. En usko, että meillä tarvitsee koskaan kysyä, mitä ihmettä kotona on tehty koko päivä, eikä kuvitella että vanhempainvapaa olisi mitään lomaa. Täyttä työtä tämä on.