Kaksi maailman kauneinta

Viime elokuussa teimme siskoni kanssa iltavisiitin Lintsille. En muista enää tarkkaan miten sinne päädyttiin – siskoni oli kai laivalta tulossa, ja minä jotenkin hankkiuduin Helsinkiin. Iltapäivän sateen ja myrskyn takia koko Lintsi meinasi jäädä välistä, mutta illaksi selkeni, joten hyppäsimme ratikkaan ja ostimme iltaliput.

Meidän lapsuudessamme Lintsille mentiin aina autolla tai bussilla, lähdettiin aikaisin aamulla ja ajettiin tuntikausia. Aurinko paistoi aina, jonot olivat loputtomia ja hurjatkin laitteet liian kesyjä.

Aikuisten siskosten iltalintsi kauden lopulla oli erilainen. Ensimmäisessä laitteessa pelotti niin että taju meinasi lähteä – milloin näistä on tullut näin kamalia? Parin laitteen jälkeen alkoi tottua. Jonoja ei ollut juuri mihinkään. Kurkku kipeytyi kirkumisesta ja posket naurusta. Tauolla lähdettiin etsimään jotain kevyttä syötävää ja päädyttiin tyhjässä ravintolassa kanakoriin ja valkoviiniin. Otettiin selfieitä.

Illan hämärtyessä syttyivät valot, ja Lintsi& Helsinki hehkuivat kilpaa laskevan auringon kanssa. Siinä oli taikaa, hetkiä jotka ovat niin kauniita ja täydellisiä, että sydämeen sattuu. Mentiin korkeimpiin laitteisiin ja silmät oli pakko pitää auki, koska näkymät olivat niin upeat. Vuoristoradalla oli jo pakko ottaa kuva, silläkin uhalla että puhelin saattaa tippua. Laitteen ajaja pyöritti ylimääräisiä kierroksia. Juostiin, että ehdittiin viimeisiin laitteisiin ennen sulkemisaikaa.

Coprightsit kuvasta kuuluu mun siskolle <3

Hypättiin seuraavaan ratikkaan ja haettiin tavarat veljen asunnolta. Matkustettiin yöbussilla kotiin, väsyneinä ja onnellisina. Äänet käheinä ja posket kipeinä. 

Parasta <3