Kiinteiden aloituksen ABC

Ruoka on meillä edelleen tapetilla. Itseasiassa se on ainut asia, joka on enemmän tapetilla kuin nukkuminen, mistä johtuen unisaagan lisäosa(t) puuttuvat vielä. Kävimme nimittäin vastikään 8kk neuvolassa, jossa ilmeni, että lapsen pituus- ja päänympäryskasvu ovat hidastuneet himppa liikaa (ei sillä että painoakaan tulisi kovin paljoa, mutta sen suhteen ei sentään ole mitään huolta). Niinpä olen jättänyt huolettoman asenteeni syrjään ja alkanut panostaa siihen, että se vähä, mikä lapsen suuhun menee, on mahdollisimman ravinteikasta ja proteiinipitoista, ja lapsi saa toistaiseksi tehdä ruokapöydässä melkein mitä tahansa, kunhan syö edes jotain. Siksipä mielessä pyörii vain ruoka. Kun aloittelimme kiinteitä kolmisen kuukautta sitten, koin koko homman jotenkin epäselväksi, joten tässäpä helpotusta muille kanssakärsijöille. 

Kuinka aloitetaan kiinteät ruoat vauvalle?

img_20161111_104726.jpg

Näitä tarvitset: 

  • lapsen, joka on iältään 4-6kk ja jolla on valmiudet sormiruokailuun tai tarve soseruoan aloittamiseen (kysy lisää neuvolasta tai katso THL:n suositus täältä). 
  • ruokaa (joko isoina, pehmeinä paloina tai soseena)
  • pikkulusikan, mikäli aloitat soseilla (aivan tavallinen teelusikka kelpaa mainiosti) 

Siinä se, ihan totta. Kaikki muu on vain extraa, jolla voi helpottaa elämäänsä, mutta näillä pääset alkuun. Ruokailla voi alkuun tai ihan koko ajan vain lapsentahtisesti sormiruokaillen (muista kerrata turvallisuusohjeet!), pelkkiä soseita tarjoten tai sekä että. You choose. Tai joskus usein se on se lapsi joka valitsee.

HUOM! Uusi suositus kiinteiden ruokien aloittamisesta on ymmärretty usealla taholla hieman väärin. Tarkoitus on, että kiinteät aloitaan 4-6kk iässä lapsen tarpeesta ja valmiuksista riippuen. Ei sitä, että kaikkien olisi suositeltavaa aloittaa kiinteät heti 4kk iässä soseilla! Jos lapsesi on täysiaikaisena syntynyt, normaalipainoinen, terve lapsi jota täys- tai osittaisimetetään ja joka ei osoita kiinnostusta kiinteisiin aiemmin (eikä lääkäri toisin määrää), voi kiinteät hyvin aloittaa vasta 6kk iässä vauvantahtisesti.

 

untitled_0.png

Kuvan lähde

Mahdollisia peruslisävarusteita:

  • Syöttötuoli (olen kokeillut sekä kallista, puista trendisyöttistä että nimeltämainitsemattoman ruotsalaisketjun halpaa versiota, ja voin kertoa, että syömiselämys oli ihan samanlainen molemmissa, mutta muovinen syöttis oli helpompi putsata. Siksi meille päätyi se halvempi vaihtoehto).  

HUOM! Kiinteät voi aloittaa sylissä syöttäen, mikä on varsin suositeltavaakin, jos aloitat jo 4kk ikäisen lapsen kanssa (joka ei yleensä istu vielä tuetta), joten et tarvitse välttämättä syöttötuolia heti alkuun. Sitterissä, turvakaukalossa tai vastaavassa takakenoiseen asentoon jättävässä välineessä EI suositella syötettävän tukehtumisriskin takia!

  • Ruokalappu tai ruokailuessu (riippuen siitä kuinka lapsesi ruokailee, kuinka tarkka on sihtisi ja kuinka mielelläsi peset pyykkiä. Meillä on molempia.)
  • Vauvalusikoita (oikeasti tavan teelusikatkin käyvät ihan hyvin, mutta jos lapsellasi on jo hampaat ja hän puree, voi metallinen lusikka tuntua ilkeältä ja muovinen vauvalusikka olla lempeämpi vaihtoehto)
  • Vauvan astioita (vauvalle itselleen niitä on yleensä turha antaa vielä pitkään aikaan, mutta esim. pienissä kipoissa on kivempi lämmittää soseita, kun ei tarvitse laittaa kolmea teelusikallista isoon puurokulhoon)img_20161124_172334.jpg

Mahdollisia hifistelylisävarusteita:

  • silikonikorkkeja pussisoseisiin (näin voit antaa pussin lapsen omaan käteen ja rakkauden hedelmäsi ei saa turskautettua sileitä soseita pitkin seiniä, vaatteita ja naapuripöydässä istuvan rouvan takkia)
  • uudelleentäytettäviä sosepusseja (jos tykkäät tehdä soseita/smoothieita itse tai vauvallasi on esim. sellainen hypoteettinen vaihe, jolloin vain pussista tarjoiltua ruokaa voi syödä)
  • jääpalamuotteja (näihin voit jäädyttää käteviä annospaloja itsetekemistäsi soseista tai pakastaa valmissoseita/rintamaitoa/jotain vastaavaa kesähelteiden aikaan viilennystä varten)
  • minigrip-pusseja (näihin on helppo säilöä jääpalan kokoisia annospaloja, vievät vähemmän tilaa ja helppo ottaa mukaan/sulattaa ilman sotkua)
  • valmiita sormiruokia, kuten maissinaksuja ja kaikkia niiden variaatiota (turvallinen tapa aloittaa sormiruokailu, jos kovasti pelottaa, mutta liiallisesti käytettynä vetävät helposti mahan kovalle)
  • silikonisia (yleensä pöytään kiinnittyviä) ruokailualustoja, jos lapsesi sormiruokailee etkä halua hänen syövän ruokaansa pöydältä/tarjottimelta (meillä tarjotin nuollaan joka tapauksessa, joten toistaiseksi ihan sama)
  • siihen mahdolliseen syöttötuoliin kiinnitettäviä hihnoja, jotta lapsen mahdollisesti (aivan hypoteettisesti) heittelemät tavarat eivät lennä lattialle asti

img_20161216_150709.jpg

Niin kauan, kun kiinteisiin ruokiin vasta tutustutaan, on rintamaito tai korvike lapsen pääasiallinen ravinto, ja se tarjoillaan aina ensin. Simppeliä, eikö? Kuusi- tai edes seitsenkuisen ei tarvitse vielä vetää purkki-, pussi- tai desikaupalla mitään kiinteää, jos kasvu on normaalia. Niinpä normaalisti kasvavaan lapseen pätee sanonta food before one is just for fun, millä haetaan takaa sitä, että kiinteisiin tutustumisen tulisi olla hauskaa tutustumista. On normaalia, että lapsi sotkee ruoalla, puristelee, hakkaa, heittelee, haistelee ja kaikin aistein tutustuu ruokaansa, eikä siitä ole haittaa – lapsi oppii kyllä syömään siististikin. Yksivuotispäivä ei kuitenkaan ole sellainen maaginen päivä, jolloin yhtäkkiä siirrytään suoraan maidosta kiinteisiin, joten kiinteiden määrää olisi tarkoitus pikkuhiljaa kasvattaa kuukausien kuluessa. Jos kasvussa on kuitenkin huomauttamista, on syytä tehdä neuvolan/lääkärin/muun hoitavan tahon kanssa jonkinsorttista suunnitelmaa siitä, miten ruokailua tehostetaan. Puolivuotiaalla se saattaa sisältää vielä esim. ensisijaisesti imetyksen tehostamisen, sillä rintamaito on ravinteikkaampaa kuin vaikka hedelmäsose ja juuri sinun lapsesi tarpeisiin soveltuvaa, mutta täysin korviketta juovalla tai isommalla lapsella luultavimmin lähdetään etsimään keinoja lisätä ravitsevan kiinteän ruoan osuuden lisäämistä. Useimmilla täysimetetyillä muuten tulee kasvuun notkahdus juuri puolen vuoden paikkeilla, mikä ei yleensä itsessään ole syy hätääntyä tai vaihtaa lennosta rintamaitoa viiteen purkkiin kiinteitä päivässä. 

Kaikkein yksinkertaisinta on mennä alkuun oman lapsen ehdoilla, hänen tarpeidensa mukaisesti ja tietysti omien voimavarojen mukaisesti. Toisille sopivat soseet ja syöttäminen, toisille sormiruokailuttaminen, joillakin on varaa valita ja toisille sanellaan ehdot lapsen terveyden vuoksi. Mikäli terveydellisiä syitä tai perusteita ei ole, ei neuvolalla tai millään muullakaan instanssilla ole oikeutta päättää teidän perheenne ruokailutavoista tai painostaa mihinkään tiettyyn tapaan ruokailla. Kaikkea on lupa kokeilla ja takki on lupa kääntää koska vain. 

Bon appetit tai buen provecho, kuten meillä päin sanotaan! Stressittömiä ruokailuhetkiä kaikille :)

Koti Ruoka ja juoma Lapset
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.