”Kotona” taas

Lomat on lusittu ja paluu arkeen koitti erittäin harmaana ja sateisena. Kun täältä lähdin, oli pimeää, kylmää ja sateista. Suomessa heti lentokentän ovelta leyhähti vastaan ihanan raikas pikkupakkasella terästetty puhdas ilma – kerrankin koko pääkaupunkiseutu oli valkoisena, ja mieleen hiljaiseen pöllähti joulun henki niin että kolahti. En ollut tajunnutkaan, miten puhdasta ja raikasta ilma Suomessa on! Suomen loma olikin täynnä ihania Suomi -juttuja: piparitalon leipomista, lumiukkojen tekoa, lunta ja pakkasta, torttuja, joulujuttuja ja -ruokia, ystäviä, sukulaisia, rakkaita. Kohtalaista stressittömyyttä, ainakin omalta osaltani (yritin sinnikkäästi kieltäytyä yhtymästä yleiseen joulustressiin, joka vanhempieni talossa vallitsi – kerrankin paikalla olivat kaikki lapset kumppaneineen sekä isoäitini, joten meitä oli aattona 9 henkeä!).

Heti joulupyhien jälkeen matka jatkui (kulkematta lähtöruudun, mutta kuitenkin Lontoon kautta) Meksikoon, jossa oli yhtäaikaa sekä lämmin että kylmä: sisämaassa talvella on tosiaan talvi, ja yöt ovat vilpoisia, joskus päivätkin. Eniten paleltaa se, että talot ovat sisältä kylmiä, vaikka ulkona olisikin se +20 astetta. Tänä vuonna oli sentään lämpimämpää kuin pari vuotta sitten jouluna, joskin nyt olin myös varautunut: mukana oli villasukkia, pitkähihaisia paitoja ja muutenkin lämpimämpää puettavaa kuin mitä ajattelisi Meksikossa tarvitsevansa.

Meksikon reissuun sisältyi paljon ihania Meksiko -juttuja: hyvää ruokaa, ystäviä, sukulaisia, lämpimiä päiviä, ihan vähän shoppailua, jonkin verran maakuntamatkailua sekä juhlia: uusivuosi sekä häät. Miehen ystävän häät olivat ihanat ja aivan pariskunnan itsensä näköiset. Ilokseni huomasin, että aktiivisen opiskelun puutteesta huolimatta espanjan taitoni olivat salakavalasti kohentuneet, ja ymmärsin jo huomattavasti enemmän ympärilläni puhutuista asioista, osasinpa jo itsekin sanoa enemmän kuin kiitos ja anteeksi. Petrattavaa toki vielä on, mutta eteenpäin on menty kuitenkin.

Paluumatka Englantiin oli pitkä, kahden lennon kautta Lontooseen, josta kahdella bussilla kotikaupunkiin ja siitä taksilla kämpille. Pitkistä lennoista olen jollain kierolla tavalla oppinut melkein pitämään, mutta silti melkein vuorokauden reissaaminen ottaa koville, samoin oman leporytmin tuunaaminen siten, että aikaero rasittaisi mahdollisimman vähän. Ja tottakai olin neljässä viikossa ehtinyt unohtaa, että Englannissa sataa ja tuulee aina, joten Suomen talvi-ilmojen ja Meksikon aurinkoilmojen jälkeen oli hitusen karu fiilis etsiä taksia puolenyön aikaan ”normisäässä”. 

Sekä loman aikana että kotimatkalla pohdimme paljon nykyistä elämän- ja asuintilannetta, ja tulimme siihen tulokseen, ettei Englanti edelleenkään tunnu kodilta: olisimme mieluummin jatkaneet matkaa suoraan Suomeen, mutta koulu ja työ pakottivat kuitenkin palaamaan takaisin Britanniaan. Kumpikaan ei kokenut palaavansa kotiin, vaan ehkä korkeintaan kämppään, jossa nyt tilapäisesti asumme kun on pakko. Siispä ratkaisu oli aikalailla selvä: kysyjille oli helppo vastata, että tulemme takaisin viimeistään kesällä. 

Miehen koulu jatkui heti tänään, itsellä alkaa työt huomenna ihanasti pitkällä vuorolla 7-19. Kenen idea oli tulla takaisin PÄIVÄÄ ennen arjen alkua?!?