Lappi in my mind

Minun pääsiäiseeni on varhaislapsuudesta aina aikuisikään saakka kuulunut joka vuosi matka pohjoiseen, äitini isän luokse. Kun kotipaikkakunnallani pääsiäisenä oli ja on usein jo ihan loppukevät tai melkein kesä, niin Lapissa on silloin yleensä vielä vähän talvi ja vasta kevät kukkeimmillaan. Minulle Lappi on aina kevättalven kirkas aurinko talven viimeisillä hangilla, linnun laulu ja kirpeä pakkasilma, huikean sininen taivas ja valkoinen lumi – se on talven viimeiset pilkkikisat makkarakojuineen ja pallonheittoineen, intensiiviset päivät lasketellen pohjoisen suurilla rinteillä, joilla matka alas kestää ainakin joskus yhtä kauan kuin matka ylös, kodassa paistettu makkara ja termarikaakao omasta kuksasta, nuotion ja hien ja auringon tuoksu vaatteissa ja hiuksissa pitkän päivän jälkeen, onnesta punaiset posket ja iltaisin sihisevä kiuas ja hotellipeli. Se on sukulaisia, joiden kodissa on aika pysähtynyt, asioita, jotka eivät koskaan muutu. 

Toki nämä reissut ovat aikuisiälle tultua oikeasti muuttaneet muotoaan: sisareni sanoin, ”Lappikaan ei ole enää kuin ennen”. No ei tietenkään ole, ihmiset kasvavat ja asiat muuttuvat. Olen vienyt pohjoiseen mieheni, samoin sisarukseni ovat vieneet omat kumppaninsa. Kaikki kaksi koiraamme ovat joka vuosi matkanneet pitkän matkan sinne ja takaisin ahtaassa autossa. Ja vaikka en ole enää moneen vuoteen vaihtelevista syistä ole päässyt mukaan tälle vuotuisalle pyhiinvaellukselle, jotain siitä on jäänyt minuun. Olen saanut vanhemmiltani henkistä pääomaa, jota ei voi rahassa mitata: pala Lappia asuu minussa aina. Kun kevät Suomessa koittaa, oli kuukausi mikä hyvänsä, minuun iskee kaipuu pohjoisen hangille. Mutta vaikken sinne aina pääsekään, on minulla salainen ase: tällaisina päivinä kuin nyt, kevätauringon hohtaessa valkeilla hangilla ja lintujen laulaessa sinisellä taivaalla, minä haistan tuulessa pohjoisen kevään ja kotamakkaran tuoksun, kuulen korvissani laskettelukeskuksen ja pilkkikisojen ihanan metelin, ja sydämeni sekä mieleni kevenevät askel askeleelta. Vaikken minä aina pääsekään Lappiin, on Lappi aina minussa.