Miten sulla menee?
Joka puolelta nykyään kuuluva kysymys, johon on kauhean vaikea vastata objektiivisesti. Miten mulla nyt sitten menee?
Hyvin, kai. Riippuu keneltä kysytään. Kun neuvolassa tai tuttuja tavatessa kysellään tätä ja vastaan että ihan hyvin, mies tirskuu vieressä tai vilkuilee minua kulmiensa alta (”olepa nyt rehellinen”). Mutta olenhan minä. Kaikki on vain niin suhteellista. Minulla on raskausvaivoja, niinkuin kai kaikilla, mutta koen silti päässeeni aika helpolla tämän raskauden kanssa. En ehkä ajattelisi niin, jos en työkseni näkisi ihmisiä, jotka voivat paaaaaljon paljon huonommin läpi raskauden. Mies on kuitenkin se, joka kotona päivittäin kuuntelee kevyttä narinaani arjen hankaluuksista, ja tuntuu saaneen ihan eri kuvan tästä raskaudesta kuin minä. En enää oikein tiedä kuinka ja kuinka usein toisin näitä asioita ilmi – olen yrittänyt puhua ääneen sekä positiivisia että negatiivisia juttuja, jottei Mies tuntisi itseään ulkopuoliseksi, enkä minä jättäisi kaikkea sanomatta koska ”ne nyt vaan kuuluu tähän”, jolloin se sitten myöhemmin ihmettelisi että mikä tuo juttu muka on, eihän sulla tuollaista silloin odotusaikana ollut.
Maha pyörähti esiin ”ihan äskettäin” eli tarkemmin ajateltuna raskausviikkojen 18 tuntumassa – siis vasta 9 viikkoa sitten. Sen jälkeen se on jatkanut kasvuaan aikamoista vauhtia, muttei vielä aiheuta suuria hankaluuksia – talvipukeutumisen kanssa on vain mietittävä järjestys tarkkaan, sillä saa syyttää vain itseään, jos on laittanut takin päälle ja vielä kiinnikin ennenkuin alkaa laittaa kenkiä, ja kenkien laittoon tarvitsee toistaiseksi mielellään penkin. Se tulee tielle välillä töissä, kun en muista että se on siinä. Näen vielä tarvittaessa kaikki ruumiinosani myös navasta alaspäin, vaikka vähän joutuu jo kurkottelemaan. Selkä on alkanut kipeytyä varsinkin ristiselän puolelta lähinnä töissä, mutta sain ennen joulua lainaksi tukivyön, jota pidän työvuoroissa, ja se tuntuu vähentävän selkäkipua.
Supistuksia on päivittäin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Ne ovat kuitenkin kivuttomia ja aiheuttavat lähinnä epämukavuutta, koska vauva on juntannut päänsä (onneksi) niin alas lantioon, että supistukset aiheuttavat akuutin vessahädän tunteen lähes täysin tyhjälläkin rakolla. Kohdunsuu on kuitenkin tarkistettu muutamankin lääkärin toimesta supistusksien alettua, eikä siellä ole tapahtunut mitään ennenaikaisuuteen viittaavaa, joten en ole juuri huolehtinut asiasta enää.
Pissittää tiheämmin, myös yöllä. Väsyttää jatkuvasti vaikka nukkuisi 10h yössä – syy siihen löytyi toissapäivän neuvolakäynniltä, jolloin hemoglobiinin todettiin tipahtaneen sadan tuntumaan, kun se mulla normaalisti pyörii 125-35 välillä (onneksi en ehtinyt luovuttaa verta yli vuoteen ennenkuin tulin raskaaksi!). Olo lähtee toivottavasti korjaantumaan, kunhan saan hempparit nousuun. Häntäluu on koko ajan kipeä, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta asiaan pystyy vaikuttamaan omilla asennoilla ja penkkien pehmusteilla, ja sitä on jatkunut jo viimeiset 12 viikkoa, joten siihen alkaa olla aika tottunut. Silloin kun on oikein väsynyt ennen nukkumaanmenoa tai aamuvuoroon liian lyhyiden unien jälkeen herätessä, on aika huono olo, samoin jos ei ehdi syödä riittävän tiheään. Ne asiat on helppo korjata kun pitää huolta unimäärästä ja ruokarytmistä.
Ei tämä minusta niin pahalta kuulosta tai tunnu. Jos kaksi ensimmäistä kolmannesta voi selvitä näin vähällä, niin tokihan näitä voisi useammankin noin niinkuin raskaana olemisen puolesta ”tehdä”. Tietenkään kaikilla ei mene yhtä sujuvasti, ja ehtiihän tässäkin tulla vielä vaikka mitä, mutta silti koen päässeeni vähällä. Joten joo, hyvin mulla menee ja ihan suhteellisen hyvin olen voinut, kiitos vaan.
