Mustikkastressi

Kun muutin mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin, olimme nuoria ja varattomia. Ensimmäisenä syksynä huomasimme,  että viereisellä kankaalla kasvoi tuhansittain mustikoita. Keräsimme päiväkausia marjoja sormet tummina, innosta hehkuen: ilmaista, terveellistä ja törkeän hyvää ravintoa! Iltaisin kun sulki silmät, mustikat vain vilisivät silmissä. Koko seuraavan vuoden söimme mustikoita päivittäin,  ja siitä eteenpäin joka kesä omistettiin useampi päivä pakastimen täyttämiselle talvea varten.

Paitsi viime vuonna.  Meillä oli nelikuinen vauva, matka Meksikoon sekä muutto pääkaupunkiseudulle asuntoon, jossa oli vain pakastelokero.  Päätin,  etten stressaa. Kävimme kerran vanhempieni kanssa poimimassa joitakin litroja, jotka pakastettiin vanhempieni pakkaseen ja joita piti pikkuhiljaa tipoittain tuoda meille aina vieraillessa. Kuinka sitten kävi? Äitini ilmoitti jo reilusti ennen joulua, että mustikat ovat loppu. Viime talvi oli ensimmäinen vuosiin ilman mustikkaa, ja salaa epäilen sen olleen osasyyllinen viime talven sairasteluun.

Tänä vuonna olen stressannut senkin edestä. Jälleen on edessä matka Meksikoon juuri parhaimpaan marja-aikaan, ja kotiseudulleni tekemämme reissu paljasti, että siellä on tänä vuonna huonosti mustikoita. Pääkaupunkiseudun tarjontaan en oikein ole luottanut, sillä Nuuksioon on pitkä matka keräämään ilman autoa taaperon kanssa,  ja asuntomme lähellä oleva metsäpala on niin pieni, että oletin siinä kasvavien mustikoiden katoavan parempiin suihin ennenkuin edes huomata,  että ne ovat kypsiä. 

Kuinka ollakaan, helpotus oli suuri, kun painuimme epäonnisen kotiseutureissun jälkeen lähimetsään. Päällimmäiset isot marjat oli toki riivitty heti poimurilla, mutta metsään oli jäänyt kuitenkin vielä reilusti marjaa kärsivälliselle poimijalle. Taapero osoittautui luonnonlahjakkuudeksi: kerran tuoretta mustikkaa maistettuaan hän jäi koukkuun. Nyt olemme käyneet kahdestaan jo pari kertaa marjastamassa ja kantaneet pakastimeen parisen litraa talteen. Työnjako on selvä: tyttö syö ja minä poimin, mutta molemmilla on oltava omat astiat. Matkan alkuun on vielä reilu viikko,  joten tehokasta poiminta-aikaa on vielä jäljellä hyvin (ja todellakin käytän sen ajan poimimiseen, en esimerkiksi matkavalmisteluihin..)

Mustikkastressi alkaa siis vähän helpottaa.  Ensi talvena meilläkin syödään mustikkaa!