Olen sitä mieltä, että vauvan ensimmäisten elinkuukausien aikana vauvaharrastukset ovat äidin, eivät vauvan harrastuksia. Itse en sellaisiin ajautunut ihan vain siksi, että tuli kesä (pikkukaupungissa ei ollut kesäisin tarjolla mitään vauvaharrastuksia), mies oli kotona ja oli muutenkin puuhaa muuton ja muun kanssa. Keskellä talvea yksin kotona vauvan kanssa olisin varmasti juossut innosta kirkuen kaikkiin vastaantuleviin kerhoihin.

That being said, vauvan kasvettua noin puolivuotiaaksi huomasin, että sillä alkoi olla välillä aika tylsää kotona pelkästään minun kanssani. Niinpä aloitin lähtemällä paikalliseen avoimeen päiväkotiin (jota kutsun helppouden vuoksi yleensä perhekerhoksi tai lyhyemmin vain kerhoksi). Kävi ilmi, että lapseni on minua paljon avoimempi ja sosiaalisempi: hän solahti kerhoon kuin kala veteen, nautti joka kerta kaikesta ja oli aina yhtä pettynyt kun lähdimme. Omasta puolestani kesti paljon pidempään, että tunsin oloni kotoisaksi, aloin tutustua ihmisiin, jutella tuosta noin vaan vieraiden kanssa ja istua kahvikuppi kädessä rauhassa seuraamatta lastani hysteerisenä. Kävin kuitenkin sitkeästi siellä ainakin kerran viikkoon, koska vauva nautti siitä niin paljon. Sitten yksi kaunis päivä huomasin, että kerhosta oli tullut mukava paikka meille kummallekin, ja olin saanut sieltä tuttuja ja pari mammakaveria (sori, mutta inhoan sanaa mamma). Kas, ensimmäinen harrastus oli löytynyt. Nykyään olen laajentanut reviiriämme myös toiseen lähialueen avoimeen päiväkotiin, koska siellä on ihan huippu jumpparata ja se on auki eri päivinä kuin tämä ensimmäinen. Villiä!

Vauvauinnin aloitimme heti kun saimme paikan. Sitä jouduimmekin jonottamaan aika kauan, kun en ollut ymmärtänyt laittaa lastani jonoon heti syntymän jälkeen, kuten täälläpäin on näköjään tapana. Onneksi törmäsin perhekerhossa yhteen naiseen, joka ui vauvansa kanssa tässä kohtalaisen lähellä, ja heidän vauvauinnissaan olikin yllättäen ihan heti tilaa. Kävi ilmi, että lapseni pitää uinnista, mutta ei suoranaisesti rakasta sitä. Ensimmäiset kerrat se oli kyllä riemuissaan, mutta sitten into vähän laantui, ja sukeltamisen se hyväksyy muttei missään nimessä tykkää siitä erityisemmin – mutta viime kerrat (marraskuussa) alkoi jo tuntua sekä vanhempien että vauvan osalta, että tämä on vähän nähty. No sitten tuli sairastelukierre, jonka aikana päästiin ihan pari yksittäistä kertaa uimaan, ja sitten tammikuun mittainen uintikielto. Lopulta peruimme koko uinnin: jos lääkäri ensi viikolla antaa luvan, uimme vielä helmikuun, ja maaliskuussa uimme tammikuun korvauskerroilla, mutta sitten täytyy miettiä, saako lapsi koko hommasta enää riittävästi irti. Veteenhän se on tottunut jo kauan ennen mokomia uinteja, ja kohta voisi varmaan siiirtyä jo ihan tavan uimahalleihin silloin kun huvittaa uida. 

Muskaria arvoin syksyllä, mutta siinä vaiheessa kautta oli enää puolet jäljellä, ja loppukauden maksu oli lähimmässä muskarissa kolminumeroinen luku – totesin pystyväni hoitamaan tämän lapsen musiikkikasvatuksen kotonakin oikein hyvin yhden lastenlaulukirjan ja parin soittimen kera. Nyt vuoden alusta aloitimme kansalaisopiston musiikkiliikunnan (ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla), mutta kumpikaan meistä – minä tai vauva – emme ole kovin vakuuttuneita siitä vielä kahden kerran perusteella. Musiikillista intoa lapsesta kyllä löytyisi, se jammailee jopa astianpesukoneen käynnistysäänille ja taputtaa rytmiä tarkemmin kuin minä ikinä, joten jonkinlaista musiikkikasvatusta olisi varmasti ihan hyödyllistä etsiä, nyt täytyy vain miettiä mikä olisi se sopivin meidän lapselle. 

Liikuntaharrastuksen puolesta liputamme miehen kanssa molemmat, mutta mitään systemaattista liikuntaa tuskin kannattaa aloittaa (tai edes voi?) näin pienelle. Haaveilin, että olisimme uineet syksyn ja lähteneet kevääksi vauvasirkukseen (koska molemmat ovat pirun kalliita harrastuksia), mutta jätin suosiolla sirkuksen vielä pois, kun kerran jatkamme uinnissa ja käymme toistaiseksi siellä musiikkiliikunnassakin, enkä halua täyttää kalenteriani pakollisilla menoilla, jotta sinne jää tilaa spontaaniudelle ja ex-tempore -menoille, kun kerran lomalla ollaan (tosin nyt enää vapaalla, kun hoitovapaa alkoi) ja sellainen on mahdollista. 

Muutenkin mietityttää kovasti se, mitä kaikkea ja kuinka paljon harrastuksia minkäkin ikäinen lapsi itseasiassa tarvitsee. Tämä meidän tapaus on melko aktiivinen, sosiaalinen ja helposti kyllästyvä (sekä erittäin innokas tekemään mitä tahansa uutta ja/tai haastavaa), joten selvästi minun mielikuvituksellani sitä ei pidetä pelkästään kotona viikkotolkulla, mutta mikä on liikaa ja mikä liian vähän?

Mitä teillä harrastetaan vauvan, taaperon tai pienen lapsen kanssa?