Ei mennessä, mutta nyt tullessa. Ajatuksena hauska, käytännössä ei niinkään! Väsyneenä kikatin asialle, vaikka tuleva yö pelottaa enemmän kuin synnytys.

Saavuimme Suomeen sunnuntaina illalla (ja miten parasta onkaan asua ihan lähellä lentokenttää!). Vauvaa ja aikuisia pidettiin hereillä normaaliin nukkumaanmenoaikaan asti ja sitten mentiin nukkumaan.

Mun vanhemmat nukkuivat. Mies nukkui yönsä (ja seuraavan) normaalisti, meni aamulla kouluun ja palasi heti Suomen rytmiin, samoin kuin muutkin työssäkäyvät.

Paitsi vauva, joka heräsi klo 2 ja valvoi viiteen mahakipuisena, eikä oikein uskonut, että on yö, vaikka oli pimeää. Minä tietysti valvoin myös ja annoin miehen nukkua, jotta jaksaa koulussa. Kun mahavaivat viimein menivät ohi, nukuimme vauvan kanssa kuin possut puoleen päivään.

Sama toistui seuraavana yönä, paitsi etten ollut ehtinyt edes nukkumaan ennenkuin tyttö heräsi. Kolmelta en ollut nukkunut vielä silmäystäkään. Sydäntä särki kuunnella kun pieni taisteli mahassa vellovan ilman ja kurkkuun nousevan maidon kanssa. Ja kun kipukohtaus meni ohi, oli vaikeaa olla nauramatta vauvalle, joka toiveikkaasti pärisytti huuliaan ja yritti elehtiä siihen malliin, että päästä pois tästä pussista, nyt on jo aamu. Taas päästiin nukkumaan viiden jälkeen ja nukuttiin pitkälle päivään. Minä olen ihan seis ja pihalla, samoin vauva. Tänään se nukkui vaunuissa 3,5h ”päiväunet”. En herättänyt kun sain kerrankin omaa aikaa.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että vauva ei tahdo päästä edes yöunille: kun maito nousee kurkkuun, röyhtäys tulee huonosti ja kun se tulee, se ei riitä. Ilman tissiä ei nukahda, vaan känisee väsymystä ja kipua ilman pyöriessä mahassa, kunnes saa taas tissiä, ja kierre on valmis. Itseä väsyttää, nälättää ja hirvittää tuleva yö ja viikko. Taitaa olla aika palata Netflixin asiakkaaksi..