3,5 kk vanha tyttäreni on viimeisen viikon sisällä oppinut tarttumaan esineisiin tositarkoituksella. Sen myötä hän on simppelisti tehnyt sen päätelmän, että maailmassa on kahdenlaisia asioita: niitä joita voi syödä, ja niitä joita voi yrittää syödä. Edellämainittuun ryhmään lukeutuvat toistaiseksi pääasiassa tissi (minun) ja sormet (kaikkien), jälkimmäiseen kaikki muu maailmassa. Tyyppi tietää tarkkaan eron näiden ryhmien välillä,  koska saattaa vuorotellen imeä rintaa ja järsiä minun sormiani, mutta silti pitää välillä kokeilla voisiko nänniäkin järsiä, ja nauraa päälle kun kiellän. Luultavimmin ilmassa on myös hampaiden tekoa, koska kuolan määrä on lisääntynyt huimasti. 

Lisäksi hän on antaumuksella opetellut kakaruuden syvintä olemusta. Päättäväinen, itsepäinen ”nyt minä kyllä tästä..!” -kakarailme otetaan naamalle monta kertaa päivässä,  minkä jälkeen joko itsepintaisesti pyritään ylös/istumaan/seisomaan/kiipeämään/kävelemään (ilman pienintäkään kykyä mihinkään noista), tai sätkytellään ja kiemurrellaan muuten vaan ja käkätetään päälle.  Kujeilu saa yleensä aikaan kakaramoodiin siirtymisen, ja yliväsyneenä vauva siirtyy tilaan,  jota kutsun ”villi vauva” -moodiksi: kiljahtelua, sätkintää, potkintaa ja hihitystä sekä päättäväisiä yrityksiä lähteä ”tästä jonnekin nyt heti! ”. Ja hörötystä ja käkätystä. Lapsesta on kuoriutunut aika hauska tyyppi, jolle ei voi kuin nauraa silloinkin kun ehkä vähän tekisi mieli itkeä. 

Niin ja nyt kun elämä on täällä tasoittunut, hänen Korkeutensa nukahtaa myös sängylle (tissille) ja usein jää nukkumaan siihen, joten Pokémon -kävelyt ovat vähän jääneet. Perjantaina onkin sitten seuraava muutto,  sitä kauhulla odottaen. Onneksi on omat vanhemmat apuna <3 See you on the other side!