Tämä on ollut tuoreimpana keskustelun aiheena ainakin viimeiset kaksi viikkoa. Minua nimittäin supistelee. Eikä asia ole niin yksinkertainen. 

Ensinnäkin supistelua on jatkunut jo viikosta 23. Se ei ole kipeää eikä säännöllistä. Kohdunsuu on tsekattu monen monta kertaa, eikä mitään ole tapahtunut (jotain etua siitä, että on synnärillä töissä). Puolet kollegoista on sitä mieltä, että saikulle vaan, ei kannata riskeerata. Mutta kun kokenut gynekologi on sitä mieltä, että on ihan turvallista jatkaa työntekoa jos koen jaksavani, ja minä koen jaksavani, niin mitä tässä tarkalleen ottaen riskeerataan? 

No, voivathan ne pidemmälle päästyämme alkaa aukomaan kohdunsuuta. Supistukset ovat nimittäin viimeisten parin viikon aikana tihentyneet ja napakoituneet (edelleenkään eivä kuitenkaan ole kipeitä, eivätkä säännöllisiä). Viime aikoina vallalla olleet vatsantoiminnan ja ruoansulatuksen ongelmat (ah raskausajan vaivat jne) provosoivat vielä selvästi supistusherkkää kohtuani entisestään. Viime viikon ultrassa sairaalan paras lääkäri totesi, että kiinni ollaan vielä mutta vähän on kohdunsuu pehmentynyt. Kun kerroin, että kiireisessä vuorossa supistaa ehkä kerran tuntiin tai korkeintaan kaksi, se oli kuulemma vielä ihan hyväksyttävää. MUTTA. Onhan se vähän pehmentynyt. Neuvotteluiden lopputulos oli se, että saan vielä jatkaa töissä, JOS supistelut eivät pahene tästä enää, ja koen jaksavani. Minähän koin. 

Tässä asiassa on niin monta puolta. Niin pitkään kun jaksan töissä, koen voivani paremmin kun käyn siellä, supisteluista huolimatta. Pysyn kunnossa fyysisesti ja henkisesti. Ulkona on ollut jo pitkään niin mummontappokelit ettei lenkille ole mitään asiaa kunnon kengilläkään. Uimahallireissu aiheutti pelkkää järjestöntä supistelua (ja minä kun olin laskenut loppuraskauden liikunnan sen varaan..). Raskausjooga ei ole vielä alkanut. Jos jään kotiin saikulle, olen vankina kodissani koko päivän. Fyysinen kunto laskee ja yläpää kypsyy nopeammin kuin ehdin katsoa läpi kaikki sarjat Netflixistä. Töissä minulla on mielekästä tekemistä ja saan siitä tyydytystä silloinkin, kun se on rankkaa. Lisäksi on toki sellainen pikkujuttu kuin lisät, tässä kun tiputaan kohta tulojen puolesta aika lailla alaspäin joten jokainen euro kotiinpäin on plussaa, vaikka raha ei tässä asiassa olekaan se ratkaiseva tekijä kun päätöksiä tehdään. 

Toisaalta, olisihan se viisasta ja kivaa levätä hyvin nyt kun saa vielä öisin nukuttua (ajattelen tässä sekä viimeisiä raskausviikkoja että niitä ensimmäisiä kuukausia sen jälkeen kun jakaannutaan). Ehtisi siivota kaiken mitä pitää, järjestää kodin, rauhassa pyykätä ja viikata pienet pyykit ja katsoa että kaikki on valmiina. Kaiken sen olen jättänyt äitiyslomalle, koska pelkään että tekeminen loppuu, vaikka äippäloma alkaakin jo joskus viikolla 34 enkä odota tuon lapsen syntyvän ainakaan ennen viikkoa 37, ja voihan se vaikka yllättää ja mennä ylikin (vaikka meidän suvussa ei sitä juuri harrastetakaan, niin tämä lapsi on niin itsepäinen että se saattaa tehdä juuri sen). Ja jos nämä supistelut sitten yllättäen alkavatkin kypsyttää kohdunsuuta, niin en toki missään nimessä halua ennenaikaista synnytystä siksi että äiti nyt oli vähän työnarkomaani ja piti saada olla loppuun asti töissä. Pois se minusta, olen nähnyt liian usein mitä elämä vähän liian aikaisin ulos tulleen lapsen kanssa on. No thanks, jos sen vain voi välttää. Joskus 37 viikkoakaan ei ihan riitä siihen, että pieni ihminen jaksaisi täysillä elää kohdun ulkopuolella. 

Noh, tätä asiaa muutaman viikon veivattuani se on tilapäisesti ratkennut (universumilla on joskus outo tapa jaella kompromisseja). Olen nimittäin nyt saikulla – vaan en supistelujen takia. Flunssa, joka on jatkunut vuodenvaihteesta saakka, päsähti päälle niin pahasti uudelleen, että oli pakko taipua ja ilmoittaa pomolle, ettei minusta ole pariin päivään töihin (kiva pärskiä vastasyntyneiden päälle, not). Nyt olen maannut yhden päivän sohvalla, ja vaikka lepo tekikin hyvää, niin ihan kuten arvelinkin, aika käy vähän pitkäksi. Mitenköhän selviän siitä äitiysomasta?!? Aion niiiiin todellakin mennä takaisin töihin kunhan tästä parannun. Enää 3½ viikkoa töitä jäljellä muutenkaan! Äkkiäkös niistä selviää.