Alustavia matkasuunnitelmia tai Mitä huomioida vauvan kanssa matkustamista suunnitellessa

Muutama ilta sitten soittelimme skypellä Meksikoon, jossa ollaan jo ihan pähkinöinä tulevasta perheenjäsenestä. Tarkoitushan on tosiaan lähteä minun äitiys-/vanhempainlomani aikana kuukaudeksi tai pariksi Meksikoon, ihan monestakin eri syystä. Sen lisäksi että pienen on toki päästävä tutustumaan toiseen puoleen sukuaan ja heidän puolestaan on mukava päästä näkemään muksu ensimmäistä kertaa kun se vielä oikeasti on pieni, on meillä muutenkin tietty ikävä meksikolaista kulttuuria, perhettä, ruokaa ja lämpöä.. En keksi parempaa paikkaa viettää äitiyslomaa. Lapselle riittää takuulla lulluttelijoita, hoitajia ja sylejä, minulle riittää lämpöä ja ehkä tuo kieli tarttuu meihin kaikkiin taas paremmin, kun sitä pääsee kuulemaan 24/7. Lisäksi oma perheeni (vanhempani ja ainakin toinen sisaruksistani, ehkä molemmat) tekevät kuumeisesti suunnitelmia päästäkseen ensimmäistä kertaa mukaan. 

Tiesin kyllä, että vauvan kanssa matkustaminen on eri juttu kuin aikuisporukalla, ja tiesin lukuisia aiheesta tehtyjä postauksia luettuani hyvinkin tarkkaan, miten hommaan voi valmistautua noin niinkuin itse lennon kannalta: pakkaustekniikat, vaatteiden ja vaippojen lukumäärät ja muu vastaava on kerrottu eri variaatioina tarkkaan monessakin matkustelevien vanhempien blogissa. Se, mikä tuli jossain määrin yllätyksenä, oli etukäteisvalmistelut ja kaikki huomioonotettavat asiat ennen lentojen varausta ja niiden jälkeenkin. Täältä siis pesee muillekin pienen vauvan kanssa matkustamista suunnitteleville!

 

Lentojen varaus

Vauvalle ei voi varata lentoa ennenkuin se on syntynyt. Tämä on loogista, mutta tuli silti yllätyksenä. Koska emme todellakaan aio odottaa, että vauva syntyy, ja sitten kiireellä varata parin kuukauden päähän superkalliiksi ehtineitä lentoja (jo siksikin, että vanhempieni mukaanlähtiessä heidän lomansa on otettava huomioon, joten matkustuspäivät on joka tapauksessa päätettävä jo paljon sitä ennen), vaihtoehdoksi jää ilmeisesti seuraava: lennot varataan normaalisti mukaan lähteville aikuisille, ja sitten soitetaan lentoyhtiöön ja kerrotaan, että mukaan on lähdössä myös *noinsenjasenikäinen* vauva, kunhan se vain syntyy. Vauva ilmoitetaan toki virallisesti lennolle mukaan vasta sitten kun se on jo syntynyt, mutta itse aion kyllä soittaa lentoyhtiöön jo etukäteen ja selvittää, voiko asiasta tehdä jotain etukäteismerkintää meidän varaukseemme, jottei meille myydä eioota tai jotain muuta vastaavaa vauvan synnyttyä. Ja tietenkin sitten kun vauva saa henkilöpaperit ja passin, täytyy hänen nimensä ja passinsa vielä erikseen lisätä varaukseen, jotta päästään kentällä koneeseen asti. Helppoa, eikö? Helpompaa olisi varata lennot vasta kun vauva on syntynyt ja passinsa saanut, eli olla joko vähän varakkaampi tai matkustella vasta sitten kun beibi on jotain 6kk tai vanhempi. 

Vauvan paikka koneessa

a) oma istumapaikka 

Pienellekin vauvalle voi varata oman paikan koneessa, jos siellä on tilaa (ilmeisesti suosituille lomalennoille lentoyhtiöt saattavat esim. kieltäytyä myymästä vauvalle omaa paikkaa), mutta se monilla lentoyhtiöillä maksaa lähes tai yhtä paljon kuin aikuisen tai isomman lapsen lento (?), eli on suhteellisen kallis ratkaisu Atlantin yli lennettäessä. Tällöin mukana on myös oltava omasta takaa turvaistuin, joka täyttää lentoturvallisuusvaatimukset, on erinomaisessa kunnossa ja jonka osaat itse asentaa penkkiin, koska lentoemäntien ei voida olettaa osaavan asentaa miljoonia erimerkkisiä turvaistuimia tuosta noin vaan. Ja toki yhtiö ei silti voi taata, että saat ottaa turvaistuimen matkustamoon vauvalle – jos esim. istuinta ei sitten saadakaan asennettua oikein tai se jotenkin häiritsee kanssamatkustajia, se kiikutetaan ruumaan ja pidät vauvasi sylissä, vaikka maksoitkin ylimääräisestä paikasta. Luulen, että emme kallistu tämän ratkaisun puoleen ollenkaan. 

b) sylipaikka + mahdollisesti babycot/bassinet/vauvankori

Halvemmaksi, muttei toki ilmaiseksi, voi 0-2 -vuotiaalle ostaa pelkän sylipaikan. Silloin matkatavaroita saa laittaa ruumaan vähemmän (vauvalle siis), lapsikaan ei saa lentoyhtiön puolesta ruokatarjoilua (en kyllä ole varma saako alle 2-vuotias omalla paikalla istuvakaan) ja tietty olet velvoitettu pitämään vauvasi sylissäsi koko lennon ajan (18h lennolla tämä kuulostaa tosi hyvälle!). 

baby-cot.jpg

                                                   Lufthansan baby-cot.

Onneksi on olemassa vauvankoreja, joita voi lentoyhtiöstä riippuen varata ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan ainakin mannertenvälisille lennoille sylissä matkustavalle vauvalla, joka täyttää asetetut rajat. Monissa yhtiöissä ne näyttäisivät pyörivän jossain 60-80cm pituudessa ja 8-14kg painossa, joten tämä optio on todella vain vauvoille tai pienille taaperoille. Koreja on rajallinen määrä ja ensiksi varannut saa ensin, joten oma suunnitelmani tällä hetkellä on kysellä tätä varaustilannetta jo ennen syntymää ja sitten viimeistään heti syntymän jälkeen, for obvious reasons. 

Turvaistuin ja rattaat matkalle mukaan

Ilmeisesti jos turvaistuinta ei halua tuoda matkustamoon asti, sen saa useimmiten kuitenkin rattaiden kanssa tai ilman tuoda lähtöportille asti, jossa se kiikutetaan ruumaan kun sinä lähdet vauvan kanssa koneeseen, joten tällä voi lienee ratkaista sen pulman, kuinka saada matkustusmaahankin turvaistuin joutumatta ostamaan kokonaan uutta paikan päältä. Joillain kentillä/yhtiöillä on rattaat tai/ja turvaistuin jätettävä ruumaan jo turvatarkastuksen tai check-innin yhteydessä, mutta silloin yleensä tarjolla on lentokentän omia rattaita ja istuimia, joilla kurvailla lentokentällä ennen koneeseen nousua. Kannattaa ottaa selvää valitsemansa yhtiön käytännöistä, ennen kuin tekee perustavanlaatuisia päätöksiä. 

Buen viaje!

(Onneksi näitä asioita on aikaa vielä pohtia perinpohjin ainakin alkuvuoteen saakka.. Hengästyttää jo ajatellakin koko asiaa.)

Kulttuuri Raskaus ja synnytys Matkat

Isänpäivä

Kun olimme pieniä, jännintä ikinä isänpäivässä oli herätä aamulla koristelemaan kakku, keittämään kahvit, tekemään leivät, hakemaan lehti.. Kaikki kiikutettiin huteralla tarjoilupöydällä nukkuvalle isille, joka herätettiin laululla. Kahvin hän sai juoda rauhassa, mutta sen jälkeen oli avattava lahjat ja luettava kortit, ennenkuin sai käydä kakun ja leivän kimppuun. 

Kun olimme vähän isompia, kaikki jo ala- tai yläasteella, isi vihjasi että kakun ja leivät voisi kyllä syödä keittiönkin puolella. Niinpä kuskasimme sänkyyn ehkä vain kahvin ja päivän lehden sekä lahjat, joskus sen leivänkin, ja kakkukahvit juotiin myöhemmin. Sitten kun nuorinkin meistä oli yläasteella ja muut jo lukiossa tai vanhempiakin, alkoi isi vihjailla aika vahvasti, ettei jaksaisi aina esittää nukkuvaa niin kovin myöhään: teinien kun oli vaikea päästä sängystä ennen kymmentä puoltapäivää, ja parikymmentä vuotta lapsiperhearkea elänyt isi heräsi varmaan viimeistään kasilta ja tappoi sen jälkeen aikaa, kunnes kaikki oli valmista ”herätykseen”.

Sen jälkeen, kun viimeinenkin meistä lensi pesästä, isi ei ole enää oikeastaan jaksanut teeskennellä nukkuvaa tuntikausia, vaan on noussut ja aamupala on syöty yhdessä keittiössä. Oikeastaan se on näin aikuisena paljon kivempaakin, meillä kun ei ikinä yhdessä asuessamme ole ollut tapana tai edes aikaa syödä yhdessä aamupalaa, rauhassa. Nyt näitä koko perheen brunsseja tipahtelee satunnaisesti isän- ja äitienpäivinä sekä joskus muina juhlapyhinä, jos kaikki sattuvat olemaan paikalla. On aika mukavaa istua kerrankin rauhassa ison keittiönpöydän ääressä, joku paistaa munia, toinen laittaa leivät pöytään, jokainen touhuaa vähän omiaan ja pulina täyttää keittiön. Niinä hetkinä mietin usein, kuinka yksinäiseltä vanhemmistani mahtaa tuntua arkisin syödä aamupala kaksin tai yksin keittiössä, istua illalla keskenään olohuoneessa, kulkea hiljaisessa talossa?

Kyselin myös Mieheltä, millaisia isänpäivärituaaleja hän tulevaisuudessa haluaisi. Heidän perheessään ja hänen kulttuurissaan kun isänpäivä ei ole mikään suuri juhla, korkeintaan perhe kokoontuu yhdessä syömään, mutta sitä tehdään muutenkin enemmän kuin täällä meillä. Hän ei oikein osannut vielä vastata, enkä saanut myöskään ostaa korttia tai lahjaa, kun ”en mä vielä ole isä”. Ja vaikka kiusasinkin raukkaa asialla hetken, niin jos äitienpäivä sattuisi tähän saumaan niin enpä minäkään sitä osaisi vielä omalle kohdalleni juhlia. Kun mahaa ei vielä ole eikä liikkeitä tunnu, ei tunnu kovinkaan todelliselta että kohta ollaan puolessa välissä (nyt on hitusta vajaa 18 viikkoa) emmekä osaa oikein vielä mieltää itseämme vanhemmiksi. Niinpä tänä vuonna juhlittiin minun isääni viimeistä kertaa isänä, ensi vuonna hän on (jos kaikki menee hyvin) myös isoisä. Sen kunniaksi menimme ensimmäistä kertaa varmaan ikinä myös lounaalle ravintolaan, joskin säästeliään isini mielestä sellainen on vähän turhaa rahanhaaskausta kun kotonakin voisi syödä hyvää ruokaa (ja saisi maustaa haluamallaan tavalla 😉 ).

Sanotaan, että tyttö valitsee joko isänsä kaltaisen miehen tai sitten täyden vastakohdan (siis tietty jos on miehiin päin kallellaan). Vaikka isini ja Mies ovat monessa suhteessa erilaisia ihmisiä, niin omalta kohdaltani allekirjoitan tämän täysin: molemmat ovat herkkiä, helliä, eivät pelkää näyttää tunteitaan/rakkauttaan/hellyyttään, ovat paitsi huumorintajuisia niin myös komeita ja hymyileväisiä miehiä. Omaa isiäni parempaa isää en voisi kuvitellakaan, mutten hetkeäkään epäile, etteikö Miehestä tule vähintään yhtä ihana papí meidän pikku insinöörillemme. 🙂

 

Elämässä kaikki hyvin, kuha on isi!

kuha.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Vanhemmuus