Olen viimein alkanut hahmottaa yhden asian, joka minua Suomea eteläisemmässä Euroopassa asumisessa nyppii: vuodenajat, ne kaikki kolme.

Lapsena rakastin kesiä yli kaiken, mutta kasvaessani aloin nähdä kauneutta kaikissa Suomen neljässä vuodenajassa: kevään vaaleanvihreissä hiirenkorvissa ja sulavassa lumessa, kesän ylitsevuotavassa tuoksussa ja loistossa, syksyn hämärtyvässä oranssinhehkuisessa tunnelmassa sateineen, talven kirpeissä pakkasissa ja pehmeissä hiutaleissa. Elämä muuttui, mutta vuodenajat pysyivät turvallisena ankkurina.

Ajatuksena lämpimämpi ilmasto on aika kiva: ei tarvitsisi palella niin paljon, ostella erikseen talvitamineita, kolata/raaputtaa/hiekoittaa/sulattaa, maksaa lämmityksestä maltaita. Mutta käytännössä kunnon talvea tulee kuitenki ikävä, sillä kun se puuttuu, toinen puoli vuotta on sellaista pitkää, harmaata venytettyä alkusyksy/keskisyksy/loppusyksy/eioikeinkeväteikäsyksy/alkukevät/loppukevät/eivieläkesämutteivieläkevät -ketjua. On harmaata, sateista, viluttaa joka tapauksessa, ja talot eivät ole yhtä hyvin eristettyjä, joten lämmitykseen kuluu silti mansikoita ja mustikoita ja mitä näitä nyt on. 

Toinen yllättävä asia talven puutteessa on kevään ja kesän tulo. Suomessa sitä on tottunut siihen, että kevään huomaa siitä, kun alkaa tulla lauhkeampia tuulia, räystäät alkavat tippua sulavan lumen läksiäislahjoja ja satunnaisina poutapäivinä tarkenee yhtä kerrosta vähemmällä. Siinä on sellaista ihanan toiveikaista ja odottavaa fiilistä, joka kokonaan jää pois, kun kevät tulee siten, että huomaat päivien pikkuhiljaa pitenevän, arvot joka päivä tarkenenko tänään jättää jo hanskat pois (britit ja saksalaiset kulkevat jo shortseissa kun minä vasta luovun korvaläpistä) ja sitten yksi päivä huomaat, että tässähän on kai käytännössä ollut kevät jo aika kauan – kukat alkoivat versoa tammikuussa, että ehkä siitä asti, tai helmikuusta viimeistään, vaikka ei olekaan tuntunut siltä? Samoin kesä tulee ikäänkuin varkain, koska sitä pidennettyä kevättä on ilmassa sieltä alkuvuodesta saakka, lämpötilat nousevat keskimäärin asteen viikossa ja joku päivä sitten vain toteaa että nyt on kai kesä, tai ainakin alkukesä, tai joku myöhäiskevätkesä, tai jotain sinnepäin.

Täällä vuodenajat liukuvat lomittain, hiipivät salaa huomaamatta paikalle, mikä tuntuu jotenkin hajuttomalta, värittömältä ja mauttomalta. Täällä on ruohokin vihreää(mpää) koko hemmetin vuoden! Suomessa sitä aina tietää kun seuraava vuodenaika tekee tuloaan, sillä ne ilmoittavat itsestään yleensä aika selkein merkein: se, kuinka kauan vuodenajan vaihtumisessa sitten kestää, on eri juttu, mutta sitäkin pystyy seuraamaan luonnon suoraviivaisista merkeistä. Suomi on kuin suomalaiset: selkeä, käytännöllinen, jahkailematon. Hoidetaan tämä nyt alta pois niinkuin kuuluu ja niinkuin on aina ennenkin hoidettu. Ja sitä minulla on muualla asuessani aina ikävä, sillä talvesta pitävälle aikaisen kevään uutuudenjännitys haihtuu aika äkkiä, ja jättää jälkeensä vahvan lumen kaipuun.