Paluumuuton haasteita osa 364

Turhaan kuvittelin optimistisesti, että riittää kun irtisanon kaikki sitoutumukset täältä ja solmin uudet Suomessa. Ehei. 

Ensinnäkin mitään, toistan MITÄÄN ei voi tehdä täällä internetin kautta, jos on muuttamassa ulkomaille: kas kun nettilomakkeet vaativat aina seuraavan osoitteen postinumeroineen, mutta eivät tunnista Britannian ulkopuolista postinumeroa, tietenkään. Niinpä olen jonotellut päivät pitkät erinäisiin puhelinpalveluihin, joissa ensin joudun kuuntelemaan 10 minuuttia pitkän sepustuksen siitä, miten tämän ja tämän asian voisi hoitaa netissä (wink wink, älä viitsi soittaa meille) ja sitten pääsee kuuntelemaan ”we are at the moment very busy, please wait” -litaniaa, jota seuraa huonoa tai tosi huonoa odotusmusiikkia. 

Sen lisäksi pääsen tietenkin hoitamaan verotusasioita, kun verotusmaa vaihtuu: se tarkoittaa soittelua molempien maiden verotoimistoihin sekä käyntiä Suomen verotoimistossa ”heti kun saavut maahan”. Joo tulenko suoraan lentokentältä? Ai niin ja tietysti täytyy hoitaa myös sosiaaliturva-asioita, koska olen ollut täällä työttömänä, ja saatan vaikka joutua Suomessakin vielä työttömäksi. Eikun siis uusi soittelukierros eri paikkoihin. Taho 1 (Suomi) tahtoo minun pyytävän täältä lomakkeen X ennen maastamuuttoani. Taho 2 (Britannia) ei haluaisi antaa minulle lomaketta X, koska oikeastaan Tahon 1 pitäisi se anoa, ja toisekseen sen saamiseksi tarvitaan lomake Y, jonka taho 3 (UK työnantaja) pystyy lähettämään minulle vasta kun viimeinen palkka on maksettu (eli joko tämän kuun lopussa tai parhaimmillaan kesäkuun lopussa, joka tapauksessa vasta kun olen tullut Suomeen). Kun tämä selviää, on aikaeron vuoksi tahon 1 puhelinneuvonta jo kiinni. Hmm. 

Viime viikolla loppuivat minuutit ja arkipäivät kesken, joten jouduin odottamaan viikonlopun yli että laskutuskausi vaihtui ja pääsin taas maanantaina jonottamaan puhelimessa, kaikkien niiden asuntonäyttöjen keskellä. Onneksi työt voi tehdä öisinkin, muuten tästä ei taitaisi tulla mitään.

Mainitsinko muuten, että puhelinliittyemien lopettaminen tässä vaiheessa on niin hankalaa ja kallista, että jätämme ne auki, vaikkei niillä Suomessa juuri mitään teekään? Ja että pankkitilikin on jätettävä auki, koska sinne tulee veronpalautuksia sitten joskus kesällä, tai syksyllä, tai vimeistään jouluna, ja sieltä maksetaan ne UK liittymät. Saattaa sinne vielä joku palkkakin kahdelta päivältä rapsahtaa, jos hyvin käy. Pankin kanssa en ole vielä neuvotellut muutosta, mutta eiköhän niillä liene jotain nokan koputtamista ole asiaan kuitenkin. Ai niin pankkiinhan täytyisi tietenkin soittaa myös. Ja perua kaikki bonuskorttien ja kirjastojen ja muiden sellaisten jäsenyydet. Voi elämä. Ensi kerralla otan prepaid- liittymän kännykkään ja asun hostellissa koko vuoden. Armoa!

Koti Sisustus

Väsynyttä sekoilua

Nämä yövuorot ovat muuton kannalta käteviä, mutta muuten jo toista kuukautta jatkunut vakiyökköily (hyi mikä sana 😀 ) alkaa ottaa voimille ja syödä kognitiivista kykyäni. En osaa löytää tasapainoa vapaapäivienöiden ja työ-öiden välillä. Nukun enimmäkseen liian vähän ja syömisrytmi on ihan sekaisin, joten saatan huomata illalla etten oikeastaan ole syönyt mitään lämmintä ruokaa sitten töissä puolenyön aikaan nautitun lämpimän ruoan jälkeen. Tämä ei voi mitenkään olla hyväksi kropalle eikä mielenterveydelle.

Aivotoiminta alkaa hitaasti mutta varmasti haalistua ja kutistua.

Tapaus 1. Ostin vuodenvaihteessa Meksikosta ihanat jegginsit (disclaimer: minun on aivan törkeän vaikea löytää housuja itselleni), jotka istuivat hyvin, näyttivät näteiltä ja tuntuivat mukavilta. Pidin niitä reissussa, mutta täällä on ollut liian kylmä, joten ne ovat lojuneet kaapissa. Maaliskuun Lontoon reissulla pidin niitä kerran, eivätkä ne istuneet ihan niin hyvin kuin muistin, ja vieläpä värjäsivät jalat ja alkkarit sinisiksi. Pari viikkoa sitten rohkaistuin ottamaan ne uudelleen käyttöön, mutta olen siitä saakka harmitellut laatukaupasta ostettujen housujen huonoa laatua: ihan vähäisen käytön jälkeen ne ikäänkuin roikkuvat päällä, pesusta huolimatta, varsinkin reisistä.

Eilen illalla töihin kävellessäni lamppu syttyi päässä. Olen tällä hetkellä 6-7kg hoikempi kuin tammikuussa Meksikossa. Ja valitan housujen huonosta laadusta, kun ne roikkuvat päällä. Anna mun kaikki kestää. Nyt ainut kysymys onkin, uskallanko heittää jegginsit kuutenkymppiin ja toivoa, etteivät ne kutistu liikaa, vai jätänkö ne kaappiin odottamaan sitä päivää, kun mun paino on taas seuraavalla kymmenluvulla? 😀

Tapaus 2. Tänään aamulla yövuoron jälkeen olen ehtinyt nukkua ehkä tunnin, kun herään tekstiviestiin. Näyttö, klo 14:30. Tarkistan päivän ja ajan: tänään, ei hemmetti. Mulla olis ollut herätys klo 15. Suuttuneena räplään puhelimeen herätyksen klo 13:30 ja nukahdan. Herään klo 13 paniikkiin, tarkistan puhelimen ja huomaan, etten laittanutkaan mitään herätystä, luulin vain. Laitan herätyskellon, tarkistan viestin uudelleen, nukahdan uudelleen. Herään herätyskelloon klo 13:30, puen, teen itselleni puuron, siistin kämpän ja tarkistan viestin uudelleen: kyse olikin ensi viikon tiistaista. Aijjaha. No ei kai se haittaa, kyllä kai minä yhden päivän 3½h unilla pärjään jos toiset pärjää kuukausitolkulla.

 Potilasturvallisuus ei välttämättä ole kovin hyvissä kantimissa enää tässä vaiheessa, mutta onneksi ne vanhukset enimmäkseen nukkuvat öisin ja ainahan minä yhden ambulanssin osaan soittaa jos tarvitaan (harjoiteltu on). Ja työvuoroja on jäljellä enää kolme, joten pian tämäkin loppuu ja saan alkaa nukkumaan öisin, hurraa! (Ai niin paitsi ollaan menossa Suomeen kesäksi enkä mä osaa nukkua valoisassa. Never mind then.)

 

Suhteet Oma elämä Työ