Pois mukavuusalueelta + sairastelua
Blogi on jäänyt taas hieman syrjemmälle, koska meillä on sairasteltu jonkin verran. Ensin olin itse flunssassa, sitten vauvalla oli kynsivallin tulehdus, heti sen perään flunssa ja ripulia ja sitten Mieskin oli flunssainen. Vieraitakin on käynyt, minun vanhempani tulivat viikonlopuksi sopivasti juuri kaikkien flunssien keskelle, niin että etukäteen haaveilemani treffi-ilta typistyi parin tunnin reissuksi läheiseen olutravintolaan lapsen mentyä nukkumaan (mikä oli sekin ihan ok pikatuulettuminen). Vauva ehti olla sopivasti viikon terveenä niin, että pääsimme pitkästä aikaa vauvauintiin sekä Juliaihmisen kulttuuritapaamiseen, ja sitten iski viikonvaihteessa jälleen joku mystinen kuume. Joten tässä sitä taas ollaan.
Pitkän miettimisen jälkeen ilmoittauduin edellämainittuun kulttuurimamojen taidetapaamiseen Kiasmassa. Aion olla nyt ihan rehellinen: olen jokseenkin introvertti ihminen ja jännitän helposti uusia tilanteita, joten päätös ei ollut helppo. En tiedä mistä ja milloin tämä ominaisuus on kehittynyt, sillä lapsena ja nuorena en muista juurikaan olleeni ujo tai jännittäneeni juuri mitään, koskaan. Päätin kuitenkin, että olisi terveellistä minulle ja hauskaa lapselle osallistua tällaiseen tapaamiseen, ja koska Juliaihminen vaikuttaa blogin perusteella rennolta ja hauskalta tyypiltä, uskaltauduin mukaan. Kuultuani, että paikalle on ilmoittautunut 30 muutakin, harkitsin hetken koko homman perumista, mutta päätin että suuri väkijoukko tuo turvaa, ja pyyhälsin vauvoineni paikalle perjantaina. Kiasmasta olisi sentään helppo ”paeta” eksymällä väkijoukkoon ja hiipimällä ulos, jos ei nappaa.
Ja kyllä se kuulkaa kannatti. Taiteesta en toki ymmärtänyt mitään. Varustauduin älykkölaseillani (joita vauva edelleen vähän vierastaa) ja nappasin näyttelyn alusta mukaan jonkin lehtisen, joka kulki puoli näyttelyä kädessäni väärinpäin, ennenkuin hoksasin kääntää sen. Oletin kuitenkin, että mahtavien näyttelijänlahjojeni vuoksi kukaan ei huomaa, että olen pihalla kuin se penaalin tylsin kynä, ja luullakseni olin oikeassa (joskin se johtui ehkä enemmänkin siitä, ettei ketään kiinnostanut katsella muita ihmisiä, vaan niitä esillä olleita teoksia). Aluksi kuumotti aika paljon edes mennä tervehtimään Juliaa tai puhua yhtään mitään kellekään, mutta sitten sisuunnuin. Perhana sentään, nämä ovat ihan tavallisia ihmisiä niinkuin minäkin. Äitejä vauvoinensa, naisia, puolisoita, ihmisiä. Eivät ne pure. Ihan muina naisina virittelin sitten jotain vauva-aiheista keskustelua yhden jos toisenkin kollegan kanssa ja kas, se ei ollutkaan yhtään vaikeaa, pelottavaa tai kammottavaa. Onnistuin ehkä jopa heittämään jotain kevyempää small talkkiakin kaiken sen ”kuolen väsymyksestä ja mun vauva käy rinnalla sata kertaa päivässä” -shaiban keskellä, johon aina äitituttavuuksien kanssa tuntuu nopeasti ajautuvan (eikä siinä mitään, sille on ehdottomasti paikkansa – kenelle muulle siitä voisi valittaa, kuin jollekulle, joka on samassa veneessä ja tietää miltä susta tuntuu?).
Vauva tietenkin nautti. Se nyt nauttii yleisesti aikalailla kaikesta, paitsi nykyään hereillä rattaissa istumisesta (tylsää), pukemisesta (ahdistavaa) ja nukkumisesta (tylsää). Sen takia minä kaikenmaailman vauvakerhoissa ja tapaamisissa lähtökohtaisesti ravaan: sille kaikki normiarjesta poikkeava on ihaninta, mitä voi olla. Taidenäyttely oli tietenkin hot, muut vauvat parhaita, niiden äiditkin hauskoja, tissi parasta ikinä, Kiasmassa pottailu huippua ja Köketissä syöminen, mönkiminen ja muiden vauvojen kanssa seurustelu myös parasta ikinä. Tytölle kyseessä oli siis jälleen Best Day Ever, ja itsellekin yllättävän korjaava kokemus. Tunnelman lämmettyä Köketissä syödessä oli jo niin hauskaa, että aika lensi ja kotiinlähdön koittaessa harmitti oikeasti. Iso kiitos siis Julialle, me tullaan mielellämme toistekin!
Jos Miehellä ei olisi ollut pitkä viikonloppu (viikonlopun päälle maanantain etäpäivä ja tiistain itsenäisyyspäivä), olisi ollut kerrassaan ankeaa olla kipeän lapsen kanssa kahdestaan kotona. Nyt on onneksi jo keskiviikko, vaikka se maanantailta tuntuukin, joten tästä ja huomisesta jos selviää niin tulee jo uusi viikonloppu (jee!).
Jos joku muu kulttuurimama sattuu tätä lukemaan, niin mua kiinnostaisi tietää, tuliko kenenkään muun vauva tapaamisen jälkeen kipeäksi vai oliko tämä nyt johonkin muuhun liittyvää meillä? Eilen tytölle lehahti näppyläistä ihottumaa rintakehään, joten olen aika siinä hilkulla rimpauttaa jo lääkärille, vaikka yleisvointi väsymyksestä huolimatta onkin pienellä potilaalla hyvä.
Suunnittelemme myös joulun alle pientä pakoa arjesta, joten saattaa olla, että blogihiljaisuus jatkuu vielä jonkin aikaa. Kaikki kommentit kuitenkin luen ja pyrin vastaamaan kun ehdin, ja seuraamiani blogeja toki selailen yön pimeinä tunteina imettäessäni.
Rauhallista joulunodotusta kaikille!