Puhdasta valitusta ja narinaa

Silläkin uhalla että olen yrittänyt pysyä positiivisella mielellä ja enimmäkseen siinä onnistunutkin (ainakin omasta mielestäni, Mies saattaisi olla eri mieltä) tänään on niin huono päivä että on aivan pakko saada vähän purkautua ja valittaa, että jaksaa sitten tsempata jouluksi ja täyttää mielen iloisilla asioilla. 

Koko koiran huononemisepisodin jälkeen nukuin kotiin päästyäni onnellisesti molempina öinä kymmenen tunnin unet ennen iltavuoroja. Nyt vietimme taas vuorokauden (vapaapäiväni) vanhempieni luona nähdäksemme mitä koiralle kuuluu. Iloinen uutinen on se, että kortisoni todella on helpottanut vanhuksen oloa ja se on taas oma iloinen itsensä! Joten taidamme soitella alkuviikosta eläinlääkärille ja pyytää sen sovitun kortisonireseptin sen eutanasia-ajan sijasta. Valitettava sivuseuraamus koiran toipumisesta on kuitenkin se, että se huomaa taas naapurin nartun juoksut, minkä takia a) ulos pitäisi päästä koko ajan, ja jos ei pääse, pitää vinkua ja b) palleja pitää nuolla koko helvetin ajan. Myös esim yöllä klo 5-7 kun yritän nukkua siinä vieressä. Don’t get me wrong, olen ikionnellinen että ukkeli osoittaa taas mielenkiintoa normaaleja koirakiinnostuksiaan kohtaan ja voi selvästi taas hyvin ja hengittää vaivattomasti, ja kuolemantuomio on siirtynyt ainakin toistaiseksi. Mutta viiteen tuntiin jääneet yöunet kiristävät ihan hitusen hermoja. (Joo, tiedän, vauvan kanssa ei nukuta edes viittä tuntia putkeen. Mutta silloin ei myöskään olla raskaana eikä 40h/viikko töissä!!). 

Eilen sain laitettua tauolle salijäsenyyteni, koska käy aika kalliiksi käydä kerran viikossa tai kahdessa salilla ja maksaa siitä lystistä melkein satanen kuussa. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että liikkuminen olisi nyt hoidettava itsenäisesti jotenkin muuten. Fiksuna tyttönä tein eilen naama YouTubessa raskausajan jumppaliikkeitä, minkä seuraksena joka paikkaan koskee ja kolottaa ja kaikki liikkuminen sattuu. Yhdistettynä huonoihin yöuniin ei naurata yhtään. Ehkä alan käymään uimahallissa?

Aika juoksee liian nopeasti, en saanut joulua laitettua minnekään ja enää ei edes huvita, joulukalenteri jäi ostamatta, tänä vuonna ei osteta edes keskenämme lahjoja kellekään, joulutortuista tulee huono olo ja omatunto eikä energia meinaa riittää mihinkään. Miehellä on menossa hillitön kujanjuoksu kaikkien niiden kouluprojektien kanssa, jotka täytyy saada valmiiksi ennen joulua, joten minä hoidan täysipäiväisesti ruoka-, vaate- ja siivoushuollon, käyn töissä, autan ja tarkistan esseitä ja projekteja tai vähintään korjaan niiden kieltä ja ulkoasua sekä yritän olla huolestumatta viikonloppuna alkaneista kivuttomista supistuksista, kun viikkojakin on vasta 23 eikä kakara ole vielä voipakettia suurempi. 

Nyt kun koiran äkkikuoleman uhan aiheuttama stressi on alkanut väistyä, se ilmeisesti purkautuu vähän tällaisena yleisenä jaksamattomuutena. Kunhan saan vähän napista, maata päivän sohvalla syömässä rullakebabia ja tehdä ei yhtään mitään (ja ehkä vähän nukkua), pitäisi olon alkaa jouluksi helpottaa. Harmi että viikonlopun työvuorot vähän sotkee tätä palautumista, mutta onneksi joululistassa on niin paljon pyhäpäiviä, että vapaita satelee joka väliin (katsos, se positiivinen asennekin alkaa taas löytyä..). Meikä katsoo läpi jonkun hyvän sarjan kaikki jaksot putkeen, syö Miehenkin kebabin ja menee järjettömän aikaisin nukkumaan. Hyvää joulunalusviikonloppua kaikille, jotka aikoo tehdä jotain!