Rauha

Hiljainen, hämärä talo, jossa minä ainoana valvon. Vieraat nukkuvat olohuoneessa vauvansa kanssa, Mies nukkuu jo omalla puolellaan sänkyä, oma vauva nukkuu syönnin päälle olkaa vasten: en ole hennonut laskea vielä omaan sänkyynsä. Räkäinen raukka. Rakas pieni. Hellyys valtaa mielen, ja rutistan varovasti lasta, joka on päivisin muka niin iso, ja kuitenkin oikeasti vielä pieni vauva – öisin sen huomaa parhaiten. Nuuskutan niskaa ja hymyilen hentoihin hiuksiin. Nyt nämä yöt tuntuvat loputtomilta, heräämiset ja valvomiset, mutta kohta tämä lapsi oppii nukkumaan omassa sängyssään syömättä yöllä, enkä saa enää keskellä yötä nuuskia tukkaa ja silittää selkää. Jo nyt se seisoo itse, kohta varmaan kävelee, kiirehtii pois sylistäni oppimaan uutta, onneksi vielä toistaiseksi palaten rinnalle imemään säännöllisesti – jääden syliin aina vain lyhyemmäksi ajaksi. Joskus mietin miten tätä jaksaa ja kuka hullu tähän ryhtyy. Sitten tulee näitä hetkiä, kun mieli on kirkas ja täynnä rakkautta, ja juuri nyt on hyvä näin. 

Pidän kiinni lujempaa. Pienen hetken vielä <3