Takinkääntö on ok

Yksi opetus vanhemmuudessa tuntuu toistuvan uudelleen ja uudelleen: periaatteista ei aina kannata pitää kiinni. Joskus on oikein hyvä luovuttaa, antaa periksi, muuttaa suunnitelmaa, kääntää takkinsa ja miettiä koko homma uusiksi. 

Jo ennen raskausaikaa minulle oli muodostunut joistakin lapsiin liittyvistä asioista, periaatteista ja toimintatavoista mielipiteitä, joista ajattelin pitäväni sitten joskus kiinni. Onnekseni mieheni oli hyvin samoilla linjoilla kaikista suurista viivoista ja tärkeistä asioista (mikä on ehkä ihan olennaista selvittää, ennenkuin alkaa lisääntyä jonkun kanssa). Ammattini plussapuolia on kuitenkin myös se, että minulle oli muodostunut melko terve käsitys siitä, kuinka lasten kanssa saattaa joskus joutua kääntämään takkinsa, ehkä moneenkin kertaan, ja luopumaan periaatteistaan. Kuinka meille sitten kävi?

Alunperin lähdin kirjoittamaan asiasta viime vuonna tämän blogikirjoituksen innoittamana, mutta teksti rönsyili, polveili, unohtui kuukausiksi ja sitten taas päivittyi, kunnes alkoi tuntua siltä, että sellaisenaan sitä ei kannata enää julkaista. Toisaalta se kertoo mielestäni siitä, että läpi vauva-ajan ja sen jälkeenkin sama teema toistuu, joten ehkä onkin tärkeää tuoda asia esille. Mikään ei ole ehdotonta, ja vielä vähemmän lasten kanssa. Niinpä pilkon tekstin osiin ja kerron teille, kuulkaa, ihan perinpohjin miten sitä voikaan joutua lasten kanssa syömään sanansa ja juomaan kuravettä päälle, vaikka kuinka monta kertaa. 

 Lapsen ruokinta

Se suuria ajatuksia herättävä asia. Suunnittelin etukäteen täysimettäväni suositellut 6kk ja imettäväni ainakin sen vuoden, luultavasti ylikin, ja antavani lapsen sormiruokailla omaan tahtiin ilman soseiden tuputtamista lusikalla. Ajatus oli myös totuttaa vauva pulloon, jotta isäkin voi joskus hoitaa yösyöttöjä lypsetyllä maidolla, ja pääsen välillä jonnekin hetkeksi yksinkin. 
 
Olen ikionnellinen, että imetys on sujunut, mutta yllättävän vaativaa, aikaavievää ja työlästä sekin on ollut. Pulloa lapsi ei koskaan huolinut, joten monta litraa äidinmaitoa jäi pakkaseen käyttämättömänä, ja maidontuotannon tasaannuttua en herunutkaan enää pumpulle yhtään, joten isompana sen ollessa hetken erossa sille juotettiin korviketta. Lapsi alkoi myös osoittaa suurta kiinnostusta kiinteään ruokaan heti 4kk iässä, ja kun siinä 4-5kk iässä valmiudet ja tarve ruokailuun selvästi olivat olemassa, aloitimme tutustumisen ruokiin sormiruokailun kautta, kuten suunnitelma oli. Hyvin pian aloin kuitenkin totuttaa lasta myös lusikkaan, koska sen avulla vatsaan oikeasti myös meni jotain, ja esim. isovanhemmat eivät uskaltaneet puolivuotiasta vielä sormiruokailututtaa, mutta mielellään hoitivat lasta, ja jotenkinhan heidän oli hänet ruokittava tuolloin. Täysimetys siis loppui alle 5kk iässä, vaikka täyteen 6kk:een olisi ollut kaikki edellytykset.

Toki rintamaito oli vielä pitkään lapsen pääasiallinen ravinto, ja lusikkaruokailussakin edettiin lapsen ehdoilla – paitsi silloin kun painonnoususta tuli huoli: silloin tuputettiin, lennätettiin lentokonetta suuhun, katseltiin videoita ja leikittiin leluilla, jotta ruokaa meni mahaan. Ja sitten taas lapsi päätti 10kk iässä, ettei häntä enää saa syöttää, joten siirryimme hetkeksi pelkkään omin käsin ruokailuun, kunnes hän päätti, että iltapalalla hän ei jaksa itse syödä, jolloin iltapala alettiin taas syöttää lusikalla, jotteivät yöunet kärsi nälästä. Ostin myös nokkamukin (kaikkia suosituksia vastaan), koska siitä lapsi voi juoda itse omin käsin, ja onnistuneesta rintaruokinnasta huolimatta juotin lapselle mukista korviketta (just burn me already), jotta sen voisi jättää hoitoon jo ennen kuin se täyttää 18 vuotta. Sitten en kuitenkaan hennonut jättää sitä kenellekään hoitoon piiiiiitkään pitkään aikaan.  

Alkuun suunnittelin tekeväni kaikki ruoat itse, ja alkuun teinkin. Siinä vaiheessa, kun kaikki alkoi lennellä lattialle, ruoka ei maistunut ja paino ei noussut, pyörsin periaatteeni ja hain kaupasta valmispuuroa ja soseita. Niitä syötiin kuukausia (samalla kun tarjottiin rinnalla kotiruokaa, joka ei maistunut). Sitten kyllästyin kalliisiin vauvapuuroihin ja aloin syöttää 10kk iässä ihan tavallista kaurapuuroa kaupan hedelmäsoseen kanssa, ja yhtäkkiä se maistuikin (kunnes sitten ei saanutkaan enää syöttää, ja sitten taas sai). Nyt 11kk tultua täyteen kotiruoka onkin se, joka maistuu paremmin, ja mieluiten samassa muodossa ja samaa tavaraa jota vanhemman lautaselta löytyy. Se tietysti helpottaa ja vaikeuttaa ruoanlaittoa. Kaupan purkkiruoat kulkevat siinä sivussa hätävarana ja nopeana ruokana silloin, kun äiti syö jotain mitä lapsi ei voi syödä tai talossa ei ole ruokaa, koska kukaan ei ole käynyt kaupassa. Toki alkuperäinen suunnitelma oli myös seurata THL:n suosituksia, mutta eihän sekään niin mennyt: esim. maitotuotteet aloitimme jo 9kk kun niistä sai helposti paljon proteiinia, ja painonnoususta oli huolta. Suolaa on pitänyt lisätä pieni hitunen ruokaan jo kauan, koska kaikista muista mausteista huolimatta ilman sitä ruoka ei lapselle maistu (myös purkkiruoista vain ne 1-3 -vuotiaiden ruoat kelpaavat), ja kyllä tyttö on saanut myös vanhemmilta maistaa haukun kakkua/keksiä/younameit, koska mieluummin opetamme herkuttelua kohtuudella kuin kiellämme kaiken, jolloin siitä tulee Iso Asia (ja kyllä, lapsemme osasi pyytää ja kerjätä herkkuja jo ennenkuin oli koskaan niitä saanut, joten se teoria, ettei anneta makeaa ennenkuin lapsi itse pyytää, meni myös romukoppaan meillä jo aika varhain). 

Uusimpana ilona olen huomannut, että lapsen ruokavalio on huomaamatta kaventunut, kun olen alkanut tarjoilla enimmäkseen niitä ruokia, minkä tiedän maistuvan, koska taaperolla on päällä ”minä itse” ja ”uhman harjoittelu” -vaiheet, ja kaikki mikä ei maistu, lentää lattialle, seinään tai äidin päälle. Nyt pitäisi sitten tsempata ja alkaa tarjoilla uudelleen sitkeästi kaikenlaista ruokaa niiden menekistä huolimatta, jotta lapsi tottuu eri makuihin ja ruokavalio vähän laajenee (jossain vaiheessa lapsella oli hyvin suuri skaala eri ruokia, mutta sitten tuli taas yksi kuuluisa vaihe, jolloin kaikki ruoka oli lähtökohtaisesti Epäilyttävää Ja Potentiaalisesti Myrkyllistä, jolloin vahingossa pääsi käymään näin). 

Takinkääntöjen määrä: en jaksa enää laskea. Paljon ja koko ajan.