This, too, shall pass
Vauva on tänään 7 viikkoa vanha, ja meneillään on taas vaihe. Se on termi, jonka joku epätoivoinen vanhempi on epäilemättä keksinyt lohduttaakseen itseään sillä, ettei tämä(kään) kestä ikuisesti.
Ensimmäiset 2 viikkoa beibin elämästä olivat helppoja, honeymoonia, joka tuuditti meidät valheellisesti uskomaan, että olemme päässeet helpolla. Sitten se alkoi kasvaa, ja tuli vaihe: tiheän imun ja sylin kausi, joka kesti kaksi viikkoa, ei kahta päivää. Neljän viikon iässä tuli välirauha, jolloin syönti ja nukkuminen vähän inhimillistyi, beibi suostui nukkumaan muuallakin kuin sylissä ja omat patterit latautuivat.
Ja kuuden viikon iässä se alkoi taas. Ensin parin päivän taantuminen vastasyntyneeksi – jatkuva tississä roikkuminen, vain sylissä nukkuminen, risaiset unet. Samaan syssyyn sattui parit juhlat (miehen valmistujaiset, tytön nimijuhlat) joiden jälkeen kärsittiin ”krapulaa” useampi päivä, kiukuteltiin, nukuttiin ja vain äiti kelpasi, enimmäkseen. Niin ja roikuttiin tissillä koko ajan.
Ja nyt meillä on yhtäkkiä iso tyttö, jolle ulkomaailma on avautunut aivan uudella tavalla. Katse yltää kauas ja seuraa tarkasti kaikkea, mutta erityisesti äitiä ja isää. Äänet kiinnostavat, säikäyttävät ja saavat pään kääntymään. Neiti on oppinut taistelemaan unta vastaan ja kurtistelemaan kulmiaan vieraille (en sanoisi että varsinaisesti vierastaa vielä, mutta sinne suuntaan ollaan menossa), sekä tietty hymyilemään, enimmäkseen isälleen. Motorinen kehitys kiihtyy, koko kroppa on liikkeellä koko ajan, pään nostamista harjoitellaan raivokkaasti (ja turhautuminen on sen mukaista) ja kädet tarttuvat kaikkeen ja menevät jatkuvasti suuhun. Ääntely monipuolistuu, nyt harjoitellaan kiljahtelua, kitinää ja loukkaantunutta itkua. Myös väsymys-itkupotkuraivareita on treenattu. Ja tissillä ollaan edelleen tiuhaan, mutta nykyään imetys on yhtä sirkusta: pää pyörii, kaikki muu kiinnostaa, mutta kun nänni tippuu suusta oman riehumisen seurauksena niin sitä vaaditaan heti tiukasti takaisin. Kädet harovat, tarttuvat ja repivät (usein vahingossa tissin suusta). Katsotaan kaikkea muuta kuin äitiä, mutta silloin kun äitiä satutaan katsomaan niin auta armias jos ei äiti sillä hetkellä katso takaisin, silloin alkaa taas komentaminen. Kitistään kun tarvitsee röyhtäistä, mutta suututaan jos nostetaan röyhtäisemään. Ihana tietty että alkaa kommunikoimaan ja seurustelemaan enemmän, voisi vain viettää enemmän aikaa seurustellen ja vähemmän kitisten.
Onneksi tämäkin on vain vaihe – this , too, shall pass.
