Väsynyttä sekoilua

Nämä yövuorot ovat muuton kannalta käteviä, mutta muuten jo toista kuukautta jatkunut vakiyökköily (hyi mikä sana 😀 ) alkaa ottaa voimille ja syödä kognitiivista kykyäni. En osaa löytää tasapainoa vapaapäivienöiden ja työ-öiden välillä. Nukun enimmäkseen liian vähän ja syömisrytmi on ihan sekaisin, joten saatan huomata illalla etten oikeastaan ole syönyt mitään lämmintä ruokaa sitten töissä puolenyön aikaan nautitun lämpimän ruoan jälkeen. Tämä ei voi mitenkään olla hyväksi kropalle eikä mielenterveydelle.

Aivotoiminta alkaa hitaasti mutta varmasti haalistua ja kutistua.

Tapaus 1. Ostin vuodenvaihteessa Meksikosta ihanat jegginsit (disclaimer: minun on aivan törkeän vaikea löytää housuja itselleni), jotka istuivat hyvin, näyttivät näteiltä ja tuntuivat mukavilta. Pidin niitä reissussa, mutta täällä on ollut liian kylmä, joten ne ovat lojuneet kaapissa. Maaliskuun Lontoon reissulla pidin niitä kerran, eivätkä ne istuneet ihan niin hyvin kuin muistin, ja vieläpä värjäsivät jalat ja alkkarit sinisiksi. Pari viikkoa sitten rohkaistuin ottamaan ne uudelleen käyttöön, mutta olen siitä saakka harmitellut laatukaupasta ostettujen housujen huonoa laatua: ihan vähäisen käytön jälkeen ne ikäänkuin roikkuvat päällä, pesusta huolimatta, varsinkin reisistä.

Eilen illalla töihin kävellessäni lamppu syttyi päässä. Olen tällä hetkellä 6-7kg hoikempi kuin tammikuussa Meksikossa. Ja valitan housujen huonosta laadusta, kun ne roikkuvat päällä. Anna mun kaikki kestää. Nyt ainut kysymys onkin, uskallanko heittää jegginsit kuutenkymppiin ja toivoa, etteivät ne kutistu liikaa, vai jätänkö ne kaappiin odottamaan sitä päivää, kun mun paino on taas seuraavalla kymmenluvulla? 😀

Tapaus 2. Tänään aamulla yövuoron jälkeen olen ehtinyt nukkua ehkä tunnin, kun herään tekstiviestiin. Näyttö, klo 14:30. Tarkistan päivän ja ajan: tänään, ei hemmetti. Mulla olis ollut herätys klo 15. Suuttuneena räplään puhelimeen herätyksen klo 13:30 ja nukahdan. Herään klo 13 paniikkiin, tarkistan puhelimen ja huomaan, etten laittanutkaan mitään herätystä, luulin vain. Laitan herätyskellon, tarkistan viestin uudelleen, nukahdan uudelleen. Herään herätyskelloon klo 13:30, puen, teen itselleni puuron, siistin kämpän ja tarkistan viestin uudelleen: kyse olikin ensi viikon tiistaista. Aijjaha. No ei kai se haittaa, kyllä kai minä yhden päivän 3½h unilla pärjään jos toiset pärjää kuukausitolkulla.

 Potilasturvallisuus ei välttämättä ole kovin hyvissä kantimissa enää tässä vaiheessa, mutta onneksi ne vanhukset enimmäkseen nukkuvat öisin ja ainahan minä yhden ambulanssin osaan soittaa jos tarvitaan (harjoiteltu on). Ja työvuoroja on jäljellä enää kolme, joten pian tämäkin loppuu ja saan alkaa nukkumaan öisin, hurraa! (Ai niin paitsi ollaan menossa Suomeen kesäksi enkä mä osaa nukkua valoisassa. Never mind then.)