Vauva syö (jos syö)
Jos joku edellisen vauvan ruokailua koskevan postauksen jälkeen kuvitteli, että meillä eletään nyt syömisten suhteen auvoisaa arkea, jossa minä sormiruokailutan ja Mies syöttää vauvaa, niin väärin meni. Elämä vauvan kanssa tapaa olla jatkuvaa vuoristorataa vaiheiden ja muiden häiriötekijöiden kanssa (hampaat, uudet taidot, jne), ja niinpä meidän ruokailu-urakin on jatkanut epätasaista menoaan milloin mitenkin. Enää en jaksa stressata, koska omat vaikutusmahdollisuuteni koko hommaan tuntuvat olevan hyvin marginaaliset: kun lasta ei voi eikä kannattaisi pakottaa syömään, niin tässä asiassa mennään sitten vauvan ehdoilla, ja minun hommani on lukea vauvaa, arvailla, kokeilla, siivota ja olla ottamatta mitään tästä henkilökohtaisesti.
Mitä sitten on ehtinyt tapahtua puolessatoista kuukaudessa?
”Syöttäkää minua” -vaihe
Kaikki uppoaa, kunhan joku muu tarjoilee sen. Vauvan sormet, kädet eivätkä mitkään muut osat kuulu hänen mielestään millään lailla syömisprosessiin. Lusikasta uppoaa mikä tahansa, smoothiepussista voi imutella jos joku muu pitelee sitä suun vieressä, ja jo ajat sitten lasista omin käsin (autettuna toki) juomaan oppinut vauva juo kyllä edelleen lasista, jos joku nostaa sen huulille, mutta pitää kädet linnun lailla sivuille levitettyinä, jottei vahingossakaan koskisi lasiin (tai mihinkään tarjolla olevaan ruokaan). Lohdullista on se, että kuulemma ainoastaan sormiruokailevillekin lapsille tulee näitä kausia. En siis ole pilannut lastani, koska halusin syöttää myös puuroa lusikasta. Tämän vaiheen aikana vauvan paino selvästi alkaa nousta ja jätetuotanto kiinteytyä.
Disclaimer: Ruokaa saa möyhentää, muussata, lähmiä, taputtaa ja hieroa naamaan, se on osa normaalia tutustumista ruoan koostumukseen ja olemukseen. Sen sijaan kulmat kurtussa ruoan hakkaaminen tarjotinta vasten ja/tai varovasti suoraan lattialle nostaminen on meidän vauvalla merkki siitä, että ei vois vähempää kiinnostaa sormiruokailu/nämä nimenomaiset ruoat/ehkä yhtään mikään nyt just joten turha tuputtaa.
”Minä syön itse!” -vaihe
Mitään ei saa syöttää. Omin sormin uppoaa melkein mikä tahansa, ainakin yritys on kova. Kaikkea käännellään, murennetaan, muussataan, lähmitään, hierotaan ja hakataan, ja sitten sitä yritetään syödä, uudelleen ja uudelleen. Äiti saa syödä ruokansa lämpimänä ja sitten odottaa tunnin että vauva saa aterioitua, ja sitten siivota kilometrin säteellä kaiken. Mahaan menee ehkä kaksi teelusikallista ja maahan loput, mutta vauvalla on hauskaa ja sen hienomotoriikka kehittyy vauhdilla, pinsettiotetta treenataan jo ahkerasti. Lämmitetty puuro lusikasta on vihoviimeinen tarjottava, mutta sama puuro kylmänä omin sormin smoothiepussista on suurinta herkkua, jota vaaditaan lisää hakkaamalla tyhjää pussia rytmisesti tarjotinta vasten. Makaronilaatikko uppoaa kuin häkä.
”Vain/mikä tahansa pussissa oleva kelpaa” -vaihe
Sen jälkeen, kun tyttö lopetti yhteistyön sekä sormiruoan että lusikan suhteen, keksin tarjota hedelmäsosetta ”pussista” (tiedättehän, kaupassa myydään niitä smoothiepusseja, joissa saa sekä hedelmiä, hedelmää+vihannesta että ruokaruokaa). Sen jälkeen pussit ovat olleet hitti, ja niille hihkutaan aina, niitä tutkitaan tarkasti (minkä värinen tämä on, olenko syönyt tätä ennen, mitähän tässä on?), ja niistä maistetaan aina. Jos sormin tai lusikalla ruokaa saattaa mennä jotain 10-40g kerralla ruoasta riippuen, pussista tyttö voi imaista kevyesti 90g kerralla hyvänä päivänä. Tämän vaiheen aikana hän eli pelkällä rintamaidolla ja pussiruoilla – onneksi on keksitty tuollaiset pussit. Suosittelen!
”Riippuu päivästä, kuun asennosta ja tuulen suunnasta” -vaihe
Parhaillaan elämme tätä vaihetta. Joskus ruoka menee alas hyvin, joskus ei lainkaan. Jos on ripulia, ummetusta tai vatsa kipeä, mikään ei kelpaa. Jos on juuri käyty vessassa, sama ruoka kelpaa. Joskus/jotkin ruoat menevät alas sormin (kuten ikisuosikit kurkku, leipä ja naksut), joskus pitää syöttää, joskus ei saa syöttää, joskus kylmä on hyvä, joskus lämmin on parempi. Pussista tyttö ei ole kieltäytynyt vielä syömästä mitään muuta kuin jotain lämmitettyä possu-couscoussosetta (joka ei itsestänikään maistunut kovin hyvältä, ja sai vielä viidennelläkin tarjouskerralla aikaan niin välittömän ja rehellisen yökötysreaktion lapsessa, että heitin koko pussin pois). Soseet ja puurot maistuvat paremmin kaupasta (pussissa) ostettuina kuin itsetehtyinä, mutta itsetehdytkin maistuvat joskus. Kaupan lämpimät ruoat eivät juuri nyt mene kaupaksi yhtään, mutta mikä tahansa itse tehty ruoka soseeksi surautettuna tai sormin syötynä maistuu (esim chili con carne, spagetti bolognese, kanakeitto ja tonnikalapasta). Lusikalle suu aukeaa yleensä sen jälkeen, kun on saanut koskettaa ensin huulilla ruokaa ja maistaa, mitä on tarjolla (sehän voisi olla myrkkyäkin, mistä sen tietää). Joskus sormiruoka alkaa upota kun on ensin lusikoitu jotain suuhun, joskus toisinpäin, joskus vain jommallakummalla tavalla. Sama ruoka, joka oli suurinta herkkua lounaalla, voi olla Maailman Yököttävintä ja Epäilyttävintä päivällisellä. Siitä vaan sitten tarjoamaan mitä milloinkin keksii, ja palaute on välitöntä mutta yleensä vain kyseistä ruokailukertaa koskevaa. Ah äitiyden iloja.
Onneksi alle vuoden ikäisen pääasiallinen ravinto on edelleen äidinmaito tai korvike, ja onneksi maitoa riittää, joten stressiä ei itse asiassa kannata ottaakaan -silloin kun kiinteitä ei uppoa mahaan, niin maito kyllä maistuu senkin edestä. Vellejä meillä ei harrasteta, vesi on ruokajuoma mutta sillä ei täytetä mahaa ja toki kaikki pääsääntöisesti tarjotaan suolattomana ja sokerittomana suositusten mukaan, mutta maistaa saa muutakin (kuten joulutorttua!). Ruokaa tarjotaan aina aamupalalla, iltapalalla, lounaalla ja päivällisellä, joskin joskus päivällinen ja iltapala fuusioituvat yhdeksi ateriaksi, koska ovat niin lähellä toisiaan. Jos vauva nukkuu kolmet päiväunet, tarjoan joskus myös välipalaa. Paino sanalla tarjoan, koska joinakin päivinä vauva elää käytännössä puraisulla leipää ja tissimaidolla, kun taas toisina se vetää parin pussin edestä kiinteitä ja päälle maidot ja vedet ja naksut ja kaiken mitä keksii eteen kantaa. Ota näistä nyt sit selvää!
Ps. En ole koskaan kotoa pois muuttamisen jälkeen eli vuosiin erityisemmin nauttinut ruoanlaitosta, mikä tekee tästä kaikesta moninverroin hauskempaa. Not.