Yli Atlantin

Lennot ja menomatka menivät vauvan kanssa yllättävän hyvin. Tai oikeastaan en tiedä miksi olen yllättynyt siitä, että tyttö oli oma iloinen itsensä – ehkä sitten positiivisesti yllättynyt, ettei mikään kauhukuva toteutunut. 

Alku ei tosin näyttänyt lupaavalta. Edellisenä päivänä tyttö ei nukkunut päiväunia lainkaan, ja oli siten niin yliväsynyt, ettei suostunut nukkumaan kuin pätkissä heräten vähän väliä syömään. Aamuyöllä, kun uni olisi viimein maistunut, soi herätyskello. Yritin nostaa vauvan nukkuvana turvaistuimeen mutta tokihan hän heräsi ja oli sitä mieltä, että on hauska juttu herätä keskellä yötä automatkalle. Kentällä hän kulki mukana kantorepussa, söi rintaa samalla kun me aikuiset joimme aamukahvit ja vaipanvaihdon jälkeen nukahti reppuun koneeseen nousua odotellessa. Olimme kentällä reilu 2h ennen lähtöä ja yhtään ylimääräistä aikaa ei kyllä ollut – jos olisi tuliaisia halunnut ostaa, olisi pitänyt olla jo aiemmin. Vauvan check in piti tehdä kentällä, joten siinä kului aikaa. Turvatarkastukset menivät samoin kuin ilman vauvaakin. Rattaita meillä ei ollut ollenkaan. 

Lensimme KLM:llä, ja odotusten vastaisesti meitä tai muitakaan lapsiperheitä ei erityisemmin huomioitu tai pyydetty koneeseen ensin. Kukaan ei kylläkään katsonut pahasti, kun tungimme jonon alkupäähän. Vauvan kanssa koneeseen kannatti mennä heti, jotta hän ehti ihmetellä aikansa (heräsi repusta nostettaessa) ja rauhoittua sitten syömään. Ensimmäisellä lennolla vauvalle annettiin omat turvavyöt, jotka kiinnitettiin aikuisen vöihin. Niiden kanssa oli kuitenkin helppo imettää, ja aika pian typy jatkoikin uniaan minun kainalossani ja nukkui ison osan ensimmäisestä lennosta. Nousut ja laskut eivät paljon hetkauttaneet häntä. Puuduttavat korvatipat meillä oli mukana, mutta niitä ei tarvittu lainkaan. 

Vaihto Amsterdamissa sujui ongelmitta. Vaikka vaihtoaikaa oli ”vain” 2h, se riitti oikein hyvin. Vauva ehti jopa oleskella vähän myös mahallaan mukavan pehmeillä ja leveillä sohvilla ennen mannerten välistä lentoa. Amsterdamista meidät lennätti eteenpäin KLM:n yhteistyökumppani Delta, joka ei myöskään huomioinut boardingissa lapsia mitenkään. Etukäteen varaamamme vauvakopan saimme, se laitettiin paikalleen nousun jälkeen. Sen ansiosta pääsimme myös rivin ensimmäisille paikoille, jolloin jalkatilaa oli rutkasti enemmän kuin normaalisti. Lentoemäntä toi myös pyytämättä ylimääräisiä peittoja ja tyynyjä. Turvavyötä emme tällä kertaa saaneet, vain kehoituksen pitää vauvaa sylissä. Tämä kummastutti, mutta minkäs teit.

Jälleen lento sujui kohtalaisen hyvin. Alkuperäinen ajatus oli yrittää vakuuttaa vauva pitkän lennon alussa siitä, että nyt on yö, jotta hän nukkuisi yönsä mannertenvälisen lennon aikana. Se suunnitelma meni tietenkin puihin heti alkuunsa unipussista, unilauluista ja viltin alla nukuttamisesta huolimatta. Koska olin itsekäs äiti ja halusin syödä, käydä vessassa ja ehkä vähän yrittää nukkuakin, yritin siirtää vauvan nukkuvana vauvakaukaloon, ja eihän siitä mitään tullut. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että alkuun hyvin tyytyväinen vauva alkoi kitistä väsymystään ja minä aloin väsyä jatkuvaan nukuttamiseen, joten Mies ja isäni vuorottelivat vauvan kanssa minun levätessäni ja saivat vauvan nukkumaan olkapäällä ja kaukalossakin vartin, kunnes jälleen herättiin. 

Koen silti pitkän lennonkin menneen ihan hyvin. Vähän huonosti kotonakaan nukkuvalta vauvalta on realistisesti turha odottaa kovin ihmeellisiä unia oudossa paikassa ja tilanteessakaan, mutta väsymyksestä huolimatta tyttö käyttäytyi hyvin, hurmasi kanssamatkustajat ja lentoemot, ja loppulennosta nukahti lopulta syliin kolmeksi tunniksi, sitten kuitenkin. Molemmissa koneissa oli vessassa vaipanvaihtotaso, jolla vaipanvaihto oli oikeasti ihan naurettavan helppoa. Koska meitä oli 4 aikuista, kaikki saivat vuorollaan syötyä, juotua ja vähän nukuttuakin. Itse kävin vessassa aina kun vaihdoin vauvalle vaipan.  

Saavuimme paikallista aikaa puolilta päivin New Yorkiin, jossa otimme laukut ulos ja vietimme 24h. Seuraavana päivänä jatkoille jatkoimme matkaa Atlantan kautta Meksikoon.

Tälläkin kertaa lensimme Deltalla. Nyt pääsimme vauvan kanssa erilliseen turvatarkastusjonoon, jossa oli vähemmän porukkaa. Nyt myös lapsiperheet huomioitiin koneeseen noustessa – valitettavasti ensin sisään pääsivät vain ne, joilla oli sylilapsi ja rattaat, ja meillä kun ei rattaita ollut, jouduimme koneeseen muiden kuolevaisten joukossa melkein viimeisinä. No, pienen vauvan kanssa se ei niin kovin haitannut. Turvavyötä ei taaskaan saatu, joten nousun vauva oli isällään kantorepussa. Taas osa lennosta nukuttiin sylissä. Tässä koneessa ei ollut vaipanvaihtotasoa, ja voin kertoa, että 4kk ikäisen kakkavaipat oli hankala vaihtaa pöntöllä istuen ja sylissä!

Höpsöttelyä viimeisen lennon lähtöä odotellessa.

Ensimmäinen lento oli myöhässä 45 min, joten vaihtoaikamme lyheni kahteen tuntiin, mutta Atlantassa se riitti juoksematta oikein hyvin. Viimeinen lento lennettiin pienellä reittikoneella. Kysyimme jälleen vauvalle turvavyötä, jolloin stuertti selitti, että Amerikassa ne ovat kielletty turvallisuussyistä, mutta että jotkut eurooppalaiset lentoyhtiöt (hieman paheksuvaan sävyyn sanottuna) sallivat ne vielä, ja itseasiassa lasta ei saa laittaa mihinkään kiinni, ei edes kantoreppuun. No, eihän siinä. Vauva sitten imi rintaa minun sylissäni nousun ajan. Tällä kertaa vaipat vaihdettiin omalla paikalla istuen, koska turvavyövalot paloivat pitkään turbulenssin takia. Viimeisellä lennolla tyttö taisteli unta vastaan pisimpään, mutta nukahti lopulta minun syliini ja ehti nukkua tunnin ennenkuin oltiin perillä. Lentoyhtiö ei suostunut antamaan tyynyjä kuin ykkösluokan matkustajille, mutta ihana naapuripenkin äiti lainasi omansa käteni alle, joten tunto ei ihan ehtinyt kadota kädestä :D

Menomatkasta jäi oikein positiivinen fiilis, ja olin tyytyväinen että jaoimme matkan näin kahteen osaan. Välillä ehdittiin huilata ja nukkua yö hotellissa sekä syödä hyvin. Tyttö nukkui vähän väliä sylissä ja jaksoi olla reipas ja iloinen, eikä potenut korviaan lainkaan. Muy bueno!