Viimeiset pari viikkoa on olleet aikamoista haipakkaa töiden puolesta ja siellä on tullut vietettyä lähes joka päivä aikaa kirjaimellisesti aamusta iltaan. Stressiä ja kiirettä on ollut ilmassa enemmän kuin on terveellistä. Bloginkin kirjoittaminen on joutunut tästä syystä pakotetulle tauolle. 

Pääsiäisen vapaat ja niitä edeltävä ylimääräinen vapaapäivä eivät siis omalla kohdallani olisi voineet osua parempaan saumaan. Ensimmäisenä vapaapäivänäni minulle nousi kuume, jonka tulkitsin kehoni kehoituksena lepoon. 

Ja sitä olenkin viime päivät tehnyt: nukkunut pitkiä yöunia, vetänyt päikkäreitä, lukenut yhden kirjan loppuun, suunnittelut kesän lomamatkaa (Kroatiaan, ihanaa!) ja katsellut Netflixistä Gothamin kolmannen tuotantokauden. Ja ollut täysin toimettomana ja vain antanut ajatusten virrata. 

Toimettomuus ja ajatusten virta on saanut aikaan myös oivalluksia. Tylsistymisenhän sanotaan olevan oiva alusta luovuudelle. 

Ja tästä päästäänkin oivallukseen numero yksi. Pelkäsin ennen kuollakseni tylsyyttä, hiljaisuutta ja toimettomuutta, koska se tarkoittaisi, että joutuisin kuulemaan mitä päässäni liikkuu. Nykyisin olen melko sinut ajatusteni kanssa ja pystyn oikeasti olemaan välillä täydessä hiljaisuudessa tekemättä mitään. Meditoinnista on siis todella ollut hyötyä. Mieleen juolahtaa edelleen välillä ahdistavia ajatuksia, mutta se on ihan okei. Tiedän niiden tulevan ja menevän ja etteivät ne voi satuttaa minua. Ymmärrän, ettei murehtiminen muuta mitään eikä se ainakaan tee asioita paremmaksi. Siihenkin sorrun joskus, mutta pystyn ankkuroimaan ajatukseni hengitykseeni ja pysäyttämään ikävien ajatusten kierteen. 

Oivallus numero kaksi: pieneltä tuntuvat asiat osoittautuvat usein merkityksellisimmiksi. Vaikka töissä on ollut viime aikoina kiireistä ja stressaavaa, olen myös päässyt tekemään suhteellisen siistejä juttuja työni kautta, kuten matkalle Lontooseen. Ajattelin etukäteen, että nähtävyydet ja muu tulisi olemaan matkan suola. Parhaaksi muistoksi matkalta jäi kuitenkin kun törmäsimme kadulla räppäriin, joka myi omia levyjään. Hänellä oli mukanaan kuulokkeet, joista hänen musiikkiaan sai kuunnella. Jäimme kuuntelemaan ja ostimme häneltä myös levyn kannattaaksemme. Musiikki oli tosi hyvää ja tyyppi ihana. Kohtaamiset, kokemukset ja pienet asiat, ne ovat elämässä usein parhaita juttuja. Ja useimmiten täysin ilmaisia. 

Oivallus numero kolme. Kun vain viitsii katsoa, maailmassa on pieniä, mielettömän kauniita yksityiskohtia. Esimerkkinä kuvan kahvikupillinen, jonka valmistin itselleni. Yleensä olen tehnyt kyseisen kahvin posliinikuppiin, joten en ole nähnyt tätä aikaisemmin. Kahvin eri osaset muodostivat ihan järkyttävän hienon kuvion. Ja jos tarkasti katsoo, näkee kuinka kermavaahto on alkanut pikku hiljaa valua kerrosten väliin. Kahvikupillisestakin voi nauttia kaikilla aisteilla, jos siihen antaa itselleen luvan ja pysähtyy hetkeksi. 

Oivallus numero neljä: en vain yksinkertaisesti osaa enää shoppailla päättömästi. Enkä sen puoleen saa siitä enää juuri mitään nautintoa. Kävimme Lontoossa Primarkissa. Jos paikka ei ole tuttu, se on valtava vaatekauppa, josta saa esimerkiksi 10 punnalla farkut. Eli halvalla. Aiemmin olisin saanut tuhlattua kaikki rahani siellä. Nyt kiertely tuntui väkinäiseltä. Mielessäni pyöri kaksi asiaa a) miten nämä vaatteet on tuotettu, että ne voivat olla näin halpoja? ja b) tarvitsenko oikeasti jotain ja voisinko löytää sen jostain muualta eettisemmin ja ekologisemmin? Minulle mieluisampi paikka oli Camden Town, jonne sain helposti hurahtamaan pari, kolme tuntia. Halparoinakojut olivat löytäneet tiensä sinnekin, mutta pidemmälle kävellessä löytyivät käsityöläisten ja pienyrittäjien pöydät. Sieltä ostin ihanan kauluspaidan nepalilaiselta myyjältä, joka oli itse suunnitellut tuotteet. Lisäksi ne olivat orgaanisesta materiaalista elikkäs hampusta valmistettuja. On ihanaa kun voi ostaa suoraan tekijältä itseltään – Support the Artist. 

Oivallus numero viisi: alan kirjoittaa päiväkirjaa. Elämä ja työ voi olla aika ajoin stressaavaa ja hektistä (kuten viime aikoina), ja ainakin itselläni silloin työt kulkeutuvat mielessäni ja henkisesti kotiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut iltaisin ajatukseni ylös ja ulos mielestäni ja se on tuntunut auttavan. Jostain syystä kuitenkin lopetin sen jossain kohtaa, mutta nyt koen, että on aika alkaa kirjoittaa jälleen. Blogikin toimii tähän kanavana, mutta tänne ei ehkä kirjoitella niitä typerimpiä, pikkumaisia suututuksen aiheita. 

Tästä kirjoituksesta tuli nyt näköjään hyvä kuvaus viime päivistä: epäloogisesti etenevää ajatuksen virtaa. Mutta se on ihan okei. 

Rakkaudella

Miss Minidation