Ämpäri

Kuluneena viikonloppuna oli Citymarketissa jonkin sortin juhlat. Oli kakkukahvit ja kaikki. Meillekin tuli näistä postissa ilmoitus, plussakortin omistajia kun olemme, jossa luvattiin toinen toistaan parempia tarjouksia. Ja ilmaisia ämpäreitä. 

Menimme lauantaina käymään siellä ihan perus ruokaostoksilla. Ostamme yleensä viikon ruuat kerrallaan, joten cittarissa on kätevä käydä kun se on lähellä ja sieltä löytyy kerralla melkein kaikki. Väkeä oli kuin pipoa, enemmän kuin normaalilauantaina siihen aikaan.  Lähes jokaisella vastaantulijalla oli käsissään punainen ämpäri. Osassa ämpäreistä oli mieheni mukaan myös lahjakortteja, näin hän oli lukenut. 

Sisällä ihmiset kaivoivat ämpäreitä yksissä tuumin ja yrittivät etsiä näitä lahjakortteja. Ja vaikkei lahjakorttia löytynyt, ihmiset lähtivät tyytyväisen näköisenä upouusi ämpäri kainalossaan. 

Ruokaostokset sujuivat muutoin normaalisti, joskin emme löytäneet sitä yhtä hyvää kauraleipää ja jouduimme tyytyä toiseen merkkiin. Olimme poistumassa kaupasta ja ohitimme jälleen ämpäripinon. 

– Hae meille tuosta yksi ämpäri, tokaisi mieheni. 

– Miksi? Meillä on jo ämpäri, kysyin. 

– Siellä voi olla lahjakortti, mieheni perusteli. 

– Uskotko, ettei ihmiset ole jo kaivanut jokaista ämpäriä läpi ja löytäneet kaikki? Joka tapauksessa, meille ei yhtäkään turhaa esinettä tule enää lisää. 

– No mutta sitä voi käyttää auton pesuun!, mieheni esitti seuraavan perustelunsa. 

– Edelleen, meillä on hyvä ämpäri, jota voit käyttää myös auton pesemiseen. Se on ominaisuuksiltaan aivan samanlainen ämpäri kuin nuokin. 

Mieheni hymähti hieman pettyneenä, kun lähdimme kaupasta ilman ämpäriä. En olisi ikinä uskonut, että tulen vielä jossakin kohtaa elämääni perustelemaan sitä, miksi emme tarvitse ilmaista ämpäriä. 

Ilmaisen ämpärin kutsu on vahva suomalaiselle kuluttajalle. 

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään Höpsöä

Miten poistaa nukka neulevaatteesta?

Collage 2018-03-04 13_41_18.jpg

Rakastan neuleita ja ne on olleet viime aikoina erityisen kovassa käytössä, kun pakkanen on paukkunut. Yksi asia mitä kuitenkin inhoan niin paljon, että itkettää, on nukkaantunut neulevaate. Nukka saa uudenkin neuleen näyttämään epäsiistiltä ja kulahtaneelta. Ja vaikka kuinka neuletta yrittäisi hoitaa oikein, käytössä sitä silti yleensä pakkaa tulemaan. 

Lähdin tutkimusmatkalle ja aloin etsiä keinoja nukan poistamiseen ilman, että minun tarvitsisi tuoda kotiini yhtään tavaraa lisää (ahem, minimalismi, anyone?). 

Löysin Hanna Väyrysen ”Strictly Style” blogiin kirjoittaman tekstin. Hän neuvoi siinä poistamaan nukan neuleestä höylällä! No pitihän se tietenkin kokeilla, kun höyläkin valmiiksi löytyi kotoa. 

Otin testiä varten esille yhden ei-niin-laadukkaan, edullisemman neuleen, joka oli melkoisen pahasti nukkaantununut. Lähdin rapsuttelemaan neuletta höylällä Hannan ohjeiden mukaan ja olin ällistynyt. Nukka tosiaankin lähti helposti ja siististi! Lisäksi homma oli melko tyydyttävää, sillä rapsuttelusta lähtee kiva ääni ja työn jäljen näkee heti. 

Tämän yhden neuleen nukanpoistoon minulta kului aikaa noin 15 minuuttia. Mielestäni kuitenkin aika oli sen arvoista, että sain pelastettua neuleen ilman mitään ylimääräisiä laitteita. 

IMG_20180304_140135.jpg

Miksi en ole kuullut tästä aikaisemmin? Miksei tätä toitoteta joka tuutista? Kuinka monta nukkaantunutta neulevaatetta tällä olisi voinut pelastaa? 

Nyt vain rapsuttelemaan loputkin nukkavierut neuleet! 

IMG_20180304_144718.jpg

Toinenkin neule sai saman käsittelyn heti perään. Kuvassa oikea puoli käsitelty, vasen alkuperäisessä kunnossaan. 

 

Oletko sinä kokeillut tätä niksiä? Vai oletko löytänyt jonkin muun tavan poistaa nukkaa? Mitä sinun nukkaantuneille neulevaatteillesi tapahtuu? 

Rakkaudella

Miss Minidation

Muoti Testit Vastuullisuus Trendit