Vaatekaappi ja vaatteet ovat mielestäni helpoin alue lähteä liikkeelle, jos haluaa lähteä minimalismin tielle. Tätä lähestymistapaa suosittelee myös itse Marie Kondo. 

Omasta mielestäni vaatteista on hyvä lähteä liikkeelle siksi, että tulokset voi nähdä välittömästi ja projektin onnistumista voi arvioida reaaliajassa, sillä vaatteita käytetään joka päivä.  Vaatteisiin ei usein ole myöskään ainakaan hirveän suuria tunnesiteitä, vaikka poikkeuksiakin löytyy. 

Olen aina rakastanut vaatteita, muotia ja pukeutumista. Jo pienenä tyttönä tuli selailtua läpi Trendit ja Voguet ja katsottua telkkarista kaikki versiot Huippiksesta ja Project Runwaysta. Minulle pukeutuminen on aina ollut tapa ilmaista itseäni ja näyttää palanen minusta, ennen kuin olen ehtinyt avata edes suutani. Aina tietenkään asuvalintani ja tyylini eivät ole olleet ihan onnistuneita, etenkään teinivuosina kun trendit menivät tyylikkyyden edelle. 

Teinivuosien tyylinäyte. (2007)

Kuten ei mikään muukaan asia minimalistisessa elämäntyylissä, ei minimalistinen vaatekaappikaan rakentunut yhdessä yössä. Tämä tarina on pitkä, joten koetahan kestää! 

Olen yhdessä vaiheessa elämääni omistanut noin 30 paria kenkiä, kymmeniä takkeja, lukemattomia paitoja ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaikki ylimääräinen raha, jota minulla oli, kului vaatteisiin. Joskus myös se raha, jota minulla ei edes ollut. Jotenkin todella vinoutuneesti ajattelin, että ”jos minulla vain olisi nuo kengät ja tuo hame, niin sitten.. sitten olisin tyytyväinen itseeni, elämäni olisi parempaa”. Mitä ikinä hienoja selityksiä ja oikeutuksia keksin uusien vaatteiden ostamiselle. Yritin siis korjata epäkohtia ja tyytymättömyyttä elämään ja itseeni ostamalla vaatteita. Enkä usko, että olen ainoa ihminen maailmassa, joka on toiminut samalla tavalla. 

Käytyäni pohjalla itseluottamukseni ja ylipäätään elämäni kanssa, harrastin paljon itsetutkiskelua. Yksi näistä itsetutkistelun oivalluksista oli juuri tämän vinouman huomaaminen ajattelussani. 

”Minä yritän ostaa onnellisuutta. Minä, perhana fiksu ihminen, yritän ostaa onnea.” 

Tuon asian ymmärtäminen oli alkusykäys koko minimalistisemman elämäntyylin rakentamiselle, jota on kestänyt nyt pari, kolme vuotta. Ja se kaikki lähti liikkeelle vaatekaapistani. 

Yksi ensimmäisistä, isommista asioista, joita tein vaatekaappini suhteen oli osallistua Siivouspäivän ja Yhteismaan ”Vuosi ilman uusia vaatteita” -haasteeseen. Olin samoihin aikoihin alkanut miettimään enemmän ekologisuutta ja kestävää kehitystä eikä kirppistely ollut minulle outoa tai vastenmielistä. Haaste tuntui siis sopivan haastavalta ajatellen ostokäyttäytymistäni, mutta tarpeeksi turvalliselta, että uskalsin heittäytyä siihen vuodeksi. 

Tuon vuoden aikana onnistuin olemaan ostamatta uusia vaatteita lähes täysin. Ainoat vaatekappaleet, joita ostin uutena olivat muutamat sukat ja alusvaatteet. Lisäksi ostin talvikengät sen vuoden syksyllä, vaaleanpunaiset Doctor Martensit, joita käytän edelleen lähes päivittäin. Niidenkin ostamista kuitenkin harkitsin kuukaudenpäivät. 

Vaaleanpunaiset Docini. Kulumaa on, mutta rakastan niitä edelleen. Nauhat vaihdoin juuri hiljattain. 

En ole haasteen jälkeenkään ostanut juuri uusia vaatekappaleita, muutamia spesifejä, tarkkaan harkittuja hankintoja lukuun ottamatta. En itse asiassa edes muista, koska olisin viimeksi käynyt vaateliikkeessä. Haasteen avulla sain siis ostokäyttäytymiseni muutettua kertaheitolla. 

Edelleen minulla oli kuitenkin yksi ongelma: vaatteita oli PALJON ja kuitenkin käytin niistä vain pientä osaa, tyylini oli yksi sekamelska. Eräänkin teorian mukaan suurin osa ihmisistä käyttää 20 % vaatteistaan 80 % ajasta. Ja näinhän se juuri on. Tuntui, ettei ollut mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi pursusi vaatteita. Päädyin aina pukemaan päälleni samat suosikkivaatteeni. Ajatuskin vaatekaapin avaamisesta suorastaan ahdisti. 

Sitten löysin Project 333:n, minimalistisen vaatehaasteen. Ideana on, että kolmen kuukauden ajan käytetään vain 33 vaatekappaletta sisältäen ulkovaatteet ja asusteet. Loput vaatteet pakataan pois eikä niitä saa seuraavien kuukausien aikana käyttää. Jos ostaa yhden uuden vaatteen, kahden vaatekappaleen tulee lähteä. 

Tein 33 vaatekappaleen vaatekaappini ja ajattelin, että tämä tulee olemaan yhtä hyvä juttu kuin edellinen haaste. Tällä onnistuisin vähentämään vaatteideni määrää merkittävästi. Omalla kohdallani haaste osoittautui kuitenkin melko totaaliseksi flopiksi. Huomasin aika nopeasti kyllästyväni vaatteisiin ja halu lähteä ostoksille tai penkoa pois pakattuja vaatteita oli kova. 33 vaatetta Suomen vaihtelevassa ilmastossa oli myös aivan liian vähän. Kesällä ei voi olettaa tarvitsevansa vain kesävaatteita ja syksyllä toisena päivänä tarvitaan talvitakkia, toisena kumisaappaita. Haaste sai siis jäädä minun osaltani lyhyeen. 

”No mitäs nyt sitten?”. Minulla oli edelleen valtava kasa vaatteita, joista en osannut luopua. Oli seuraavan kokeilun aika: Capsule Wardrobe. Capsule Wardroben idea on hyvin samantyyppinen kuin Project 333:ssa, mutta se on paljon järjestelmällisempi ja syväluotaavampi. Ajatuksena on ikäänkuin luoda mallisto omista vaatteistaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sen kokoamisessa käytetään tyyli-inspiraatiota ja valittua väripalettia. ”Mallistot” siis suunnitellaan tarkkaan ennen niiden käyttöönottamista. Myös Capsule Wardrobe kootaan uudelleen aina kolmen kuukauden välein, vuodenaikojen vaihtumisen mukaan. 

Näitä tein kaksi, eli yhteensä puolen vuoden ajan pukeuduin Capsule Wardrobeeni. Tämäkään metodi ei ollut minulle täysin ongelmaton. Huomasin, että aloin herkästi käyttää malliston kokoamista tekosyynä ostaa uutta. ”Minulta puuttuu tätä ja tätä, vasta kun olen ostanut ne on mallistoni täydellinen”. Kävinkin tämän ajatuksen johdosta tekemässä järkyttävän määrän hutiostoksia. Lisäksi se ei poistanut alkuperäistä ongelmaa, vaatteiden suurta määrää, sillä kapselin ulkopuoliset vaatteet sai pitää. Olin saman ongelman edessä kuin 333:n kanssa. 

Ensimmäinen versioni Capsule Wardrobesta.

Oli Capsule Wardrobessa kuitenkin hyvätkin puolensa. Sen avulla oppi melko hyvin tuntemaan oman tyylinsä, millaisista väreistä ja materiaaleista pitää, mitä toivoo vaatteiltaan. Suosittelen siis kokeilemaan Capsule Wardroben rakentamista ja käyttämistä ainakin yhden kolmen kuukauden jakson ajan, voit oppia paljon mieltymyksistäsi. 

Vasta löydettyäni KonMarin ja ”spark joy” ajatuksen, alkoi vaatekaapissani todella tapahtua. Aloin käydä läpi vaatteitani KonMarin periaatteiden mukaan; jos se ei tuota minulle iloa, sen paikka ei ole vaatekaapissani. Aloin huomata ”spark joy” vaatteissani toistuvia kaavoja; samoja värejä, materiaaleja, leikkauksia, tyylejä. Kollattuani tällä tavalla koko kaappini, ei jäljelle jäänyt montaakaan vaatetta. Niistä oli kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle. Jäljelle jääneet vaatteet loivat yhtenäisen kokonaisuuden ja pystyin rehellisesti sanomaan, että rakastin niistä jokaista ja ne tuottivat minulle iloa kun puin ne päälle. Olen tämän jälkeen pikku hiljaa lisäillyt asioita harkiten vaatekaappiini sitä mukaa, kun jollekin on tullut tarvetta.

Edelleenkään vaatteita ei kuitenkaan ole paljon. En tiedä paljonko niitä on, en ole laskenut. Pitäisiköhän minun laskea ne? Joo! Niitä on 44 kappaletta, sisältäen ulkovaatteet, asusteet ja kengät – poislukien sukat, alusvaatteet ja kaksi yöpaitaa. Koruja minulla on hyvin vähän; pari kaulakorua, muutama rannekoru ja muutamat korvikset. En ole oikein koruihminen, mutta joskus on mukavaa laittautua. 

Vaatteiden pienemmän määrän ja ostokäyttäytymisen muuttumisen lisäksi minimalistinen ajattelutapa on tuonut yhden muutoksen: käytän nykyään vaatteeni loppuun. Eli niin kauan kun ne ovat siistejä ja pidän niistä, käytän niitä. Jopa niin pitkälle, että tuossa parisen viikkoa sitten lempparifarkkuni ratkesivat ja niitä oli minun taidoillani mahdoton korjata. Edelleen on hakusessa niille korvaaja ja niitä farkkuja ei ihan millä tahansa korvata. Ehkä tämä kertoo myös siitä, että olen oppinut tuntemaan tyylini ja vartaloni niin hyvin, etten tee enää huteja vaatteiden suhteen (ainakin toivon niin). 

Yksi vinkki vielä tähän loppuun minimalistisen vaatekaapin ylläpitämiseksi. Suosittelen siirtymistä suljetusta vaatekaapista avohyllyihin ja rekkiin, jos se vain on mahdollista. Minulla on kaikki vaatteeni, niin kesä-, talvi- kuin välikausivaatteet lukuun ottamatta takkeja, aina kauniisti esillä. Näin näen yhdellä silmäyksellä koko vaatekaappini sisällön ja on helppo huomata, jos se alkaa täyttyä liikaa. Myös sen huomaaminen, jos jokin vaate alkaa jäädä käyttämättä on paljon helpompaa ja sen voi poistaa vaatekaapistaan samantien. Lähtökohtaisesti lahjoitan tai myyn vaatteeni, en heitä roskiin. Avovaatekaappi helpottaa myös pukeutumista huomattavasti, kun vaatteita ei tarvitse etsiä tai kaivella kaapista ja silmä löytää nopeasti hyviä asukokonaisuuksia. Toimii se myös hyvin sisustuksellisena elementtinä. Vaatekaappi pysyy myös paremmin siistinä, kun vaatteet ovat esillä. 

Voi miten ihanan helppoa pukeutuminen on nykyään! 

Millä tavalla sinä olet rakentanut minimalistisen vaatekaappisi? Mikä on suurin haasteesi sen ylläpitämisessä?

Ps. Huh, huh ja vielä kerran huh! Tämä ei ollut mitenkään helppo teksti kirjoittaa! 

Loppukevennyksenä kuva kansallispuvustani, jota käytän silloin tällöin juhlissa. Kodissani se on päässyt aitiopaikalle mallinuken päälle. 

Rakkaudella 

Miss Minidation