P*skat neuvot ja muutama muu kommentti

Keskenmenon kokeneena ja tämän raskauden yrityksen kanssa painiskelevana vastaan on tullut monenlaisia kommentteja sukulaisten ja ystävien suusta. Tähän asti olen kertonut vastoinkäymisistämme aika avoimesti, mutta olen muuttunut viime aikoina varovaisemmaksi omien ajatusteni avaamisen suhteen. Syynä tähän on juurikin kommentit, jotka ovat satuttaneet kovastikin. Uskon kuitenkin, että pääosin (huom. pääosin) oudoiltakin kuulostavat kommentit on tarkoitettu vain ja ainoastaan lohdutukseksi ja, että yleensä ihmiset tarkoittavat ja haluavat hyvää. Siitä huolimatta olen tosiaan pahoittanut mieleni lukemattomia kertoja näiden herkkien asioiden äärellä. Ja, koska olen siitä ihmistyyppiä, joka turhan usein nielee pahan mielen, päätin itseäni terapoidakseni luoda tällaisen kuolemattomien paskojen kommenttien sikermän ja kertoa, mitä olisin oikeasti halunnut sanoa noissa tilanteissa!

Kuka tietää, ensi kerralla ehkä annankin palaa.

”Kyllä keho on viisas, sulla on nyt niin stressaava elämänvaihe, että se tietää sitten milloin tulla raskaaksi.”
(Jaa. Huokaus. Eikä mua edes pahiten stressaa juuri nyt.) ”

Mun kumminkaimantutuntuttu tuli heti raskaaksi, kun ne oli lomalla ja lakkasi stressaamasta ja ja ja ja…”
(Kuulostaa yhtä mukavalta kuin liitutaulun raapiminen. Ei voisi vähempää kiinnostaa nämä älästressaaniinpimpamoletraskaana -neuvot. Ai munko korvien välissä se nyt on, että en raskaudu. ARG!! Joo, onhan ihminen psykofyysinen kokonaisuus, mutta mikä arvo tolla neuvolla oikeasti on?)

”Niinhän se on, että ei niitä lapsia tehdä, niitä saadaan!!!”
(No shit Sherlock. Ja tämä piti sanoa keskenmenon jälkeen, koska?)

”Varmaan hyvä, että keskenmeno tapahtui nyt, kun sulla oli niin stressaava elämänvaihe. ”
(What the fuck? Ps. Loukaannuin oikeasti todella paljon, vaikka uskon, että ystävä tarkoitti vaan omalla tavallaan lohduttaa. No, ei ihan putkeen mennyt.)

”Mä en tajua, miksi joillekin ihmisille on niin kauhea juttu, kun ei saada lasta! Sittenhän sitä vaan pitää löytää elämässä muita asioita, miksi se on NIIN KAUHEAA, en tajua.”
(Tämä kommentti painaa edelleen. Tosin haluan jälleen vilpittömästi uskoa, että tämäkään ystävä ei ihan tajunnut, mitä tuli laukoneeksi.)

”Ehkä se oli tarkoitettu näin.”
(Ai, sekin on tarkoitettu, että juopoille ja narkkareille syntyy lapsia? Että joku tulee raiskatuksi ja murhatuksi? Että joku kuolee syöpään? Suksi sinä tarkoituksinesi kuuseen. Uskon merkitykseen ja siihen, että tässä maailmankaikkeudessa on muutakin kuin silmille nähtävä, mutta en helvetissä usko, että kaikki asiat on tarkoitettu. Se olisi mielestäni äärimmäisen julma ajatus. Koska elämässä ei todellakaan käy aina lopulta hyvin. Ikävä kyllä.)

”Se on tavallaan aika hienoa, kun elämässä on asioita, joita ei voi kontrolloida.” (viittaus raskautumiseen)
(Voitko ottaa tuon juuri suustasi oksentamasi sammakon ja tunkea sen takaisin kurkkuusi, kiitos.)

Olisi mukavaa kuulla, oletteko itse törmänneet vastaaviin kommentteihin ja miten olette reagoineet niihin? Ja entä millaiset lohdutuksen sanat ovat teistä tuntuneet erityisen hyviltä?

Tasapuolisuuden nimissä listaan myös muutaman erityisen hyvältä tuntuneen kommentin/läsnäolon/tavan kohdata:

”Olen todella pahoillani. Voit soittaa koska vain, jos haluat jutella.”

”Miten jaksat, haluatko jutella lapsiasiasta?” Ilman tuputtavia kommentteja, ilman neuvoja.

”Minulla ei ole sanoja, olen niin pahoillani.”

Ylipäänsä empaattinen kuuntelu on tuntunut kaikista parhaimmalta. Hyväksyvä katse, joka ei vähättele, ei kiirehdi korjaamaan mitään. Saan olla tässä, niin ehyt tai rikki kuin juuri nyt olen.

Parasta tukea on, kun se riittää.