Menopaussi ja mummokuume

Yli seitsemänkymppinen äitini innostui muuttamaan ja esitteli minulle uutta kotiaan. Rivitaloalueen sisäpihalla oli viihtyisä leikkialue hiekkalaatikkoineen. Yhtäkkiä kuvittelin liikuttuneena, kuinka tuon oman lapsenlapseni vierailulle isomummin luo ja leikimme hiekkalaatikolla. Niin, minulla vain ei ole vielä yhtään lapsenlasta eikä lapsillani ole kiire niitä synnyttää. Minulla on myös tällä hetkellä melko kiireinen elämä työn puolesta ja muutenkin. Varmasti silti löytäisin aikaa lastenlapsillekin. 

Tuon tuostakin kuulee moitittavan aikuisten lasten vanhempia, jotka hoputtavat heitä lapsentekohommiin, että pääsisivät jo isovanhemmiksi. Totta kai lasten saaminen on jokaisen yksityisaluetta eikä siihen saa mennä sekaantumaan. Mutta kun olen itse saavuttanut vaihdevuodet, alan ehkä ymmärtää, mistä nämä tungettelevat lapsenlapsihaaveet kumpuavat. 

Itselläni vauvakuume oli enemmän tai vähemmän krooninen alle parikymppisestä nelikymppiseksi asti. Minua on siunattu kolmella ihanalla lapsella, jotka sain aika nuorena. Kun perustimme myöhemmin uusperheen, pyörittelimme uuden mieheni kanssa ajatusta vielä yhdestä yhteisestä lapsesta. Sain päättää, yritetäänkö. Lopulta tuumasin, että riittänee kun yritän olla hyvä äiti näille jo olemassa oleville lapsille. 

Pienen pieni vauvakuumeen siemen jäi silti itämään, kunnes sain lapsenlapsipuolia. Tuli tunne, että nyt on tosiaan toisten vuoro synnyttää. Vaihdevuodet tietenkin sinetöivät asian. 

Vaihdevuosissa harmittaa monikin asia. Minua otti pitkään päähän ajatus, että vaihdevuosien saapuessa luonto ikään kuin päättää, että minua ei enää tarvita. Kun en enää synnytä, voin yhtä hyvin sitten vaikka kuolla pois, kun sydäntaudeilta suojaava estrogeeni lopahtaa. Ja mikä epäreiluinta, miehille ei vastaavaa tapahdu, vaan he voivat tulla isäksi vaikka miten vanhoina. 

Piristyin kuitenkin, kun luin teorian vaihdevuosien tarkoituksesta perheille. Sen mukaan naisille tulee vaihdevuodet juuri siksi, että he lakkaisivat synnyttämästä lisää omia lapsia ja voisivat näin ollen olla enemmän avuksi, kun seuraava sukupolvi saa lapsia. Tällä ”juonella” varmistetaan, että pikkuisille riittää hoitavia käsiä ja rakkautta. Lapsenlapsikuumekin on tästä näkökulmasta katsottuna aika luonnollinen ilmiö. (Miksi miehiltä ei sitten hedelmällisyys lopu? Ehkä heitä tarvitaan jonkinlaiseksi ”siemenvarastoksi”?) 

Tällä pohdinnalla en halua väittää, että naisten paikka on hoivahommissa ja miesten siitossonneina. Isien ja vaarien hoiva on totta kai yhtä tärkeää kuin äitien ja mummienkin. Eivätkä kaikki tietenkään edes halua lapsia. Mutta omiin tunteisiini ja hormonimyrskyihini tällainen biologiasta ammentava näkökulma tarjoaa selityksiä, jotka auttavat tavallaan hyväksymään myös vanhenemisen. 

Olen siis jo päässyt nauttimaan ”mummipuolena” olosta, mutta emme pääse näkemään mieheni lapsenlapsia kovin usein. Tunnustan, että odotan innolla niitä ”ikiomia” lapsenlapsia, koska tuntuu, että heidän synnyttyään minulla on oikeus heittäytyä mummiksi ihan kympillä – heidän vanhempiensa luvalla tietenkin.