Mikä ihmistä määrittää?
”Mikolla on ADHD.” En tiedä miten monta kertaa kuulin tämän nuorena silloisen poikaystäväni pikkuveljestä. Hänen äitinsä oli ottanut asiakseen ilmoittaa siitä aina, kun pikkuveli kiemurteli tuolilla tai näytti muuten kärsimättömältä. Varmaan ajatuksena oli, että muut ”ymmärtäisivät” pojan käytöstä paremmin. Seurustelu isoveljen kanssa päättyi aikanaan. Pikkuveljestä ei jäänyt minulle mitään muuta mieleen kuin pyöreät silmät ja äidin mainostama ADHD. Mitähän hänestä on tullut, löysiköhän itsestään muitakin ominaisuuksia?
Sama äiti oli myös huomannut, että perheen tyttärellä oli huono itsetunto. Siitä puhuttiin ja siihen etsittiin parannuskeinoja. Kyseisessä perheessä löytyi kyllä leima jokaiselle. Itse olin poikakaverin äidin mukaan ”paremmasta perheestä”, joten seurustelusuhteemme ei kuulemma voisi kestää, vaan hankkisin ”tasokkaampaa” seuraa. Vanhempieni ammatit olivat se, minkä perusteella minua siis arvioitiin. Oikeasti vanhempani olivat tavallisista maalaisperheistä, kouluttautuneet kyllä pitkälle, mutta myös käyneet läpi kauhean eron ja meillä oli taloudellisesti tiukkaa.
Käsittämätöntä, miten helposti muutenkin päädytään määrittelemään ihminen jonkin yksittäisen ominaisuuden perusteella, onpa se ulkonäkö, yksinhuoltajuus, sairaus, ujous tai jokin ihan satunnainen ensivaikutelma. Kauniin ihmisenhän on esimerkiksi pakko olla pinnallinen, vai onko? Ja ovatko ujot ihmiset aina tylsää seuraa?
Realistina olen todennut, että voin näyttää ihmisille itsestäni ne puolet, joiden kautta haluan heidän näkevän minut. En paljasta herkimpiä kohtiani vieraille hyväksyntää toivoen, vaan jaan ne vain lähimpien kanssa.
Olen esimerkiksi koko ikäni ponnistellut, etten vaikuttaisi niin ujolta kuin oikeasti olen. Hauskan ensivaikutelman jälkeen ihmiset nimittäin ottavat helposti uudestaankin kontaktia ja hyväksyvät minut vähän varautuneenakin, kun ovat kerran nähneet pinnan alle.
Minulla on myös ollut nuoresta asti paniikkioireita, mutta en ole koskaan uskoutunut niistä muille kuin aivan lähimmille ihmisille. Muiden haluan näkevän minut muusta näkökulmasta, esimerkiksi ammattiosaamiseni kautta.
Mutta esimerkkinä mainitsemani poikakaverin äitikin osoittaa, että läheisessäkin suhteessa voi kutistua yhden leiman ihmiseksi. Omassa avioliitossani miehelläni oli yhteen aikaan tapana lastenkasvatuksesta riidellessä ohittaa kaikki argumenttini ja todeta, että en ymmärrä perhe-elämää, koska olen kasvanut ilman isää.
Nuorempana en paljastanut itseäni kokonaan parisuhteessakaan. Nyt haluan olla avoin. Mutta ainakin oman mieheni kanssa onkin yllättävän haastavaa kertoa itsestään niin, ettei toinen kuvittele kerrotun asian olevan koko totuus. Kyllä, olen paniikkihäiriöinen ja ujo ja pelkään pimeää, mutta olen myös itsevarma ja rohkea monissa tilanteissa. Olen pidättyväinen, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut toisista ihmisistä… Ja niin edelleen. Miehen yksioikoisia tulkintoja korjatessa olen tullut sanoittaneeksi myös itselleni sitä, miten monia puolia minusta löytyy.
Jokainen meistä on ainutlaatuinen yhdistelmä lukemattomia eri ominaisuuksia. Puolustetaan omaa ainutlaatuisuuttamme ja yritetään muissakin nähdä ensivaikutelmaa syvemmälle.