Miksi on vaikea luottaa omiin kykyihinsä?

Tällä viikolla oli taas psykiatrian poliklinikalla käynti ja omahoitani sai miut ajattelemaan yhtä asiaa. Olen saanut paljon aikaa, mutta en osaa arvostaa saavutuksiani. Onhan minulla kaksi tutkintoa, olen ollut seitsemän vuotta mukana Vasemmistonuorissa, teen videoita ja kirjoitan blogia. Silti se ei riitä minulle.

Jotenkin on helpompi keskittyä murehtimaan, mitä ei ole saavuttanut kuin olla ylpeä siitä, mitä on jo saavuttanut. Eikä se ole asenne, joka kantaisi pitkälle. Eihän se ole toiminut tähänkään asti. Kovalla ponnistelulla olen saanut asioita aikaan, enkä murehtimalla miten säälittävä olen. En suostunut luovuttamaan kummankaan tutkinnon aikana. Lähdin rohkeasti Vasemmistonuorten luottotehtäviin, vaikka pelotti. Videoiden tekeminen edelleen jännittää, mutta en anna sen haitata.

Miksi silti vajoan itsesääliin, kun tiedän, ettei se kannata? Tämä on asenne, josta pitää taistella eroon. Tiedän, että se vaatii työtä, mutta kovalla ponnistelulla pääsen siitä asenteesta eroon, etten kelpaa, koska en ole tietynlainen. Pitää hyväksyä, että tiettyjä asioita en pysty muuttamaan itsessäni, vaan pitää hyväksyä ne ja muuttaa vahvuuksiksi.

Yksi asia, mikä kiteytyy vahvasti siihen, etten usko itseeni on, etten osaa nimetä vahvuuksiani. Tietysti niitä on, vaikka en osaa sanoa niitä äkkisältään. Se on asia, mihin pitää keskittyä jatkossa. Heikkouksista on helpompi kertoa, mutta nekin voi muuttaa voimavaroiksi. Se, että olen herkkä, on myös vahvuus, koska olen empaattinen ja ystävällinen.

Itsensä haastaminen on asia, mihin olen panostanut viime vuosina. Menen tapahtumiin ja uusiin tilanteisiin, vaikka peloittaisi. En anna pelon rajoittaa elämääni. Haasteet on hyväksyttävä osaksi elämää, sillä ilman niitä ei ole elämää. Enkä olisi minä ilman vastoinkäymisiäni. Tulee vaan luottaa, että elämä kantaa ja saavutan asiat, mitkä ansaitsen.