On vaikeaa olla avoimesti oma itsensä
Minulla on ollut pidempään jonkinlainen kirjoitusjumi. Enemmän sitä voisi kutsua vahvaksi itsesensuuriksi. En ole saanut kirjoitettua oikeastaan mitään. Jos päiväkirjaa ei siis lasketa, se on enemmän vain tajunnan virtaa. Pitkälti en välitä, mitä muut on minusta mieltä. Se näkyy kaikessa muussa olemisessani, mutta olen tullut tarkemmaksi siitä millaisen kuvan annan somessa tai ylipäätänsä netissä. Tämä itsesensuuri on yksi syistä, miksi lopetin aikoinaan vloggaamisen.
Vähän se haitannut myös blogin kirjoittamista. Olen miettinyt mistä asioista ja miten haluan kertoa julkisesti. Nuorempana tätä ongelmaa ei ollut ja silloin blogi olikin tavallaan toinen päiväkirjani (kaikki sen aiemmat blogit on nykyisin piilotettuina). Toisaalta tykkään puhua tabuiksi mielletyistä asioista sekä jäsentelen paljon asioita kirjoittamalla. Julkisesti silti arastelen tällä hetkellä olla avoimesti oma itseni ja tuoda julki avoimesti mielipiteitäni. Siihen vaikuttavat monet asiat. Suurimpana tekijänä on se, että itselle tärkeät asiat nähdään edelleen yhteiskunnassa outoina. Ihan sekin voidaan nähdä outona, miten elän elämääni – onnellisena sinkkuna. Voi olla, että joskus olen valmis avaamaan elämääni enemmän kaikilta osin.
Keskityn tällä hetkellä entistä enemmän sisäiseen maailmaani. Samalla se on tuonut sen näkökulman, etten halua tuoda ajatuksiani suuremmin julki. Tuntuu, että mielipiteeni vaihtuu kaikesta hurjaa vauhtia ja on itsekin vaikea pysyä siinä mukana. Asioiden kahtia jako on kokonaan menettänyt merkityksensä ja näen asiat monesta näkökulmasta. Edelleen minulla on silti tietyt arvot, joita pidän tärkeänä, mutta olen lähtenyt tarkastelemaan niitäkin eri näkökulmasta.
Tuntuu, että on vaikea olla oma itsensä, kun ei asetu mihinkään tiukkaan muottiin ja muuttuu jatkuvasti. Monet asiat, mitä olen tehnyt elämäni aikana voidaan nähdään kannanottona johonkin. Pelkästään se, että poikkeaa ulkonäöllisesti valtavirrasta, on jollain tavoin rohkeaa. En tee mitään asioita muiden takia, vain koska itse haluan tehdä niitä. Samoin en suostu alistumaan mihinkään perinteisen naisen malliin, jos sellaista edes on.
En itse nähnyt sitä mitenkään suurena asiana, kun leikkautin siilitukan. Tein sen aikana nopealla päätöksellä vuoden 2019 tammikuussa. Ei se sinänsä ollut mitään uutta, mutta minulla oli ollut monta vuotta pitkät hiukset ennen hiustenleikkuutani. Nuorempana pidin hiuksiani monta vuotta lyhyenä ja taas on se vaihe elämässä. Hiukset ovat itselleni vain yksikeino ilmaista itseäni. Samoihin aikoihin hiusten leikkuun kanssa, alkoivat silmämeikkini olemaan värikkäämpiä. Tällä hetkellä ei tule meikattua useasti, mutta värikkäistä silmämeikeistä on tullut jollain tavoin vakio.
Minulle on helpompaa olla ulkonäöllisesti massasta poikkeava kuin tuoda julki avoimesti mielipiteitäni. Varsinkin kun tuntuu, että minut ymmärretään usein väärin. Olen aina pyrkinyt kuuntelemaan ihmisten näkökantoja, vaikka ne olisi eronneet suuresti omistani. Kunnioitan toisten mielipiteitä ja toivoisin, että vastavuoroisesti toiset kunnioittaisivat minun mielipiteitäni. Tiedän, että minulla on välillä aika kärkkäitäkin mielipiteitä ja sanon asiat todella suoraan. Pyrin silti olemaan loukkaamatta toisia.
Minun tulisi varmaan pyrkiä pois turhasta itsesensuurista ja kirjoittaa julkisesti asioista, mistä haluan puhua. Usein tulee vastaan asia, josta haluaisin kirjoittaa, mutta en vain saa aikaiseksi tarpeeksi ajoissa. Toisaalta kaikesta voi kirjoittaa milloin tahansa. Moni asia on jatkuvasti ajankohtainen. Tekee hyvää kirjoittaa ja pyrin kirjoittamaan useammin – en silti lupaa mitään. Minulla on tälläkin hetkellä monta rautaa tulessa ja tämä on vain harrastukseni. Vaikka toivoisin jonakin päiväni pystyväni hyödyntämään kirjoittamistaitoa työssäni.
Elämääni voi kuvallisessa muodossa seurata Instagramissa nimellä mihemi92. Päivitän sitäkin aika epäsäännöllisesti, enkä kauheasti puhu siellä henkilökohtaisuuksista.