Ruoka ei ole enää viholliseni
Yleistä
Olen pitkään aikonut puhua näistä asioista. Nyt tuntuu olevan sopiva aika, kun oma syömishäiriöni alkaa olla aika pitkälti selätetty. Haluan puhua rehellisesti ja suoraan asioista, mutta en niin ettei siitä ole haittaa kenellekään. Saattaa silti olla, että puhun asioista, jotka saattaa triggeröidä joitain. Nää on vaikeita asioita, eikä nykyinen yhteiskunta tee asioista helpoksi. Syömishäiriöt ovat yleistyneet ja samaan aikaan on voimassa laihdutuskulttuuri ja ihannoidaan tietynlaisia kehonmuotoja. Pitää huomioida, että ihmiset ovat yksilöitä. Esimerkiksi paino ja BMI ovat huonoja mittareita mitata ihmisen terveyttä.
Olen huomannut, että asioista mitkä ovat aiemmin olleet syömishäiriö käyttäytymistä on tullut normi. On okei, että noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota, kunhan on joustoa sen suhteen. Ruokia ei voi jaotella sallittuihin ja kiellettyihin, mitä tehdään nykyisin todella paljon. Kaikkea saa syödä kohtuudella. Eikä kenenkään ulkomuodosta voi tehdä olettamuksia, miten joku syö ja miten paljon hän liikkuu tai ylipäätänsä yhtikäs mitään. Helposti ihmiset tuomitsevat toisia, tietämättä toisen historiaa tai nykytilannetta.
Syömishäiriöni
Minulle ei ole diagnosoitu ikinä syömishäiriötä, mutta tiedostan että sitä minun käyttäytymiseni on ollut. Ei ole tervettä tavoitella ”unelmavartaloa”, laihduttaa keinolla millä hyvänsä saavuttaakseen sen ja siinä samalla hukata elämänsä. Pahimmillaan syömishäiriö hallitsi kaikkea elämässäni. Ahdistuin kovasti, jos söin jotain ”kiellettyä tai ”liikaa”. Syömisestä tuli pakollinen paha ja söin pahimpina aikoina (vuosina 2010-2011) aivan liian niukasti. Liikunta oli pakkomielteistä. Syömishäiriö oli yksi keinoistani hallita ahdistustani ja oirehtiminen aiheutti ahdistusta. Se oli loputon noidankehä, mutta jossain vaiheessa en edes halunnut toipua. Oli helpompaa jäädä tuttuun helvettiin kuin lähteä taistelemaan vapaaksi siitä. Silti jossain vaiheessa oireet hellitti ja luulin parantuneeni kokonaan syömishäiriöstä. Taidettiin elää vuotta 2014.
Välissä oli muutama vuosi kun syömishäiriö olikin poissa. Kunnes tein sen virheen että lähdin laihduttamaan vuoden 2016 lopulla. Pian huomasin, että syömishäiriö oli palannut. Pääsin vuonna 2017 ensimmäisen kerran ravitsemusterapeutille. Oli siitä hyötyä, mutten ollut tuolloin valmis parantumaan. Olin jollain tavoin uudestaan kuherrusvaiheessa, milloin näin että tarvitsin syömishäiriötä. Voin sanoa, että ennen viime vuotta näin, etten voisi elää ilman syömishäiriökäytöstä. Tajuan kyllä, miksi ajattelin niin, mutta olen tyytyväinen että nykyisin elän pitkälti syömishäiriöstä vapaata elämää. Silti on päiviä, milloin tekisi mieli palata vanhoihin tapoihin. Tiedän, ettei ne tekisi itselle hyvää. Toistaiseksi olen pystynyt päätöksessäni syödä tarpeeksi sekä liikkua itselleni sopivasti.
Nykytilanne ja syömiseni
Samaan aikaan syömishäiriön kanssa olen etsinyt tasapainoa ruokavalioni suhteen. Aloitin syömään lähes kymmenen vuotta sitten vegaaniruokavalion mukaan ja jälkikäteen ajateltuna se oli liian nopea siirtymä. Vuoden jaksoin noudattaa tiukkaa vegaaniruokavaliota, kunnes otin takaisin ruokavaliooni maitotuotteet, kananmunat sekä kalan. Välissä on ollut kausia, milloin olen syönyt sekaruokavalion mukaan, mutta tällä hetkellä luonnehdin itseäni kasvispainotteiseksi syöjäksi. Syön eläinperäisistä ruuista kalaa, maitotuotteita ja kananmunia. Aika usein teen täysin vegaanista ruokaa ja se on helpompaa nykyisin, kun on tullut niin paljon eri vegaanisia tuotteita markkinoille. Pyrin siihen, etten ole täysin ehdoton ruokavaliossani ja voin poiketa siitä, mutta on tiettyjä tuotteita mitä en osta kotiin.
Syömishäiriöstä vapaa elämä antaa energiaa. Minulla on edelleen muita mielenterveysongelmia, mutta pystyn paremmin keskittymään niistä toipumiseen kun syömishäiriö ei hallitse tekemisiä. On helpompi elää, kun syö ja liikkuu omilla ehdoilla eikä niillä ehdoilla, mitä syömishäiriö tai yhteiskunta asettaa. Näen, että oma toipumiseni tärkeämpiä tekijöitä on ollut, että yhteiskunnan vanhat normit ovat alkaneet murtua. Kehopositiivisuudella on paljon tekemistä tämän kanssa. Toivoisin, että tulevaisuudessa jokaisella oli entistä enemmän olla oikeus sellainen kuin on.
Yksi syy, miksi tähän tekstiin en laittanut suoranaisesti ruokakuvia tai kehostani kuvia, etten halunnut asettaa kenellekään mitään paineita. Sosiaalisissa medioissani näkyy kuvia syömisistäni sekä minusta, mutta ne kuvat eivät kerro koko todellisuutta. Haluan olla rehellinen kaikesta ja tuoda asioita julki, mistä puhutaan edelleen liian vähän.