Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui tuolle ”odotan paljon tältä blogilta?” En oikeasti edes muistanut perustaneeni tätä blogia! Voi terve, niin se elämä vie mennessään! Edellisestä postauksesta tänne on kulunut kaksi vuotta! Ja mitä sillä aikaa on tapahtunut? Esikoisesta on tullut neljä vuotias fiksu, oma-aloitteinen ja taitava tyttö! Munsta on tullut rouva ja meille on syntynyt toinenkin ihana tytär! Olemme ostaneet omakotitalon ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle! Jos joku olisi vain kuusi vuotta sitten kertonut mun olevan tässä vaiheessa elämässäni kuuden vuoden päästä, olisin nauranut paskaista naurua ja lähtenyt kaljalle. Oon ihan superonnellinen että oon saanut nämä kaikki asiat mun elämään.
Huomatkaa että päivitin blogin bannerin vastaamaan nykyhetkeä. Tässä samainen kuva vielä uudestaan.
Mutta mitäs nyt? Mistä kirjoittaisin? Ehdotuksia otetaan vastaan. Voisin tehdä kokonaan oman postauksen lapsista ja heidän syntymistä. Lisäksi halusin avata mua viime aikoina tosi paljon vaivanneesta asiasta eli mun sairaudesta. Kyse on selkärankareumasta joka mulla on diagnosoitu jo kohta kymmenen vuotta sitten. Se on ollut lähes oireettomana jo vuosia, kunnes nyt toisen lapsen syntymän jälkeen alkanut vaivaamaan todella paljon. Mun on vaikea nukkua öisin kivun takia. Viimeistään aamuyöllä herään jäätävään kipuun ja jäykkyyteen, joka ei hellitä eikä anna mun olla missään asennossa. Joudun nousemaan lämmittämään kaurapussin ja liikkumaan, jotta selkä taas vetreytyisi edes vähän. Harmittaa todella todella paljon kun vauva on niin hetken pieni vain ja hän on niin tyytyväistä sorttia. Nukkunut alusta saakka hyvin ja kaikinpuolin vaan iloinen ja onnellinen vauva. Ja sit mua piinaa tämmönen inhottava vaiva ja tuntuu etten pysty keskittymään ja nauttimaan tästä ihanasta ohikiitävästä ajasta täysillä. Välillä oon vaan tosi väsynyt ja välillä vaan ärsyyntynyt ja jopa masentunut sen jatkuvan kivun takia. On vaikeaa selittää tai kuvailla miltä se tuntuu kun on koko ajan kipua joka estää sua olemasta normaalisti ja tekemästä mitä haluat. Jatkuvaa kipua josta et tiedä koska se menee pois vai meneekö koskaan vai paheneeko se vaan. Selkärankareumalle ei oikein ole mitään ennustetta. Se on kaikilla tosi erilainen ja siihen voi liittyä monia muitakin ongelmia ja vaivoja. Lisäksi totta kai kun mä imetän niin lääkkeistä on aika vähän apua. Suurin osa on sellaisia, jotka kulkeutuu rintamaitoon tai sellaisia joita ei ole tutkittu tarpeeksi, että voidaan vaan arvailla vaikuttavatko ne millä tavoin vauvaan, enkä tietenkään lähde pelleilemään sellaisilla asioilla.
Mä oon nyt ravannut paljon lääkärissä tän ongelman takia sekä terveydenhuollon piirissä että yksityisellä puolella. Koen saaneeni enemmän apua yksityiseltä, sillä tk on oikeastaan käskenyt mun mennä vaan apteekkiin ja kuten voitte arvata, käsikauppatuotteista ei nyt kamalasti ole iloa tässä mun tilanteessa. Toki ehkä en ole osannut myöskään tarpeeksi vaatia apua ja kertoa miten paha tilanne on. Kaikkein kamalin kipu ja jäykkyys on mielestäni saatu jo vähän kuriin kortisonin avulla, mutta oon tässä parina viime päivänä kivun taas pahentuessa ihan ajatusasteella pohtinut , että pitäisikö mun pyytää esimerkiksi neuvolan kautta jotain kotiapua jos tämä tilanne ei tästä lähde pian selviämään. Tavallaan tuntuu hassulta ja ei haluaisi myöntää ettei välttämättä selviäkään yksin, (ja siis onhan mulla miehenikin) mut samalla olen miettinyt, että mitä mä häpeän tai pelkään. Mä olen kipeä enkä voi sille itse mitään. Ei avun pyytämisessä pitäisi olla mitään hävettävää. En ole kuitenkaan lähtenyt tätä asiaa yhtään selvittelemään sen enempää. Ehkä mainitsen kun menen neuvolaan ensikerralla.
Oon nyt koittanut taas aloittaa saman vanhan aktiivisen elämän pikkuhiljaa, millainen oli ennen kun tulin uudestaan raskaaksi. Alkuraskauden pahoinvointi himmaili mun jaksamista ja sitten tietty myöhemmin kasvava vatsa, turvotukset, väsymykset yms. Mitä nyt raskauteen kuuluukin. Sitten tää muutto ja kaikki siihen liittyvä remontti ja muu on vienyt voimia ja sitonut meitä kotiin ja tietysti ekat kuukaudet vauvan syntymän jälkeen. Kaiken päälle vielä pahimmillaan riehuva influessakausi, vauvoja teholle vievä rs virus epidemia ja -30 asteen pakkaset ni no thanks. Pysymme kotona. Mutta nyt! Nyt ollaan jo jonkin verran alettu käymään perhekahviloissa ja muissa kivoissa harrastuksissa! Esikoinenkin on ollut todella innoissaan, kuten minäkin. Vauva tykkää nukkua matkat vaunuissa ja kantoliinakin (aiheesta lisää myöhemmin) helpottaa paikoissa olemista.
Ja hei miettikää mä oon nyt jo toista iltaa saanut molemmat tytöt samaan aikaan unille ja niin että ne jää molemmat makkariin kun mä menen katsomaan miehen kanssa netflix sarjoja ja syömään iltapalaa! Ihan mahtavaa! Ja toinen vasta kolme kuukautta! Noh en usko että tää tulee ikuisesti jatkumaan vauvojen kausiluontoisen tyylin tuntien, mutta onhan se kiva edes muutamana iltana. Nyt mä hipsin tästä sinne netflixin ja smoothien pariin ja jatkan taas ensipostauksessa! Huomasin tätä kirjoittaessa että mä suorastaan pursuan asiaa!!!